week17

Viikko 17

LAPSESI

Vauvalle tulee lisää painoa

Kasvu jatkuu täyttä vauhtia. Vauvan pituus päästä peppuun (pää-perämitta) on noin 18 cm ja paino noin 200 g. Ihonalaista rasvaa ei ole vielä juuri lainkaan, mutta nyt rasvaa alkaa kertyä lapsen kehoon yhä enemmän. Niin kutsuttu ruskea rasvakudos toimii lapselle eräänlaisena vararavintona ja auttaa ylläpitämään kehon lämpötilaa syntymän jälkeen. Käsivarret ja jalat ovat ohuet, ja suurin osa luustosta koostuu edelleen pehmeästä ja taipuisasta rustosta. Raskauden toisella kolmanneksella lapsen aivot kehittyvät hurjasti. Niitä suojaavien kallon luiden liitokset ovat löyhät. Luiden väliset isot pehmeät pinnat säilyvät vielä pitkään, usein kahden vuoden ikään saakka. Silmiä peittävät nyt silmäluomet, jotka avautuvat vasta 26. raskausviikolla. Lapsi aistii kuitenkin jo ympäristönsä ja voi reagoida kohdun ulkopuolisiin tapahtumiin: hän saattaa esimerkiksi säpsähtää kovaa ääntä, mutta vaikka kuulo onkin jo kehittymässä, sikiö reagoi luultavasti ääniaaltoihin ennemmin tuntoaistinsa avulla. Hän voi edelleen liikkua melko vapaasti kalvopussin sisällä. Lapsi painaa nyt enemmän kuin istukka, ja raskaus alkaa hyvin todennäköisesti näkyä.

ÄITI

Hehku - tai sen vastakohta

Raskauden ei tarvitse olla pelkkiä silmäpusseja, huonoa ihoa tai erilaisia vaivoja – raskauden toisella kolmanneksella hiukset, iho ja odottava äiti itse saattavat voida paljon paremmin. Usein sanotaan, että raskaus saa hehkumaan, ja näin voi hyvin käydä. Moni nukkuu paremmin ja nauttii sisälleen laskeutuvasta rauhasta. On myös hyvin mahdollista, että verimäärän lisääntyminen lisää seksuaalista halukkuutta, sillä se vaikuttaa myös lantionpohjaan ja kohdun limakalvoihin. Eikö tämä kuulosta yhtään tutulta? Valitettavasti tuuhea tukka, tasainen iho ja loistavat seksihalut eivät koske jokaista odottajaa, eivätkä raskauden hyvät puolet jakaudu tasaisesti kaikkien kesken.


KUMPPANI

Matkasuunnitelmia?

Suunnitteletteko lähtevänne vielä matkalle ennen vauvan tuloa? Jos puolisollasi ei ole kovin paljon vaivoja ja raskaus sujuu hyvin, tilaisuus kannattaa ehkä hyödyntää pian. Voitte matkustaa joko maata pitkin tai lentämällä. Se, miten pitkälle raskauteen lentäminen onnistuu, voi kuitenkin vaihdella lentoyhtiön mukaan. Voi myös olla järkevää tarkistaa vakuutusyhtiöstä, miten toimitaan, jos puolisosi tarvitsee hoitoa ulkomailla. Esimerkiksi useimmat matkavakuutukset eivät kata sairaanhoitokuluja 28. raskausviikon jälkeen, ja sitä ennenkin raskauteen littyvät kulut on monesta vakuutuksesta rajattu pois. Teidän on myös kiinnitettävä pakkaamiseen tavallista enemmän huomiota. Jos matkustatte lentämällä, voi olla hyvä ottaa lennolle esimerkiksi tukisukat sekä keittosuolaliuosta sisältäviä nenätippoja. Jos mielitte aurinkolomalle, on aina hyvä pakata mukaan aurinkosuojavoidetta. Koska raskaana olevalle tulee helpommin pigmenttiläiskiä, hänen ihonsa kannattaa suojata erityisen huolellisesti.