Uhmaikä ja lapsen raivokohtaukset

Monella on mielipiteitä vanhemmuudesta, ennen kuin itse saa lapsia. Mutta vaikka olisi maailman paras vanhempi, eteen tulee välillä tilanteita, joissa päiväkodista haettu lapsi heittäytyy yliväsyneenä kaupan lattialle potkimaan, huutamaan ja vaatimaan tahtoaan läpi.

Raivokohtauksella tarkoitetaan tilannetta, jossa lapsi menettää tunteidensa hallinnan ja reagoi hyvin voimakkaasti. Ne voivat olla erityisen yleisiä uhmaiässä eli tahtoiässä noin 1–5-vuotiaana, kun lapsi opettelee ymmärtämään ja ilmaisemaan omia tunteitaan.

Kiukku ja ei-sana kuuluvat lapsen itsenäisyyskehitykseen

Moni lapsi oppii noin puolitoistavuotiaana mainion uuden sanan: ei. Oman tahdon ilmaisu ja rajojen koettelu ovat tärkeä osa lapsen kehitystä. Siksi pikkulapset vastustavat usein aivan kaikkea vaatevalinnoista siihen, miltä puolelta leipä voidellaan.

Kun lapsi ei saa tahtoaan läpi, hän voi turhautua suunnattomasti. Syynä on, ettei lapsi pysty ilmaisemaan kaikkia tunteitaan ja tarpeitaan, koska kielen kehitys on vielä kesken. Tällöin kiukku ottaa helposti vallan.

Tunteet kuuluvat ihmisyyteen, ja niitä on saatava ilmaista. Voimakkaiden tunteiden käsitteleminen voi kuitenkin vaatia harjoitusta, ja siinä me aikuiset voimme auttaa. Kiukku on tunne, joka ilmaisee jotakin tärkeää rajaa. Lapsen tarvitsee opetella tämä tunne ja saada tukea sen tunnistamiseen, jotta hän pystyy vähitellen säätelemään sitä itse. Hänen on saatava itsenäistyä, jotta hänestä kasvaa yksilö, joka osaa tehdä itse päätöksiä ja kantaa vastuuta.

Valitse taistelusi lapsen kanssa

Vanhemmuus voi joskus tuntua jatkuvalta inttämiseltä asioista, joita lapsi haluaa mutta ei saa tehdä tai joita hän ei halua mutta hänen on pakko tehdä. Ei-sanasta tulee melkoinen riesa, ja pari-kolmevuotiaan jatkuva kampanja oman tahdon puolesta voi tuntua suorastaan provosoivalta. Vanhemmasta tuntuu helposti, että hän tekee jotain väärin tai että lapsi haastaa ehdoin tahdoin riitaa. Tietenkin me vanhemmat teemme virheitä, ja myös riitelyllä on oma tehtävänsä lapsen kehityksessä. Hän saa harjoitella oman tahtonsa puolustamista, omien rajojensa määrittämistä ja riitelemistä turvallisen ihmisen kanssa (sitähän vanhempi toivottavasti hänelle on). Tämä on tärkeä tapa harjoitella konfliktien ratkaisemista ja turhautumisen sietämistä. Lapsilla on usein kova into tutkia ympäristöään ja tarve tutustua maailmaan. He haluavat monia asioita, mikä voi tietenkin olla vanhemmille uuvuttavaa. Lapsen suuri elämänjano on ihana asia, mutta ei ole aina helppoa olla se, jonka tarvitsee opastaa häntä ja kantaa vastuu hänen hyvinvoinnistaan.

Kun uhma on kovimmillaan ja arki tuntuu olevan yhtä konfliktia toisensa perään, vanhemman on hyvä pyrkiä valitsemaan taistelunsa. Vaikka lapsi kiukuttelee, aina ei tarvitse syntyä riitaa. Ei ole esimerkiksi väliä, pukeeko hän päiväkotiin housut vai hameen. Sen sijaan on tärkeää, että turvaistuimen vyö on kunnolla kiinni ja ettei lapsi juokse kadulle. Vaikka oma ensireaktio olisi kieltää lasta, on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään, kannattaako se. Valikoi, mikä on oikeasti tärkeää – ja anna periksi vähemmän tärkeissä asioissa. Ei ole mukavaa riidellä jatkuvasti, joten yritä keskittyä siihen, että teillä on mahdollisimman mukavaa yhdessä.

Auttaako lapsen raivokohtauksiin, jos hänen annetaan välillä päättää?

