Bugaboo-desktop

Lastenvaunujen hankinta – vinkkejä ja neuvoja

Lastenrattaat, sisarusrattaat, duo- tai yhdistelmävaunut, kaksosvaunut, matkarattaat… Vaunu- ja ratasmalleja riittää kuin kasvilajeja viidakossa! Ei syytä huoleen, sillä tästä artikkelista saat kaiken tarvitsemasi tiedon lastenrattaista ja -vaunuista, kuten mitä eri nimityksillä tarkoitetaan ja mitä ennen ostopäätöstä kannattaa ottaa huomioon.

Parhaiden lastenvaunujen löytäminen voi olla visaista. Hintataso on usein korkea, ja vaunuja käytetään pitkään ja paljon, joten on tärkeää valita oikein. Jotta hankinta onnistuisi, on yleensä hyvä aloittaa miettimällä omaa elämäntapaa ja sitä, mitkä lastenvaunut sopivat parhaiten juuri siihen. Alkuun on tietysti myös perehdyttävä erilaisiin malleihin ja niiden eroihin. Olemme laatineet avuksi listan malleista ja koonneet myös hieman vinkkejä seikoista, joita on hyvä huomioida. Jos pelkkä ajatuskin vaunujen ostamisesta stressaa jo nyt, voi olla rauhoittavaa tietää, että niitä voi myös vuokrata joko päivähinnalla tai pidemmäksi aikaa. Jos siis tuntuu mahdottomalta päättää, vaihtoehtoja on olemassa!

Erilaisia vaunumalleja

  • Duo-vaunut ovat eräänlaiset yhdistelmävaunut, joissa on samaan runkoon sopivat vaunukoppa ja istuinosa. Vastasyntyneellä käytetään vaunukoppaa, jossa vauva on tietysti makuuasennossa. Hyvä vinkki on tutustua heti alkuun istuinosan toimintaan, koska lapsi viettää suurimman osan ajasta siinä. Istuinosaan vaihdetaan yleensä, kun lapsi on tarpeeksi vanha istumaan ilman tukea. Usein tämä tarkoittaa noin kuuden kuukauden ikää.
  • Yhdistelmävaunuja voi käyttää sekä istuma- että makuurattaina. Niissä on lisätarvikkeena kova tai pehmeä kantokoppa, jonka voi helposti nostaa vaunuista. Vaihtoehtoihin kannattaa perehtyä huolellisesti, jotta ei tule vahingossa sulkeneeksi pois omassa käytössä tärkeitä toimintoja.
  • Sisarusrattaissa tai kaksosten rattaissa on tilaa kahdelle pienelle lapselle. Usein toinen lapsi on vaunuissa makuulla ja toinen istuma-asennossa. Tarkista, onko sinun mahdollista halutessasi kääntää molempien sisarusrattaissa olevien lasten kasvot itseesi päin. Joskus vanhempi lapsi voi olla jo aivan rattaiden ikärajan tuntumassa. Tällöin on hyvä miettiä, kuinka pitkiä matkoja lapsia todennäköisesti tulisi työnnettyä yhdessä – tai toimisiko seisomalauta kenties yhtä hyvin.
  • Matkarattaat, sateenvarjorattaat tai sulky-rattaat ovat kevyet ja yksinkertaiset lastenrattaat, joissa lapsi istuu kasvot menosuuntaan. Ne on helppo kantaa ja taittaa kokoon, mutta yhdeksän mallia kymmenestä ei sovellu epätasaisempaan maastoon. Usein matkarattaiden työntäminen huonolla alustalla, kuten kuoppaisella soratiellä, on melkoista tuskaa. Ne voivat kuitenkin olla hyvä lisävaihtoehto reissuun tai hieman vanhemman lapsen päiväkotimatkoille. Kannattaa tarkistaa, kuinka matalaksi selkänojan saa kallistettua, jos lapsen on tarkoitus voida joskus levätä rattaissa.
  • Istumarattaat ovat hieman matkarattaita tukevammat. Ne voivat olla hyvä sijoitus hieman myöhemmässä vaiheessa, kun lapsi kasvaa ulos yhdistelmävaunuista mutta häntä on edelleen tarpeen kuljettaa pidempiä matkoja – tai matkarattaille liian vaikeassa maastossa.
  • Juoksu- tai urheilurattaat ovat nimensä mukaisesti rattaita, joiden kanssa voi harrastaa liikuntaa. Niitä voi käyttää noin kahdeksan–yhdeksän kuukauden isästä alkaen, hieman mallin mukaan. Näissä rattaissa on suuremmat pyörät, jotka pyörivät hyvin kevyesti työnnettyinä. Rattaat on rakennettu toimimaan suuremmilla nopeuksilla. Saatavana on jopa malleja, joita voi työntää hiihtoladulla. Mallien monimutkaisuus voi vaihdella: toiset niistä on tarkoitettu tietynlaiseen liikuntaan, kun taas toisia voi käyttää niin pyöräillessä, juostessa kuin hiihtäessäkin. Moniin näistä rattaista mahtuu kaksikin lasta, mikä voi olla näppärää, jos perheessä on sisaruksia.

