essity5244_desktop

Vauvan kanssa matkustaminen

Lasten ja etenkin vauvan kanssa matkustamisessa on sekä helppoja että vaikeita puolia. Tärkein vinkki vauvaperheen matkailuun on, että hyvä valmistautuminen on kaiken A ja O etenkin, jos lähdette ulkomaille. Lisäksi kannattaa varautua siihen, että reissusta tulee erilainen kuin ennen. Mutta mitä muuta on hyvä ottaa huomioon, ja kuinka pienen vauvan kanssa voi matkustaa?

Jos mielii matkalle, voi olla hyvä tarttua tilaisuuteen, kun vauva on vielä pieni ja häntä on helppo kantaa mukana. Pieni lapsi ei yleensä vielä valita, vaikka menisitte katsomaan viidettä kirkkoa putkeen tai viettäisitte laiskan päivän ilman pakollisia aktiviteetteja. Kunhan ruokaa, unta ja rakkaiden ihmisten läheisyyttä riittää, hän on yleensä tyytyväinen elämäänsä, olittepa missä hyvänsä.

Miten varautua vauvan kanssa matkustamiseen?

Kotimaanmatkailu on yleensä helppoa: kaupasta saa tuttuja vaippoja, aikaeroa ei ole ja ilmastokin on samanlainen. Automatkat pikkulapsen kanssa sujuvat useimmiten hyvin, ellei hän kärsi matkapahoinvoinnista. Kannattaa pyrkiä suunnittelemaan loma niin, että yövytte yhdessä paikassa. Majapaikasta toiseen siirtyminen vaatii energiaa ja voi olla stressaavaa, sillä pienimmällä matkalaisella on yleensä monenlaisia tarpeita ja rutkasti matkatavaraa.

Eurooppaan tai muualle maailmaan matkustaminen vaatii hieman enemmän vaivaa. Kenties joudut jopa matkustamaan vauvan kanssa lentokoneessa, ellette sitten taita matkaa junalla. Kulkuvälineestä huolimatta on hyvä tietää, että vauva tarvitsee ulkomaanmatkalle passin. Tämä koskee myös EU- ja Schengen-maita.

Jos aiotte lähteä vauvan kanssa kauemmas ulkomaille, on viisainta kertoa suunnitelmista neuvolassa hyvissä ajoin etukäteen. Vauva saattaa nimittäin tarvita rokotuksia matkaa varten. Jos matkakohde on syrjäinen, selvitä ensin, että lääkäri ja sairaala ovat kuitenkin lähellä, jos jotakin tapahtuu.

Mitä mukaan matkalle lasten kanssa?

Kokosimme hieman vinkkejä, mitä itse kohteessa kenties tarvitaan ja mitä on hyvä varata saataville matkan ajaksi. Tässä ehdotuksia pakkaamiseen:

  • Lapsen passi, jos matkustatte ulkomaille.

  • Tutteja, jos niitä käytetään, sillä kaupoista voi olla vaikea löytää oikeanlaisia.

  • Yli puolivuotiaan kanssa matkustaessa taitettavista vaunuista tai matkarattaista voi olla paljon iloa. Parasta on, jos vaunut saa makuuasentoon, jotta lapsi voi myös nukkua niissä mukavasti.

  • Jos käytät kantoreppua tai -liinaa, se on hyvä ottaa mukaan.

  • Myös hoitolaukkuna toimiva reppu on hyvä idea. Pikkulapsen kanssa reissatessa on hyvä pitää puhdistuspyyhkeet, vaipat ja muut tykötarpeet ulottuvilla ja kädet vapaina.

  • D-vitamiinitipat.

  • Termospullo ja lämmintä vettä. Ei ole varmaa, että matkan aikana on saatavana lämmintä vettä puuron, vellin tai korvikkeen laittoa varten. Jos lapsi tarvitsee erikoisruokaa, voi olla viisasta pakata sitä mukaan, jotta sen saatavuutta ei tarvitse murehtia paikan päällä.

  • Välipaloja matkalle: maissinaksuja, rusinoita tai banaani. Joskus matkalla voi tapahtua pitkiä viivästyksiä, joten ylimääräisen ruoan pakkaaminen mukaan ei ole lainkaan hassumpi idea.

  • Sairaanhoitopakkaus, jossa on kuumemittari ja tarvittavat lääkkeet.

  • Sääennusteen mukaiset vaatteet ja ylimääräinen vaihtovaatekerta matkalle.

  • Uimavaipat tai uimahousut, jos kohteessa on tarkoitus polskia.