Pienet lapset ovat yleensä tyytyväisiä, kun he kokevat saavansa osallistua päätöksentekoon. Suuria, koko perhettä koskevia päätöksiä ei tietenkään voi antaa lapsen vastuulle, mutta hänestä on silti mukava päättää jotain. Esimerkiksi nukkumaan mennessä vanhempi päättää, että hampaat täytyy pestä, mutta kenties lapsi saa valita, käytetäänkö sähköhammasharjaa vai tavallista. Päivällisellä aikuinen päättää, että lapsen on istuttava hetki tuolissa ja maistettava ruokaa, mutta hänen voi antaa valita, haluaako hän kasvikseksi porkkanaa vai parsakaalia. Yleensä lapsi on pidemmän päälle yhteistyöhaluisempi, kun hän tuntee, että häntä kunnioitetaan, kuunnellaan ja kohdellaan hyvin.

Joskus valinta voi kuitenkin olla aivan liian vaikea, joten vanhemman on puututtava asiaan ja päätettävä lapsen puolesta. On hyvin tavallista, että lapsi menee tietyissä valintatilanteissa lukkoon – etenkin, jos vaihtoehtoja on liikaa. Tällöin hän tarvitsee lohtua ja apua päästäkseen eteenpäin. Hänen on ehkä saatava purkaa oloaan itkemällä, tai kenties hän tarvitsee sinua viemään huomionsa ja ajatuksensa muualle.

Onko vanhemman oltava johdonmukainen?

Kukaan muu ei määrää, miten sinä vanhempana kohtaat lapsesi ja tuet häntä. Viime kädessä valitset itse, mikä toimii parhaiten sinulle ja lapselle sen perusteella, kuka ja millainen lapsi on. Vaikka vanhempi aikoisi ja suunnittelisi mitä, lapsen asettamia vaatimuksia ei voi ennakoida. Tällöin omia ajatuksia siitä, miten asioiden kuuluu hoitua, on ehkä mukautettava. Sekä johdonmukaisuudella että epäjohdonmukaisuudella on hyvät ja huonot puolensa. Jos vanhempi pitää arjessa johdonmukaisesti kiinni tietyistä asioista, pitkällä aikavälillä lapsi vastustaa niitä vähemmän. Niistä tulee tapoja, joita ei lopulta kyseenalaisteta lainkaan. Tavat vakiintuvat – ja tätä nopeuttaa, jos vanhempi ei koskaan tee poikkeuksia.

Jos taas vanhempi ei aina ole täysin johdonmukainen, lapsi oppii joustavuutta. Samalla hän omaksuu ajatuksen, että muut voivat joskus tulla vastaan, jos hän todella tahtoo jotain, hän osaa perustella asiansa hyvin tai hänellä on erityisen suuri tarve. Lapselle syntyy kokemus, että häntä rakastava ihminen osaa kuunnella hänen tarpeitaan ja mukautua niihin. Tämäkin kuuluu elämän tärkeisiin oppeihin, ja siitä voi olla lapselle hyötyä myöhemmissä ihmissuhteissa.

Lapsen raivokohtaukset eri ikävaiheissa

Raivoava 1,5–2-vuotias

Joskus voi tuntua, että kaksivuotias vain huutaa hysteerisesti. Syynä on usein lapsen turhautuminen. Hän haluaa kaikenlaista, mutta hän ei vielä osaa pukea tunteitaan sanoiksi eikä ilmaista tarpeitaan. Voit auttaa rakentamalla toistuvia rutiineja, antamalla lapsen tehdä helppoja valintoja ja sanoittamalla tunteet hänen puolestaan.

Raivoava 3-vuotias

Voimakkaat tunnepurkaukset tai raivokohtaukset ovat yleisiä kolmivuotiailla, sillä he koettelevat rajoja ja kehittyvät entistä itsenäisemmäksi. Kun vanhempi suhtautuu rauhallisesti ja tarjoaa turvaa, ristiriidat ja uhmakohtaukset voivat vähentyä, vaikka lapsi testaakin edelleen omaa tahtoaan ja sitä, mistä hän selviää.

Raivoava 5-vuotias

Viisivuotiaan kiukku voi ilmetä hieman eri tavalla kuin pienemmän lapsen. Kieli on nyt kehittynyt, ja lapsi voi alkaa käyttää haukkumasanoja. Jatka lapsen tukemista omien tunteidensa käsittelyssä ja auta häntä löytämään parempia sanoja ja muita tapoja ilmaista turhautumista kuin huutaminen.