Valitsitpa millaiset lastenvaunut tai -rattaat tahansa, on tärkeää, että ne ovat nykyisten turvallisuusvaatimusten mukaiset.

Lastenvaunujen hankkiminen käytettynä

Käytettynä ostaminen voi olla fiksu valinta niin lompakon kuin ympäristönkin kannalta. Kun kysyimme asiasta sosiaalisessa mediassa, selkeä enemmistö seuraajistamme vastasi, että voisi kuvitella hankkivansa vaunut käytettyinä. Jos vaunujen ostolla on kiire, käytettynä ostaminen voi joskus olla myös ainoa vaihtoehto, sillä uusien vaunujen toimitusajat voivat olla pitkiä. Lisäetuna on, että vaunut voi usein koeajaa ennen ostopäätöstä luonnollisessa käyttöympäristössä eikä pelkästään kaupan lattialla. Renkaita ei toki tarvitse potkia kuin autoa ostaessa, mutta on silti useita seikkoja, jotka käytettyjä vaunuja ostaessa on hyvä huomioida.

  • Turvallisuus on kaiken A ja O: Renkaiden on oltava tukevasti kiinni, ja jarrun aktivoinnin on oltava helppoa (jarrun vapauttamisen tulisi kuitenkin olla hieman vaikeampaa, jotta se ei petä itsestään). Tarkista kallistusmekanismin ja lukitsimien toiminta, jotta rattaat eivät painu itsestään kasaan. Lisäksi istuinosan ja vaunukopan kuuluu lukittua automaattisesti kiinni runkoon, kun ne asetetaan paikalleen. Varmista myös, että vaunuissa on lukitukset, jotka on avattava, kun koppa tai istuinosa irrotetaan rungosta.
  • Varmista, että rattaat saa edelleen taitettua kasaan.
  • Haluatko voida tehdä reklamaation, jos jokin ei toimikaan? Tarkista, millainen takuu tuotteella on tai sovi asiasta erikseen myyjän kanssa.
  • Miten uusi malli on kyseessä, ja miltä valmistajalta? Varaosien ja tarvikkeiden saatavuus voi olla hyvä varmistaa siltä varalta, että niille tuleekin tarvetta.
  • Onko vaunujen edellisessä kodissa tupakoitu?
  • Voiko kankaan irrottaa ja pestä?
  • Tuleeko mukana tarvikkeita, kuten jalkapeite, sadesuoja, hyönteisverkko ja hoitolaukku?

Mihin suuntaan lapsen kasvot ovat vaunuissa?

