Lapsen saaminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Usein voi viedä muutaman vuoden ennen kuin raskaus alkaa – vaikka molemmat olisivat täysin hedelmällisiä. Tämä voi olla turhauttavaa ja rasittavaa.
Ympäristön neuvona on usein, että kyllä se onnistuu ”kunhan sitä ei turhaan mieti”. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Varsinkin kun yhdynnän ajoittaminen oikeaan ajankohtaan on tärkeää, jotta optimoidaan raskauden mahdollisuus.
Mitä iäkkäämpiä lasta suunnittelevat ovat, sitä aikaisemmin heidän on myös mietittävä, mitä he haluavat tehdä, jos kaikki ei sujukaan toivotulla tavalla.
Raskaus on mahdollista ovulaation yhteydessä
Hedelmöitys edellyttää, että siittiöt löytävät tiensä munasoluun oikeaan aikaan. Yritä kartoittaa kuukautiskierron vaiheet voidaksesi ajoittaa yhdynnät oikeisiin päiviin. Hedelmöitykseen on suurin mahdollisuus kaksi vuorokautta ennen ovulaatiota ja vuorokausi sen jälkeen. Näiden päivien aikana on noin 30 prosentin mahdollisuus tulla raskaaksi.
Raskaaksi voi kuitenkin tulla myös muutamaa päivää ennen optimaalista aikaa ja muutama päivä sen jälkeen. Munasolu voi elää munanjohtimessa 48 tuntia, kun taas siittiöt ovat elinkykyisiä jopa viisikin vuorokautta. Yhdynnän ja hedelmöityksen välillä saattaa siis olla parinkin päivän ero.
Mistä tietää, että on ovulaation aika?
Munasolun irtoaminen munasarjasta eli ovulaatio tapahtuu yleensä 12–16 päivää ennen kuukautisia. Kuukautiskierron pituus vaihtelee. Tästä syystä on ehkä viisasta ottaa tarkemmin selvää ovulaation ajankohdasta. Yksinkertaisinta on ostaa ovulaatiotesti. Toinen tapa on, että mittaa aamuisin ruumiinlämmön, että saadaan selkeä lämpökäyrä. Lämpö kohoaa nimittäin noin puoli astetta vuorokausi ovulaation jälkeen.
Ovulaation oireena on myös kirkas, sitkeähkö vuoto, jonka koostumus muistuttaa raakaa munanvalkuaista.
Yhdyntä ennalta määrättyinä aikoina ei ehkä ole kovin romanttista, mutta yrittäkää ottaa asia positiivisesti ja huumorin kannalta kalenteria päivittäessänne.
Käynti gynekologilla vai hedelmällisyystutkimus
Yleensä lasta on yritettävä vähintään vuosi ennen hedelmällisyystutkimusta, mutta jos olet täyttänyt 36 vuotta, voit hakeutua tutkimukseen aikaisemmin. Ensimmäisenä toimenpiteenä gynekologi yleensä määrää hormoneja, jotka käynnistävät ovulaation. Tämä toimenpide riittää joillekin naisille raskauden aikaansaamiseksi.
Teidän on myös aiheellista hakea apua heti, jos tiedätte tai epäilette, että lapsensaantivaikeuksiinne on olemassa lääketieteellisiä syitä, kuten aiempi sairaus.
Alentunut hedelmällisyys on kuitenkin tavallisempaa kuin täydellinen hedelmättömyys. Naisen hedelmällisyys alkaa laskea noin 30–32 vuoden iässä ja se laskee yhä nopeammin 35 vuoden iästä lähtien. Useimpien, joskin ei kaikkien, naisten hedelmällisyys on hyvin alhainen 40–42 vuoden iässä. Miehen hedelmällisyydessä ei ole yhtä jyrkkää rajaa, mutta heidänkin hedelmällisyytensä laskee vuosien mittaan.
Ensisynnyttäjien keski-ikä on hieman noussut ja on nyt keskimäärin 29 vuotta. Tästä syystä myös hedelmöityshoidot ovat lisääntyneet.
Kun raskautta ei kuulu
On usein vaikea puhua lapsettomaksi jäämisen huolesta, koska se on niin henkilökohtaista. Kuukautisten alkaminen kuukausi kuukauden jälkeen on usein suuri toiveita ja mielialaa jäytävä pettymys. Eivätkä sukulaisten ja ystävien ”Milloinkas te aiotte...” -utelut ainakaan paranna asiaa.
On olemassa monia kotikonsteja, joilla voi lisätä raskaaksi tulemisen mahdollisuutta. Jotkut konstit ovat pelkkää hokkuspokkusta, mutta toisia kannattaa ehkä kokeilla. Paras neuvo on elää tavalliseen tapaan, mutta ajatella niitä tekijöitä, jotka todella vaikuttavat hedelmällisyyteen.
Ota yhteys gynekologiin, jotta saat tietää, mitä muita hoitomahdollisuuksia sinulla tai teillä on.
Voit myös ottaa eri tavoin yhteyttä muihin samassa tilanteessa oleviin. Usein auttaa, kun saa tietää ettei ole yksin, ja kokemusten jakamisella ja työstämisellä muiden kanssa on oma arvonsa.
Lue myös koeputkihedelmöityksestä.