Ditt barn
Kahden ja kolmen ikävuoden välillä moni lapsi oppii uusia sanoja päivittäin ja osaa jo ilmaista ajatuksiaan ja tunteitaan entistä selvemmin. Silti juuri kielen kehitys aiheuttaa herkästi vanhemmille stressiä – etenkin, jos lapsi ei puhu yhtä paljon ja hyvin kuin ikätoverinsa. Yritä muistaa, että lapsissa ja heidän kehityksensä etenemisessä on suuria eroja. Joskus kehitys on nopeaa, joskus hieman hitaampaa. Jotkut lapset osaavat jo muodostaa monimutkaisia lauseita ja rakenteita, kun toiset vasta harjoittelevat lauseiden rakentamista. Myös synnynnäisellä luonteella on suuri merkitys. Osa lapsista on hyvin puheliaita, osa harvasanaisempia. Kuuntele, toista ja osoita kiinnostusta, niin lapsi rohkaistuu puhumaan lisää. Kielen kehitys etenee harppausten ja suvantovaiheiden kautta, kuten moni muukin asia elämässä.
Förälder
Yhdessä lukemisesta nauttivat sekä lapset että aikuiset. Kirjat kehittävät kieltä ja mielikuvitusta ja tarjoavat samalla vielä läheisyyttäkin. Lapselle lukeminen voikin olla molempien päivän kohokohta. Anna lapsen valita välillä, mitä luetaan, ja eläydy tarinaan. Kirjan ei tarvitse olla opettavainen, vaan tärkeintä on mukava yhdessäolo ja tutkiskelu. Tässä iässä muutama minuutti päivässä riittää luomaan lapselle lukemisen iloa ja innostamaan häntä lukemaan. Lapsen kasvaessa voitte lukea yhä enemmän. Ilta on monin tavoin paras aika lukuhetkille. Se on lapselle mukava keino rauhoittua ennen nukkumaanmenoa ja toisaalta myös hyvä tapa, joka kannattaa vakiinnuttaa jo nyt. Yhteinen rauhallinen hetki iltaisin tarjoaa myös tilaisuuden jutella – ja nämä juttuhetket voivat olla kaikille tärkeä hetki purkaa päivän kokemuksia ja harmituksia.