Pieni vauva on vaunuissa yleensä kasvot työntäjään päin. Vanhemman näkeminen rauhoittaa vauvaa, ja myös vuorovaikutus helpottuu, kun näette toisenne kunnolla. Lisäksi on mukava voida pitää koko ajan silmällä, mitä pikkuinen vaunuissa touhuaa. Myöhemmin on sen sijaan hyvä voida kääntää istuinosa toisin päin tai hankkia istumarattaat, joissa lapsi on kasvot menosuuntaan. Yleensä tämä kannattaa tehdä, kun lapsi alkaa olla tarpeeksi vanha tylsistymään ja pyrkii ehkä ulos vaunuista. Tässä vaiheessa hänestä voi olla paljon hauskempaa katsella maailmaa rattaista kasvot menosuuntaan päin.

Vinkkejä lastenrattaiden ostoon

Aina ei ole helppo tietää, mitä lastenvaunuilta mahdollisesti vaaditaan, kun vauva ei ole vielä syntynytkään. Pohdintasi tueksi kysyimme muilta vanhemmilta sosiaalisessa mediassa, mitä heidän mielestään on tärkeää huomioida lastenvaunuja hankittaessa. Tässä heidän vastauksiaan:

  • Varmista, että vaunukoppa ja istuinosa täyttävät lapsen tarpeet, valitsitpa sitten yhdistelmävaunut, duot tai sisarusrattaat. Vastasyntyneen vauvan on voitava olla täysin makuuasennossa, kun taas vähän vanhemmalle lapselle tarvitaan usein lepoasentoa. Istumatoiminto tai istuinosa toimii parhaiten, jos suunnan voi kääntää. Muussa tapauksessa hyvä vaihtoehto on hankkia lisäksi myöhemmin istumarattaat, joissa lapsi on kasvot menosuuntaan – mutta tällöin siirtymäaikana joutuu ehkä säätämään kaksien rattaiden kanssa.
  • On tärkeää tietää lastenvaunujen mitat, jos niiden täytyisi mahtua hissiin tai muuhun ahtaaseen tilaan. Joissakin malleissa on nivelletty työntöaisa, mikä voi olla ratkaisevan tärkeää hissiin mahtumisen kannalta.
  • Millainen runko vaunuissa on, ja miten pieneksi sen voi taittaa kokoon? Jos sinulla on auto, on tärkeää varmistaa koon yhteensopivuus auton tavaratilan kanssa.
  • Millä alustalla useimmiten työnnät vaunuja? Jos kävelet vaunujen kanssa metsäpolkuja tai kuoppaisia sorateitä, kannattaa valita hieman isommat maastopyörät, joissa on hyvä jousitus. Jos taas asut kaupungin keskustassa ja aiot pyöriä vaunujen kanssa kaupoilla ja muissa pienissä tiloissa, kääntyvät pyörät voivat tuntua vuosisadan keksinnöltä.
  • Miten tärkeä yleinen ajotuntuma on? Tuntuvatko vaunut mukavilta työntää, ja miten raskasta niitä on kääntää? Tuntumasta saa helpoiten käsityksen koeajamalla muutamia erilaisia vaunuja, mutta lisäksi on hyvä ottaa huomioon eri alustojen ja vuodenaikojen vaikutus. Vaunukävely marraskuun loskassa tuntuu erilaiselta kuin lempeänä kesäpäivänä pehmeästi ratisevalla nurmella.
  • Joudutko kantamaan vaunuja? Jos joudut, selvitä vaunujen kokonaispaino kannettaessa ja valitse malli, jonka jaksat kantaa. Muista myös, että sinun on ehkä toisinaan kannateltava samanaikaisesti pikkulasta lantion toisella puolen!
  • Kuinka pitkiä vaunujen työntäjät ovat? Ei ole kovin hauskaa kulkea monta vuotta selkä kumarassa, joten varmista, että työntöaisan korkeutta voi säätää.
  • Miten alas kuomu yltää? Sen on painuttava riittävän alas suojatakseen vauvaa viimalta ja pakkaselta talvella tai auringon paahteelta kesällä. Kuomuja on usein saatavana myös erikseen, mutta muista myös varmistaa aina vaunujen ilmanvaihto. Vaunuja ei saa koskaan peittää viltillä tai huivilla, vaikka lapsi tarvitsisi lisäsuojaa, sillä ne voivat aiheuttaa lapselle hengenvaaran – lue lisää täältä.
  • Myös vaunujen väri on toiminnallinen ominaisuus: mustat ja tummat vaunut kuumenevat nimittäin vaaleita enemmän.
  • Miten mukavaa lapsen on olla vaunuissa?
  • Kuinka paljon säilytystilaa vaunuissa on? Jos haluaa voida ottaa tavaroita mukaan, alhaalla sijaitseva tavarakori on lämpimästi suositeltava varuste. Se voi olla kullanarvoinen, jos kotimatkalla täytyykin hakea kaupasta pari litraa maitoa. Jos tavarakoria ei ole, kannattaa ehkä valita malli, jonka työntöaisaan voi ripustaa hoitolaukun.
  • Voiko kangaspäällisen pestä? Niin ihania kuin lapset ovatkin, ei ole mitenkään tavatonta, että vaunuihin päätyy joskus kakkaa tai pissaa, kenties oksennustakin.
  • Paljon autolla liikkuville on saatavana malleja, joissa turvakaukalon voi kiinnittää suoraan rattaisiin. Tämä voi olla kätevää, jos haluaa välttää herättämästä nukkuvaa vauvaa.
  • Miltä jarrut sekä kallistus- ja kokoontaittomekanismi tuntuvat? Onko rattaat helppo taittaa kasaan? Tiedämme, että käyttöohjetta voi ensimmäisillä kerroilla tulla ikävä, mutta myöhemmin kokoon taittamisen kuuluu onnistua helposti ja näppärästi. Varmista myös, että kaikki mekanismit lukittuvat ja kiinnittyvät kunnolla.
  • Internetissä on valtava määrä testejä ja arvosteluja parhaista lastenvaunuista. Testivoittajia ja arvostelumenestyksiä voi olla hyvä vilkaista, mutta älä unohda kaikkein tärkeintä kysymystä: mitkä rattaat sopivat juuri sinun tarpeisiisi.

