LAPSESI
Ajatella, miten iso pienestä on jo tullut. Kolme kokonaista vuotta on ehtinyt vierähtää, ja ne ovat olleet täynnä suuria hetkiä ja tunteita. Kolmivuotias osaa usein jo puhua pitkiä lauseita ja leikkiä mielikuvitusleikkejä, ja hän alkaa ymmärtää toisten tunteita entistä paremmin. Itsenäisyyden kaipuu on vahva, mutta oman perheen turva on edelleen elämän keskipiste. Kolmivuotias on positiivinen ja kiinnostunut useimmista asioista – mutta toisaalta hänellä on vahvoja omia mielipiteitä eikä hän todellakaan suostu mihin tahansa. Suhtaudu tähän hyvänä asiana. Tässä iässä monet lapset ovat myös jatkuvassa liikkeessä, ja heistä on mahtavaa haastaa itseään omien fyysisten kykyjensä rajoissa. Yksi juoksee ehkä kovaa, toinen hyppii tasajalkaa ja kolmas kulkee portaita ylös ja alas. Moni vanhempi kokee myös voivansa rentoutua hieman, kun lapsi ei enää vaadi täyttä huomiota joka hetkessä, vaan hän leikkii ja puuhastelee yhä pidempiä aikoja itsekseen. Onnea kolmivuotiaalle, olet mahtava pikku ihminen!
VANHEMPI
Lapsiperhe-elämän ensimmäiset kolme vuotta ovat intensiivistä, vaativaa, uuvuttavaa ja silti niin kovin ihanaa aikaa. Niiden aikana olet saanut seurata lapsen kasvua hauraasta vastasyntyneestä monisävyiseksi persoonaksi, jolla on omia ajatuksia, oma tahto ja omanlaisensa huumorintaju. Pikkulapsiaika on täynnä aherrusta ja rakkautta, huolta ja onnea – usein vieläpä kaikkea yhtä aikaa. Ensimmäiset herkät vuodet ovat nyt takana ja edessä on aika, jolloin lapsen persoona tulee entistä enemmän esiin. Jännittävää nähdä, millainen tyyppi hänestä kasvaa! Anna itsellesi tunnustusta kaikesta, mitä olet tehnyt ja mistä olet selvinnyt. Olet rakentanut lapsellesi turvallisen perustan täynnä luottamusta ja elämäniloa. Jos haluat ikuistaa nämä maagiset kolme vuotta vaikkapa valokuvakirjaksi, voit tilata sellaisen Pistekaupasta.