Vinkkejä lapsen raivokohtauksiin

Lapsi ei saa kiukunpuuskia vanhemman kiusaksi, vaan koska hän opettelee hallitsemaan ja säätelemään tunteitaan, kun hänen elämänhalunsa törmää elämän realiteetteihin. Aikuisen apu on tärkeää, joten tässä vinkkejä ja neuvoja lapsen raivokohtausten ja kiukun käsittelyyn:

Raivokohtauksen ehkäiseminen

• Lapset saavat raivokohtauksia herkemmin väsyneinä, nälkäisinä tai oltuaan pitkään erossa turvallisesta aikuisestaan. Hetken halailu ja mahdollisesti pieni välipala voivat auttaa estämään tilanteen kärjistymisen.
• Ole sovitteleva ja tarjoa vaihtoehtoisia tapoja käsitellä turhautumista: ”Ei, et saa ottaa isosiskon nallea, mutta voit kysyä, saisitko lainata sitä.”
• Auta lasta pukemaan tunteensa sanoiksi: ”Onpa kurjaa, että nyt pitää lähteä leikkipuistosta kotiin! Sinulla oli niin hauskaa ja halusit vielä keinua ja leikkiä lisää. Ymmärrän, että sinua harmittaa.”
• Älä rankaise lasta äläkä uhkaa häntä rangaistuksella. Tämä aiheuttaa lapselle huolta ja stressiä ja voi vahingoittaa suhdettanne. Totta kai toisinaan käy niin, että vanhempi tulee uhanneeksi lasta jollain, jotta vaikea tilanne ratkeaisi. Tämä ei ole maailmanloppu. Tärkeää on, ettei uhkailusta ja rangaistuksista tule iso osa lapsen arkea, vaan vanhempi käyttää pääasiassa muita puuttumiskeinoja, kun lapsi tekee jotain kiellettyä.
• Älä ole liian ankara itsellesi! On luonnollista, että vanhempi turvautuu vaikeassa tilanteessa joskus vippaskonsteihin kuten huomion kiinnittämiseen muualle, lahjuksiin ja maanitteluun. Ei ole mitään syytä pyrkiä aina täydellisyyteen – vanhempi, joka ei koskaan tee virheitä, on lapselle täysin mahdoton esikuva.

Raivokohtauksen aikana

• Älä juutu perustelemaan omaa kantaasi tai inttämään, kunnes lapsen mieli muuttuu. Näytä, että ymmärrät mitä lapsi haluaa ja kunnioitat sitä, vaikka hän ei voi saada tahtoaan läpi. Lapsi kokee, että häntä kuunnellaan, kun sanot esimerkiksi: ”Ymmärrän, että sinua suututtaa, kun et saa katsoa lastenohjelmaa. Se on harmi, mutta kello on nyt liian paljon.”
• Yritä pysyä itse mahdollisimman tyynenä. Tunteet voivat tarttua! On helpompi saada lapsi rauhoittumaan, jos on itse rauhallinen. Kun vanhempi ei kiihdy, on myös pienempi riski, että tilanne päättyisi lapsen kannalta epäoikeudenmukaisesti. Jos huomaat, että alat itse suuttua yhtä paljon kuin lapsi, pidä pieni rauhoittumistauko.
• Älä pelkää lapsen kiukkua ja pettymystä! Nämä tunteet eivät ole haitaksi, vaan lapsi tarvitsee niitä, jotta hän voi kasvaa ja kehittyä. Voimakkaista tunteista ei ole vaaraa, ja niiden on oltava aivan yhtä sallittuja kuin muidenkin tunteiden.
• Kehokosketus voi joskus lievittää lapsen kiukkua ja harmitusta. Ota lapsi syliin ja anna hänen itkeä paha olonsa rauhassa pois.

Raivokohtauksen jälkeen

• Osoita ymmärrystä muille aikuisille ja yliväsyneille tai hysteerisille lapsille, jotta kenenkään ei tarvitse kokea olevansa huono vanhempi.
• Lasten raivokohtauksia on yleensä vaikeampi käsitellä, jos tilanteessa on läsnä muita. Voi olla hyvä nostaa lapsi syliin ja kantaa hänet toiseen huoneeseen. Ei siis moitittavaksi, vaan jotta voitte keskustella ja selvittää asian rauhassa ilman, että lapsi kokee muiden arvostelevan häntä.
• Kun kiukku on laantunut, voitte yhdessä puhua tapahtuneesta ja pukea tunteet sanoiksi. Tietenkin lapsen ikätason mukaan. Tämä on myös oikea kohta auttaa lasta löytämään muita tapoja toimia ja reagoida. Aseta selkeät rajat sille, miten vihaisena saa käyttäytyä.

Miten pysyä rauhallisena, kun lapsi raivoaa?