  • Hoitoalusta ja vaippapusseja käytetyille vaipoille.

  • Leluja, pehmoleluja tai jotain muuta virikettä lapselle matkan ajaksi ja matkakohteeseen

  • Jos ette matkusta valtavan syrjäiseen paikkaan, vaippoja ja ruokaa tarvitsee pakata vain ensimmäisille päiville. Loput voitte ostaa paikan päältä. Jos suositte tietynlaisia vaippoja, voi toki olla hyvä varata matkalaukusta tilaa ylimääräiselle paketille.

Vauva lentokoneessa

Jos vauvan kanssa lentäminen on tarpeen, on hyvä tietää muutama asia. Nousun ja laskun yhteydessä syntyvä paine voi aiheuttaa vauvalle korvien lukkiutumista ja kipua. Paras tapa auttaa häntä tasaamaan korvien painetta on imettää häntä (lentoyhtiön salliessa) tai antaa hänen imeä tuttia tai tuttipulloa. Lentoyhtiöiden käytännöt vaihtelevat, mutta yleensä alle kaksivuotiaan lapsen kanssa matkustaminen on hyvin edullista. Näin pienelle ei kuitenkaan varata omaa paikkaa, vaan hänen on istuttava vanhemman sylissä.

Osa lentoyhtiöistä voi kuitenkin tarjota pitkillä lennoilla paikkoja, joissa enintään yksivuotiaat tai enintään 10 kiloa painavat lapset saavat nukkua pienessä sängyssä. Kysy asiasta lentoyhtiöstä. Kannattaa myös tarkistaa erityisen huolellisesti, mitä saa viedä turvatarkastuksen läpi käsimatkatavarana ja mitä ei.

Suojaa vauva aurinkolomalla

Pikkulapset ovat erittäin herkkiä kuumuudelle, sillä heidän elimistönsä ei kestä yhtä suuria vaihteluja kuin meidän aikuisten. Rantalomalla lapsen on viisainta pysytellä varjossa – etenkin keskipäivällä, kun aurinko porottaa ankarimmin. Lapselle on puettava hattu ja viileät, hyvin peittävät vaatteet. Paljaaksi jääville ihoalueille on käytettävä aurinkorasvaa, jonka suojakerroin on mahdollisimman korkea. Jos lasta imetetään, rintaa on oltava vapaasti saatavana, jotta hän saa riittävästi nestettä. Sama koskee pulloruokintaa. Jos hän syö jo kiinteitä, hänelle on muistettava juottaa runsaasti vettä pitkin päivää.

Vinkkejä terveenä pysymiseen vauvan kanssa matkustaessa

Vatsatauti tai muu sairastuminen on hyvin inhottava lisä vauvaperheen lomamatkaan. Oma olo voi olla surkea, ja lisäksi on varottava tartuttamasta lasta.

  • Jos hanaveden juominen kohteessa epäilyttää edes vähän, älä juo sitä. Osta mieluummin pullovettä.

  • Huolehdi käsihygieniasta erityisen tarkkaan. Älä kuivaa käsiä käytettyyn yleiseen pyyheliinaan.

  • Varo hieromasta silmiä, ellet ole juuri pessyt käsiä. Monet taudinaiheuttajat tarttuvat silmien limakalvojen kautta.

  • Pidä käsien desinfiointiainetta mukana ja käytä sitä usein.

  • Syö vain hyvin kypsennettyä ruokaa. Vältä kanaa, kalaa ja äyriäisiä, jos et ole varma, ovatko ne tuoreita tai asianmukaisesti kypsennettyjä.

  • On parempi syödä vastavalmistettua ruokaa kuin seisovasta pöydästä, jossa ruoka on voinut olla pitkään esillä.

  • Jos hanaveden laatu ei ole hyvä, vältä hedelmiä ja vihanneksia, jotka on saatettu huuhdella sillä. Kuorittavia hedelmiä voi syödä hyvillä mielin.

  • Huomioi myös tartuntalähteet, joita ei ehkä heti tulisi ajatelleeksi: rahat, kaiteet, kaikki painikkeet esimerkiksi hisseissä, näppäimistöt ja ovenkahvat. WC:ssä huuhtelupainike on yleensä kohta, jossa on kaikkein eniten bakteereja. Siksi on tärkeää pestä kädet usein.

  • Kysy vakuutusyhtiöstä, miten toimitaan ja mitä vakuutuksesta korvataan, jos lapsesi sairastuu ulkomailla.

Jaa artikkeli

Artikkelit, jotka saattavat kiinnostaa sinua