Lapsi 47 kuukautta

LAPSESI

Mielikuvitusta vai totta?

Nelivuotiaat leikkivät usein mielikuvitus- ja roolileikkejä sekä itsekseen että muiden kanssa. Vanhemmasta on usein hauskaa katsella, kun lapsi antaa mielikuvituksen lentää. Silti on hyvä tietää, ettei nelivuotias vielä aina erota, mikä on todellista ja mikä mielikuvituksen tuotetta. On melko yleistä, että lapsi alkaa pelätä kuviteltuja uhkia, kuten kummituksia tai hirviöitä. Tämä voi aiheuttaa painajaisia, ja monilla lapsilla esiintyy välillä myös pimeän pelkoa. Etenkin pienet lapset pelkäävät hyvin usein juuri pimeää. Pelko voi tulla ja mennä lapsuuden aikana, mutta se häviää lähes aina itsestään. Lasta ei tarvitse aktiivisesti opettaa olemaan pelkäämättä. Aikuinen voi vain olla läsnä ja yrittää keksiä keinoja hälventää pelkoa, kun se on pinnalla. Mieti, mikä voisi tehdä lapsen olon turvallisemmaksi juuri nyt. Auttaisiko, jos nukahtaisitte yhdessä tai jos hankkisit hänelle yölampun sängyn viereen?

VANHEMPI

Vanhemmatkin ovat vain ihmisiä

Moni meistä on asettanut vanhemmuudelle kunnianhimoisia tavoitteita ja maalannut itselleen selkeän kuvan, millainen vanhempi haluaa olla. On kuitenkin varmaa, että nämä suureelliset tavoitteet törmäävät joskus todellisuuteen ja käyttäydyt aivan toisin kuin mallivanhempi, joka haluaisit olla. Muista, että lapsi tarvitsee inhimilliset vanhemmat, jotka näyttävät tunteensa – olivatpa ne mitä hyvänsä. Myös kärsivällisyyden menettäminen ja suuttuminen kuuluvat elämään. Joskus saatamme tietenkin suuttua kohtuuttomasti. Yleensä huomaamme tämän itse, kun tilanteesta jää ikävä tunne. On tärkeää ottaa vastuu omista tunteista ja pyytää lapselta anteeksi tapahtunutta. Tällöin lapsi huomaa, että voitte suuttua toisillenne mutta myös sopia ja antaa anteeksi, kun konflikti on ohi. Lisäksi on hyvä pohtia, missä tilanteissa provosoidut erityisen herkästi. Kun tiedostat, mikä nostaa kierroksiasi, seuraavalla kerralla on helpompi toimia toisin. Ja jos tuntuu, että todella menetät malttisi, poistu huoneesta ja hengitä pari kertaa syvään. Yleensä olo rauhoittuu nopeasti ja olet taas oma itsesi.