Lastenvaunutarvikkeet

Lastenvaunuihin on saatavana laaja valikoima erilaisia tarvikkeita mukinpidikkeistä keinuttajiin – sekä tietysti seisomalautoja vanhemmille sisaruksille. On melko yleistä innostua vaunukaupoilla ja päätyä hankkimaan paljon varusteita, joille ei lopulta olekaan mitään käyttöä. Siksi hyvä vinkki on ostaa varusteet jälkikäteen tarpeen mukaan. Heti alkuun suosittelemme kuitenkin hankkimaan sadesuojan ja vuodenaikaan sopivan jalkapeitteen.

Millaiset lastenvaunut sopivat minulle parhaiten?

Valitsitpa huippumodernit vaunut kevytteräsrunkoineen tai perintövaunut, joissa olet itsekin vauvana makoillut, kaikkein tärkeintä on, että olet itse tyytyväinen valintaasi. Lastenvaunujen valinnan tulisi perustua omiin tarpeisiinne. On myös tärkeää muistaa, ettei kaikki ole kiinni siitä, ovatko vaunut valmiina vauvan saapuessa. Melko usein vastasyntynyt haluaa mieluummin olla jonkun lähellä kuin maata yksin vaunuissa. Voikin siis olla, että hänestä on kaikkein ihaninta tutustua ulkomaailmaan ensi kertaa vanhemman kantamana, joko turvallisessa sylissä tai kantoliinassa.

welcome-bag-480x360

Saat ilmaisen Liberolaukun!

Liity nyt Liberokerhoon!

Jaa artikkeli