Lapsi 21 kuukautta

LAPSESI

Päiväunia

Lähes kaikkien tämän ikäisten lasten tarvitsee edelleen nukkua päiväunet. Lapsen päivät ovat usein intensiivisiä ja täynnä leikkiä muiden lasten ympäröimänä, ja lepo voi olla ratkaisevan tärkeää, jotta hän jaksaa myös iltapäivän. Lapset eroavat siinä, miten pitkään heidän tarvitsee nukkua päiväunia, mutta usein tarve jatkuu noin kolmivuotiaaksi saakka. Jos lapsen on yhä vaikeampi nukahtaa iltaisin, päiväunien lyhentämistä kannattaa harkita, mutta muista, että moni muukin asia voi vaikuttaa nukkumaanmenoon. Esimerkiksi yliväsymys on yleinen syy, miksi lapsen voi olla vaikea rauhoittua. Jos lapsen on illasta toiseen vaikea päästä uneen mutta hänen tarvitsee edelleen nukkua päiväunet, kokeile siirtää nukkumaanmenoaikaa hieman myöhempään iltaan. Ehkä se sopiikin hänelle paremmin. Selkein merkki siitä, ettei lapsi enää tarvitse päiväunia, on ettei hän itse halua enää nukkua niitä, vaikka hänellä olisi tilaisuus ja rauhalliset olosuhteet. Eli jos lapsi ei ole koko päivänä väsynyt, toimi sen mukaan. Muista kuitenkin, että väsymys voi ilmetä lapsilla hyvin monilla tavoin. Sinä vanhempana tunnet oman lapsesi ja hänen väsymyksensä merkit parhaiten. Todennäköisesti kestää vielä pitkän tovin, ennen kuin lapsesi on valmis jättämään päiväunet pois – ja useimmat lapset tarvitsevat vielä sen jälkeenkin pienen rauhoittumishetken keskellä päivää.

VANHEMPI

Vaaniiko vaara joka kulman takana?

Kun lapsi liikkuu yhä enemmän ja nopeammin, myös häntä kohtaavien riskien ja vaarojen määrä kasvaa. Tämä aika voi olla lievästi sanottuna kaoottista. Lapsi haluaa jatkuvasti haastaa fyysisiä kykyjään ja kokeilla kaikkea hauskaa, mutta hänellä ei ole vielä minkäänlaista itsesuojeluvaistoa tai harkintaa. Huolestunut vanhempi joutuu todennäköisesti vastustamaan kiusausta lukittautua lapsen kanssa pehmustettuun huoneeseen… On toki itsestään selvää, että vanhemman kuuluu estää lasta joutumasta vaaraan, mutta myös liika keskittyminen riskeihin voi olla haitaksi, jos se rajoittaa lapsen tutustumista maailmaan. Tässä iässä lapselle on yleensä parasta, kun vanhempi vahtii, suojelee ja puuttuu tilanteeseen tarvittaessa mutta antaa lapsen silti kokeilla ja tutustua sopivassa määrin. Haasteet edistävät fyysistä kehitystä ja kasvattavat itseluottamusta. Moni lapsi innostuu myös matkimaan sisaruksiaan, vanhempiaan tai päiväkodissa näkemäänsä. Tämä on lapsen oma tapa oppia, miten asiat toimivat, ja sinulle tilaisuus opettaa uusia tapoja. Kokeile esimerkiksi maistattaa hänellä uusia ruokia. Pienet lapset ovat yleensä halukkaampia testaamaan uusia makuja kuin kolmivuotiaat – etenkin, jos vanhempi näyttää mallia.