when-you-have-difficulty-becoming-pregnant-again_id_image

Sekundaarinen lapsettomuus – kun toista lasta ei kuulu

Moni alkaa ennen pitkää kaivata toista lasta, ja on aika ryhtyä yrittämään esikoiselle sisarusta. Joskus uudelleen raskaaksi tuleminen voi kuitenkin olla hankalaa. Tässä artikkelissa kerromme sekundaarisesta lapsettomuudesta, sen syistä ja mahdollisesta hoidosta.

Jos raskaaksi tulossa ei ollut ensimmäisellä kerralla mitään vaikeuksia, on helppo ajatella, että toinen kerta sujuu samalla lailla. Homma toimi aiemminkin, joten sen pitäisi toimia uudelleen. Valitettavasti asia ei aina ole näin yksinkertainen: ei ole mitenkään epätavallista, että toista lasta ei kuulu. Tällöin puhutaan sekundaarisesta lapsettomuudesta eli sekundaarista infertiliteetistä.

Miksi en tule uudelleen raskaaksi?

Usein vaikeus saada toinen lapsi johtuu samoista syistä kuin tahaton lapsettomuus. Ongelma oli ehkä olemassa jo aiemmin, mutta sitä ei havaittu, koska onni oli myötä ja raskaaksi tuleminen onnistui. Hedelmällisyyden haasteet eivät nimittäin yleensä estä kokonaan saamasta lapsia vaan vaikeuttavat raskaaksi tuloa. Toisaalta edellisen raskauden jälkeen on myös voinut tapahtua jotakin hedelmällisyyteen vaikuttavaa. Esimerkiksi emätintulehdukset voivat vaikuttaa kohtuun, ja joskus (harvoin) synnytyksen jälkeiset komplikaatiot voivat vaikeuttaa uudelleen raskautumista.

Ikä voi aiheuttaa sekundaarista lapsettomuutta

Myös iällä voi olla merkitystä uudelleen raskaaksi tulon kannalta. Etenkin naisen mutta myös miehen hedelmällisyys heikkenee iän myötä. Mitä vanhempana ensimmäinen lapsi on saatu, sitä vaikeampaa sisaruksen hankinta voi olla. Jos uusi raskaus antaa odottaa itseään, avun hakemista ei kannata lykätä liikaa varsinkaan, jos raskaaksi haluava on jo yli 35-vuotias.

Raskauden alkamiseen tarvitaan tietysti sekä munasolu että siittiöitä, ja molempien laadun on oltava hyvä. Esimerkiksi kumppaniin vaihtuminen voi siis vaikuttaa ratkaisevasti uuden raskauden onnistumiseen.

Pääseekö hedelmöityshoitoihin, jos on jo ennestään lapsia?

Jos kumppanisi on vaihtunut edellisen raskauden jälkeen, sinun on todennäköisesti mahdollista päästä lapsettomuustutkimuksiin ja -hoitoihin julkiselle puolelle. Jos taas teillä on jo yhteisiä lapsia, joudutte luultavasti hakeutumaan omakustanteisesti yksityiselle lapsettomuusklinikalle.

Suru, kun toista lasta ei kuulu

Kun elämä ei mene toiveiden ja suunnitelmien mukaan, seuraa usein surua. Sekä itsestä että läheisistä voi tuntua erikoiselta surra sitä, ettei toista lasta tulekaan – sinullahan on jo yksi. Suru kuopuksen puuttumisesta ja siihen liittyvät stressi ja turhautuminen eivät kuitenkaan tarkoita, ettetkö olisi hurjan kiitollinen esikoisesta ja rakastaisi häntä! Nämä tunteet ovat täysin normaaleja, kuten sekin, että koettelemukset ottavat koville. On hyvin yksilöllistä, miten kauan sisaruksen yrittämistä kannattaa jatkaa. Siihen vaikuttavat muun muassa ikä ja sekundaarisen lapsettomuuden syyt, joten keskustelkaa asiasta lääkärin kanssa. Osalle elämä suo lopulta toisen lapsen, osalle ei. Yrittämisestä huolimatta voidaan joutua toteamaan, että lapsiluku on nyt tässä. Pettymyksen ja surun on annettava ottaa aikansa, sillä meidän ihmisten täytyy saada surra päästäksemme eteenpäin. Kun suru siitä, ettei elämä mennyt toivotulla tavalla, on käsitelty, voit helpommin keskittyä nykyhetkeen ja rakkaaseen lapseesi.

Ilman sisaruksia kasvaminen

Voi olla rauhoittavaa tietää, ettei ole mitään syytä olettaa, että lapsen olisi jotenkin huonompi kasvaa ainoana lapsena. Sisaruksista on iloa, mutta he voivat myös ärsyttää ja vievät osan vanhempien jaksamisesta ja huomiosta. Ero leikkikavereiden ja verivihollisten välillä on joskus hiuksenhieno... Lapsesi on aivan yhtä hyvä kasvaa, vaikka hänellä ei olisi sisaruksia. Tärkeintä on, että hänellä on mahdollisuus rakentaa suhteita turvallisiin aikuisiin sekä leikkiä muiden lasten kanssa ja tutustua heihin päiväkodissa ja myöhemmin koulussa.

Faktantarkistus: Ria Malva, laillistettu kätilö

Jaa artikkeli

Artikkelit, jotka saattavat kiinnostaa sinua