LAPSESI
Monilla lapsilla on kausia, jolloin he ovat vahvasti yhden vanhemman tai muun läheisen aikuisen perään. Usein lapsi suosii vanhempaa, joka viettää hänen kanssaan eniten aikaa, mutta mieltymys voi kääntyä myös toisin päin. Suosiminen voi näkyä, kun lasta nukutetaan tai viedään päiväkotiin tai kun kukaan muu ei kelpaa lohduttamaan häntä. Se on täysin normaalia ja osoittaa, että lapsi uskaltaa näyttää tarpeitaan. Pohjimmiltaan se on siis hyvä asia, vaikka voikin olla hankalaa, jos lapsi ei kelpuuta sinua nukuttamaan tai pesemään hampaita. Joskus lapsen ykkössuosikki voi pysyä samana useamman vuoden, joskus mieli muuttuu päivästä toiseen. Selvimmin tämä näkyy tietenkin kahden vanhemman perheissä. Tällöin vanhempien on vain yritettävä muistaa – ja ehkä myös muistutettava toinen toistaan – ettei suosiminen tarkoita, että lapsi rakastaisi toista vanhempaa enemmän. Kyse on aivan muista asioista, kuten tavoista ja tottumuksista, luonteenpiirteistä ja lapsen tarpeista kussakin hetkessä.
VANHEMPI
Kahden vanhemman perheessä voi olla juuri nyt rankkaa. Lapsen valitsema suosikki kuormittuu ja toista vanhempaa raastaa tulla torjutuksi, kun haluaisi lukea iltasadun tai laittaa lapsen nukkumaan. Yrittäkää olla ottamatta sitä henkilökohtaisesti, sillä pienten lasten käytöstä ohjaa tahdon sijasta turvallisuuden tarve. Jos lapsi loukkaa tunteitasi, pyri olemaan näyttämättä sitä, jottei lapselle tule huono omatunto. Hän kun ei voi mieltymykselleen mitään. Antakaa lapsen hakea lohtua siltä vanhemmalta, jonka perään hän sattuu olemaan. Toinen vanhempi voi osallistua vaikkapa leikki- tai lukuhetkiin. Pysykää rauhallisina ja auttakaa lasta sanoittamaan tunteitaan: ”Niin, sinä haluat nyt äidin. Isi on myös tässä.” Kun lapselle tarjotaan turvaa ja kärsivällisyyttä, hän uskaltaa vaihdella suosikkia myöhemmin. Jos lapsi ei millään tahdo kelpuuttaa toista vanhempaa, tämä voi kokeilla viettää hieman aikaa lapsen kanssa kahdestaan. Samalla suosikiksi valittu vanhempi saa omaa aikaa. Yleensä sadun lukeminen tai hampaiden pesu onnistuu paljon helpommin, kun toinen vanhempi ei olekaan kotona.