Pikkulapset eivät ole ainoita, joiden on joskus vaikea käsitellä tunteitaan, vaan sama koskee meitä vanhempia. Useimmat lienevät samaa mieltä, että kiivaimmat uhmakaudet ovat vanhemmuuden raskainta aikaa. Voi olla vaikea välttää lapsen tunteiden tarttumista ja hermostumista, kun stressi ja tilanteen haastavuus painavat päälle. On yksilöllistä, miten nopeasti vanhemman hyvä mieli vaihtuu kiukuksi. Joka tapauksessa voi olla viisasta miettiä valmiiksi strategioita omien tunteiden säätelyyn, jotta pystyt auttamaan lasta mahdollisimman toimivalla tavalla. Tässä muutamia ehdotuksia kokeiltavaksi:

• Yritä olla tinkimättä omista perustarpeistasi. Tarvitset unta ja ruokaa, jotta jaksat huolehtia voimakastahtoisesta kaksivuotiaasta.
• Hyvä kahvi, smoothie, lempibiisin kuuntelu alusta loppuun, silmät hetkeksi kiinni ja kasvot kohti aurinkoa. Muutaman minuutin palautuminen juuri sinulle sopivalla tavalla ennen kuin haet lapsen päiväkodista voi tehdä ihmeitä mielialalle.
• Kun pikkulapsiarki tekee tiukkaa, on opittava päästämään suunnitelmista irti ja hyväksymään tilanne. Stressi saa huonolle tuulelle. Kokeile, mitä tapahtuu, jos vain istahdat lapsen kanssa lattialle ja luovutat hetkeksi.
• Kun huomaat, että alat käydä kierroksilla, pidä tauko! Mikään ei parane sillä, että ryhdyt moittimaan lasta. Useimmiten tämä vain pahentaa tilannetta. Lapsi ei välttämättä ole se, jonka tarvitsee mennä hetkeksi jäähylle. Yritä ottaa pari askelta taaksepäin ja tee jotain, mikä rauhoittaa sinua. Lapset pärjäävät pari minuuttia yksin, sillä on paljon tärkeämpää, että vanhempi saa tasaantua.
• Jos olet suuttunut liikaa tai ollut epäreilu, pyydä lapselta anteeksi! Kun tilanne on rauhoittunut, varmista, että lapsi tuntee olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi. Lapsen on hyvä oppia, että kaikki voivat suuttua – ja ennen kaikkea, että suuttumuksen voi saada anteeksi.
• Älä unohda antaa anteeksi itsellesi! Kaikki vanhemmat hermostuvat joskus, ja se on täysin OK.

Lapsen kehitys ja milloin tuki voi olla tarpeen

Lapsella voi olla voimakkaita tunteita ilman, että mikään on vialla. Useimmat vanhemmat kokevat uhmakaudet ja raivokohtaukset haastaviksi. Ei ole harvinaista miettiä, kuuluuko arjen oikeasti olla tällaista. Useimpien lasten kohdalla kyseessä on ohimenevä kehitysvaihe, mutta joissain tapauksissa voidaan tarvita ulkopuolista tukea. Vanhempana voit yrittää miettiä, kuinka usein lapsi saa raivokohtauksia, miten voimakkaita ne ovat, miten lapsi toipuu niistä ja millainen hänen vointinsa muuten on. Lapsi voi raivota lujaa ja usein, mutta jos hän on raivokohtausten välissä hyväntuulinen, ne kuuluvat todennäköisesti hänen kehitykseensä.

Voi olla viisasta kysyä neuvoa, jos

• raivokohtaukset ovat hyvin pitkiä tai niistä aiheutuu paljon vahinkoa
• lapsi satuttaa itseään tai muita
• raivokohtauksia on yhä vaikeampi saada hallintaan
• lapsen on vaikea rauhoittua raivostumisen jälkeen
• raivokohtaukset vaikuttavat lapsen leikkiin, oppimiseen ja ihmissuhteisiin.

Apua on syytä hakea myös silloin, jos sinusta tuntuu, että tilanne alkaa muuttua liian vaikeaksi hallita. Vanhempana olet monella tapaa oman lapsesi ”asiantuntija”, mutta silti aina ei ole helppo määrittää, onko lapsen käytös tyypillistä vai ei. Avun pyytäminen ei tee sinusta huonoa vanhempaa eikä tarkoita, että lapsella olisi vakavia ongelmia tai jokin tietty diagnoosi. Pelkkä keskustelu ammattilaisen kanssa voi auttaa ymmärtämään tilannetta paremmin, selvittämään taustalla olevia syitä ja löytämään keinoja arjen helpottamiseen. Neuvolasta on hyvä aloittaa! Voit puhua terveydenhoitajan kanssa lapsen kehityksestä, käytöksestä ja reaktioista sekä saada tarvittaessa lisätukea esimerkiksi lasten ja perheiden psykologipalveluiden kautta.