essity6430_desktop

Tutin käytön aloitus ja peukalon imeminen

Imeminen lohduttaa pientä lasta ja tuo hänelle turvaa. Hän saa siis syödessään paljon muutakin kuin ravintoa ja läheisyyttä. Imemisen tarve vaihtelee: jotkut vauvat tahtovat pitää tutin tai peukalon suussa koko ajan, jotkut kaipaavat niitä vain silloin tällöin tai eivät lainkaan.

Kaikilla vauvoilla on syntyessään imemisheijaste. Tämä elintärkeä refleksi varmistaa ravinnonsaannin, ja jotkut vauvat harjoittelevat imemällä peukaloa jo kohdussa. Imemisen tarpeen ja imemisheijasteen vuoksi tutista tulee monelle lapselle tärkeä lohduke. Kaikki vauvat eivät kuitenkaan halua imeä tuttia, eivätkä kaikki vanhemmat halua antaa tuttia vauvalleen. Tutin käytöllä ja käyttämättä jättämisellä on molemmilla omat hyvät ja huonot puolensa, joten on parasta tunnustella, mikä toimii juuri omalle perheelle.

Tutin antamisen hyödyt

  • Tutti voi auttaa vauvaa nukahtamaan nopeammin ja saamaan uudelleen unen päästä kiinni.

  • Tutin käyttö vähentää jossain määrin kätkytkuoleman riskiä. Syytä ei tiedetä varmasti, mutta yksi mahdollinen selitys on, että tutti pitää lapsen hengitystiet auki.

  • Tutin antaminen voi olla helppo tapa lohduttaa vauvaa muutoin kuin syöttämällä. Jos vauvaa imetetään, tutti voi helpottaa tilannetta, kun häntä rauhoittelee joku muu kuin imettävä vanhempi.

  • Tutin antaminen voi vähentää peukalon imemisen riskiä (jos sitä nyt edes voi riskiksi kutsua). Peukalosta voi nimittäin olla hankalampi luopua kuin tutista, koska peukalo kulkee luonnollisesti aina mukana. Toisaalta hyvin harva imee (tietääksemme) peukaloa enää teini-iässä, joten sekin jää yleensä pois ajan myötä.

 Tutin antamisen haitat

  • Useimmat lapset kiintyvät tuttiin voimakkaasti, mikä on täysin ymmärrettävää, koska se lohduttaa heitä niin paljon. Tällöin on muistettava, että tutista vieroittaminen vaatii aikaa. Lapsen tutin tarvetta on kunnioitettava, koska se on hänelle hyvin keskeinen lohdun ja turvallisuuden tuoja.

  • Hammaslääkäri ei yleensä suosittele tutin käytön jatkamista lapsen kasvaessa, koska se vaikuttaa purentaan (joka kuitenkin usein palautuu – kysy asiasta oman lapsesi hammaslääkäriltä, jos se askarruttaa).

  • Jos tutti yöllä tipahtaa pois suusta, lapsi yleensä herää – ja itkee lohduttomasti vanhemman hapuillessa tuttia pimeässä. (Juuri tästä syystä saatavana on myös pimeässä loistavia tutteja.)

  • Tutti on muistettava ottaa mukaan, kun lähdette jonnekin, sillä lapsi voi olla hyvin harmissaan sen unohtumisesta. Lisäksi haluamme varoittaa, että vauva tottuu usein tiettyyn merkkiin, malliin tai materiaaliin. Ei siis ole mitenkään varmaa, että kakkosvaihtoehto tai hätäratkaisu kelpaa.

  • Tutti on jälleen yksi vauvantarvike ostoslistan jatkoksi.

Sopiiko tutti vastasyntyneelle?

Suositukset tutin käytöstä ovat muuttuneet, koska se vaikuttaa ehkäisevän jossain määrin kätkytkuolemia. Aiemmin neuvottiin odottamaan muutama viikko ennen tutin antamista vastasyntyneelle, mutta nyt ajatellaan toisin. Siitä, miten pian antaa vastasyntyneelle tutti ja vaikuttaako se imetykseen, ollaan montaa mieltä. Lisäksi kaikki lapset ovat erilaisia, joten varmoja neuvoja on vaikea antaa. Jos kuitenkin haluaa imettää ja saada imetykseen mahdollisimman hyvän alun, tuttia ei ehkä kannata antaa, ennen kuin vauva on oppinut hyvän imuotteen.

Tutin sterilointi ja hygienia

Voiko tutin puhdistaa nuolaisemalla sitä, ja onko se oikeasti keitettävä niin tiheään kuin pakkauksessa lukee? Kaikki suhtautuvat tutin puhdistukseen hieman eri tavoin, ja se on pitkälti mielipideasia. Tutti kannattaa kuitenkin steriloida ennen käyttöönottoa ja ehkä myös tasaisin väliajoin flunssakauden aikana. Lisäksi tutit on hyvä steriloida usein, jos lapsella on suussa sammas, sillä muutoin sienitulehdus voi levitä rintoihin imetyksen yhteydessä. Muista aina puristaa tutin sisään jäänyt lämmin vesi pois ja tarkistaa huolellisesti, että tutti on ehjä. Joitakin tutteja ei saa steriloida keittämällä. Tällöin voi riittää, jos tutin päälle kaadetaan kiehuvaa vettä ja sen annetaan kuivua – noudata pakkauksen ohjeita.

Tuteilla on tapana paitsi hävitä jälkeä jättämättä, myös päätyä vähän väliä lattialle. Kun niin käy, voi olla mukavaa huuhdella tutti ennen sen antamista takaisin vauvan suuhun, mutta toimi niin kuin sinusta tuntuu hyvältä.

Turvallisuus ja tutin säilyttäminen

Kuinka kauan tutti pysyy hyvänä? Muista, että myös lapsen lempitutti kuluu ajan myötä, ja rikkinäinen tutti voi olla tukehtumisriski. Siksi sinun on aina tarkistettava, että tutti on ehjä: vedä imuosasta ennen kuin annat tutin vauvalle. Imuosassa ei saa myöskään olla reikiä tai repeämiä, joita tulee herkästi, jos lapsi puree tuttia. On myös tärkeää noudattaa valmistajan ohjeita siitä, kuinka usein tutti pitää vaihtaa, minkä ikäiselle kyseinen tutti sopii ja miten se tulisi säilyttää.

Peukalon imemisen hyödyt ja haitat

Usein peukalon imemistä on hieman hankalampi hallita kuin tutin, koska se on jatkuvasti mukana. Juuri siksi peukalo on lapselle helppo ja kätevä lohduke, josta eroon pääseminen on vaikeampaa. Vanhemman ei kuitenkaan kannata turhaan kerätä kierroksia peukalon imemisen vuoksi. Kuten todettu, se loppuu yleensä itsestään ajan myötä. Jos lapsi tahtoo imeä peukaloa, hän voi saada siitä valtavasti lohtua aivan kuten tutistakin. Se voi kuitenkin valitettavasti vaikuttaa hampaiden asentoon, joten asiasta on hyvä jutella hammaslääkärin kanssa. Joskus myös peukalon iho voi kärsiä, kun se on jatkuvasti märkä. Yritä antaa iholle ilmakylpyjä ja hoitaa sitä – sekä selittää lapselle, että peukalo tarvitsee välillä vähän omaa rauhaa.


Faktantarkistus: Kristiina Malmström, lastenlääkäri

Jaa artikkeli

Artikkelit, jotka saattavat kiinnostaa sinua