Lapsen kasvu ja kehitys – mitä ovat kehitysloikat?

Pikkulapsiaika on melkoista kyytiä niin vanhemmille kuin lapsellekin. Lapsi kehittyy kovaa vauhtia niin fyysisesti kuin henkisestikin, ja vanhemman voi välillä olla vaikea pysyä menossa mukana. On hyvin inhimillistä kaivata selitystä sille, miksi asiat menevät tietyllä tavalla. Niinpä vauvan kehitysvaiheitakin on yritetty lyödä lukkoon – mutta mitä tutkimusnäyttöä niistä oikeastaan on?

Eteneekö lapsen kehitys todella herkkyyskausien ja kehitysloikkien kautta?

Jo usean vuoden ajan on ollut suosittua puhua lapsen kehitysloikista. Tämä teoria pohjautuu ennen kaikkea Hetty van de Rijtin ja Frans Plooijin Ihmeelliset viikot -kirjaan (ja siihen perustuvaan sovellukseen). Kirjassa lapsen kehitys jaetaan tiettyihin herkkyyskausiin eli vaiheisiin, joiden aikana hänen kognitiivinen kehityksensä etenee huomattavasti. Kunkin vaiheen päätteeksi tapahtuu kehitysloikka eli selkeä muutos lapsen käytöksessä.

Teoriaa koskeva tutkimusnäyttö on kuitenkin ristiriitaista. Monissa tutkimuksissa on saatu selkeitä viitteitä, että lapsella on nopean kehityksen vaiheita, mutta tiedeyhteisö ei ole läheskään yksimielinen siitä, tapahtuvatko nämä kehitysloikat tietyssä iässä tai voidaanko ne yleistää kaikkiin lapsiin. Varmasti tiedetään kuitenkin, että lapset kehittyvät hyvin yksilöllisesti. Toki on totta, että lapsen kehitys etenee monilta osin tietyssä järjestyksessä. Hänen on esimerkiksi jaksettava kannatella päätään, ennen kuin hän voi oppia istumaan. Kehitysvaiheiden ajankohta vaihtelee kuitenkin huomattavasti lapsesta toiseen. Jokainen lapsi on ainutlaatuinen ja kasvaa omaan tahtiinsa, eikä ole mahdollista sanoa, mitä juuri sinun lapsesi kuuluu osata minkäkin elinviikon kohdalla. Sinä vanhempana tunnet oman lapsesi kasvun ja kehityksen kaikkein parhaiten – paljon paremmin kuin jokin kirja tai sovellus.

Herkkyyskausien ja kehitysloikkien vahtimisen riskit

Moni väsynyt ja neuvoton vanhempi hakee kehitysvaiheista selitystä lapsen rasittavalle käytökselle, mikä onkin täysin ymmärrettävää. Rankkoihin kausiin voi olla helpompaa suhtautua ja niistä voi olla helpompi selvitä, kun ajattelee, että ne johtavat kohti kehitysloikkaa. Tähän ajattelutapaan liittyy kuitenkin riski, että vanhempi sivuuttaa asiat, joihin lapsi todellisuudessa reagoi. Vanhempi ei välttämättä voi tehdä paljoa, kun lapsen käytös muuttuu tai hän ei ole oma itsensä, mutta usein lapsen tarpeet selviävät tutkimalla tilannetta tarkemmin. Oman lapsen ja hänen ympäristönsä analysointi tuottaa paljon hyödyllisempää tietoa kuin teoriat kehitysloikista. Mihin lapsi vaikuttaa reagoivan? Tarvitseeko hän lisää tai vähemmän jotakin – kuluuko esimerkiksi energiaa tavallista enemmän tai onko unentarve muuttunut? Tai voisiko syy löytyä muutoksista lapsen elämässä? Ottaako jokin asia erityisen koville? Entä milloin lapsi vaikuttaa voivan kaikkein parhaiten? Nämä ovat esimerkkikysymyksiä, joita vanhempi voi esittää itselleen, kun lapsi reagoi voimakkaasti ja hänen käytöksensä muuttuu. Yksilöllinen, omaan lapseen keskittyvä pohdinta on työkalu, josta on iloa paitsi pikkulapsiaikana, myös lapsen kasvaessa isoksi.

Lapsen kehityksen herkkyyskaudet

Lapsen kehitysvaiheet eivät siis etene tietyssä aikataulussa, mutta luonnollisesti hänessä tapahtuu kaikenlaista matkalla sylivauvasta itsenäiseksi koululaiseksi (murrosiästä puhumattakaan). Tälle välille mahtuu useita kausia, jolloin hän reagoi voimakkaasti kehonsa ja mielensä muutoksiin. Näinä kausina lapsi voi olla erityisen kärttyinen, ailahteleva, kitisevä tai muuten herkkä reagoimaan. Melko usein lapsi myös alkaa käyttäytyä uudella tavalla tai palaa vanhoihin käytösmalleihin, joista on jo opittu pois. Tämä ei ole outoa – me aikuiset teemme ihan samaa, kun olemme herkillä tai stressaantuneita. Aikuisestakin voi tuntua, ettei ole lainkaan oma itsensä, ja tällöin läheisten huolenpidon ja ymmärretyksi tulemisen kaipuu on suuri.

Miten tukea lapsen kehitystä?

Suurin osa vanhemmista on erittäin kiinnostuneita oman lapsensa kehityksestä. On todella jännittävää nähdä, kuinka pikku nyytistä kasvaa oma persoonansa. Vanhempi haluaa seurata edistymistä ja pyrkii parhaansa mukaan vahvistamaan ja tukemaan lapsen kehitystä. Tähän ei kuitenkaan vaadita niin paljoa kuin ehkä luulisi. Ei sinun tarvitse vahtia lapsen kehitystä ja tarjota oikeanlaisia virikkeitä oikeaan aikaan. Ihmisen kehitys ei toimi niin, vaan se etenee oikeastaan melko vakaasti omilla raiteillaan eikä häiriinny vähästä. Kun lapsen elinympäristön olosuhteet ovat riittävän hyvät, hän kehittyy hienosti aivan omaa tahtiaan!

Faktantarkistus: Tova Winbladh, laillistettu psykologi