10_bloja_0153__Desktop

Vauvan kakka - Miltä vaipassa kuuluu näyttää?

Minkä väristä vauvan kakka on? Kuinka usein vauva kakkaa, ja millainen tuotoksen koostumus yleensä on? Monille on yllätys, kuinka helppo jonkun muun kakasta on yhtäkkiä puhua, kun tulee vanhemmaksi.

Äkillinen kiinnostus vauvan ulosteisiin ja suolistokaasuihin voi hämmentää tuoreen vanhemman lähipiiriä – etenkin ihmisiä, joilla ei itsellään ole lapsia. Se, miten tiheään vauva kakkaa ja onko tuotos vihreää, kiinnostaa ja puhuttaa kuitenkin hyvästä syystä. Vaipan sisältö voi nimittäin kertoa paljon vauvan voinnista. 

Lapsenpihka eli mekonium – vauvan ensimmäinen kakka

Vauva voi ulostaa ensi kerran jo kohdussa, ja tällöin synnytyksessä on oltava erityisen tarkkana. Tavallisesti ensimmäinen kakka tulee kuitenkin vuorokauden kuluessa syntymästä. Sitä kutsutaan mekoniumiksi eli lapsenpihkaksi, ja se on väriltään vihertävän mustaa. Sen ulkonäkö ja koostumus muistuttavat tervaa, eikä se haise juuri lainkaan. Tervamaista lapsenpihkaa voi olla vaikea pestä pois – hyvä vinkki sen irrottamiseen on käyttää vaipanvaihdon yhteydessä hieman vauvaöljyä. Ensimmäisen viikon aikana huomaat melko nopeasti, että ulosteen väri muuttuu. Tämä on täysin normaali merkki ruoansulatuksen ja suolen toiminnan käynnistymisestä.

Vauvan vihreä kakka ja limaiset ulosteet

Jos vauva saa rintamaitoa, uloste ohenee vähitellen, muuttuu keltavihreäksi ja alkaa haista hieman happamalta. Lopulta tuloksena on suhteellisen hajuton maitokakka, joka muistuttaa väriltään ja koostumukseltaan sinappia. Imetetyn vauvan löysä kakka on siis täysin normaalia. Jos kuitenkin kakka yhtäkkiä ohenee entisestään ja muuttuu jopa vetiseksi, vauvalla on todennäköisesti ripuli. Pienikin vauva voi nimittäin sairastua esimerkiksi vatsatautiin. Ripulikakka yleensä myös haisee hieman enemmän. Vauvan limaisen kakan taustalla voi puolestaan olla flunssa eli vilustuminen – mikä sekin on normaalia. Usein korviketta saavan vauvan kakka on hieman kiinteämpää, voimakkaamman hajuista ja tummempaa, tyypillisesti kellertävän ruskeaa.

Vauvan kakka on kiinteiden aloituksen jälkeen erilaista kuin aiemmin huolimatta siitä, onko hän saanut rintamaitoa vai korviketta. Väri muuttuu yhä tummemmaksi ja ruskeammaksi. Tästä ja monesta muustakin asiasta voit lukea lisää Liberon kakkakoulusta.

Kuinka usein vauva kakkaa?

Ensimmäisten kahden kuukauden aikana vauva ulostaa tiheään, kenties jopa aina syönnin jälkeen tai sen aikana. Joskus kakka saattaa tulla suorastaan räjähtämällä (jos tämä kuulostaa tutulta, sinua voi ilahduttaa tieto, että Libero Touch -vaipoissa on uutuutena tasku, joka estää kakkaa vuotamasta selkäpuolelle). Imetetyillä lapsilla ei juuri koskaan ole ummetusta – vaikka joskus voi näyttää siltä, kuin vauva pusertaisi kakkaa oikein tosissaan. Kakkaamisrytmi voi kuitenkin vaihdella huomattavasti päivästä toiseen. Korviketta saavan lapsen suoli ei välttämättä tyhjene yhtä tiheään kuin rintamaitoa saavan, ja hänelle voi joskus tulla ummetusta. Jos vauva ei kakkaa kolmeen tai jopa neljään päivään, on hyvä ottaa yhteys neuvolaan huolimatta siitä, imetetäänkö vauvaa vai saako hän korviketta. Voit muutenkin soittaa neuvolaan aina kun pohdit, onko jokin normaalia tai tarvitset tukea. Sitä varten neuvola on.

Muutaman kuukauden ikään mennessä vauvalle yleensä kehittyy hieman säännöllisempi kakkaamisrytmi, mutta samalla myös yksilöllinen vaihtelu lisääntyy. Kuten meidän aikuisten, myös lasten vatsat toimivat eri tavoin: useita kertoja päivässä, kerran pari viikossa tai jotain siltä väliltä. Tämä kaikki on normaalia.

Mitä jos vauvan kakka on harmaata tai siinä on verta?

On täysin normaalia, että muutoin terveen lapsen uloste on keltaista tai jopa vihreää tai korviketta saavilla lapsilla kellanruskeaa. Valkoinen tai harmaanvalkoinen väri voi sen sijaan tarkoittaa, että sappi – joka yleensä antaa ulosteelle sen tyypillisen värin – ei pääse suoleen. Tämä on harvinaista mutta vakavaa, joten ota vaippa talteen ja vie vauva kiireellisesti hoitoon, jotta lääkäri voi tutkia hänet ja ulosteen. Pieni määrä tuoretta verta ulosteessa ei välttämättä viittaa mihinkään vaaralliseen, mutta jos huomaat sitä jatkuvasti, on tärkeää hakeutua lastenlääkärille tai terveyskeskukseen. Suuri määrä verta tai muu kuin tuore veri on sen sijaan aina syy hakeutua välittömästi hoitoon! 


Faktantarkistus: Kristiina Malmström, lastenlääkäri

Promobox_CapturePocket_touchopen_240x180_1

Libero Touch koot 1 & 2 ja housuvaipat koot 3 & 4.

Lue lisää täältä

Jaa artikkeli