Kun toinen haluaa lapsia ja toinen ei

Kun kumppani ei halua lapsia – yleinen mutta vaikea tilanne

Erimielisyydet lasten hankinnasta koskettavat monia, mutta asiasta puhutaan harvoin suoraan. Ehkä siksi, että siihen latautuu niin paljon. Tilannetta vaikeuttaa entisestään se, ettei selkeitä kompromisseja ole. Kumpikaan ei voi tulla puolitiehen vastaan – joko lapsia tulee tai ei.

Toisen näkökannalle taipuminen voi tuottaa surua. Lasta kaipaava osapuoli voi joutua luopumaan elämänsä suuresta haaveesta ja kuvittelemastaan tulevaisuudesta. Vastahakoinen osapuoli voi puolestaan kokea lasten hankinnan vapauden, turvallisuuden ja nykyisen elämän menetyksenä. Jompikumpi joutuu usein luopumaan jostain itselle tärkeästä, ja siksi asia voi olla molemmille hyvin arka ja kipeä.

Lapsitoiveessa (tai vastahakoisuudessa) on harvoin kyse pelkästään käytännön asioista. Siihen kietoutuu laajempia näkemyksiä merkityksellisyydestä, identiteetistä ja siitä, keitä haluamme olla. Kuka olen, jos minusta ei koskaan tule vanhempaa? Mitä perhe minulle merkitsee? Millaiseksi olen kuvitellut elämäni? Tällaisia kysymyksiä herää helposti, vaikkei niitä olisi koskaan aiemmin pukenut sanoiksi.

Parisuhdepsykologiassa juuri lapsiasiaa kuvataan konfliktiksi, jossa molemmilla osapuolilla on haaveita, mutta ne ovat erilaisia. Kyse ei ole siitä, että toinen olisi oikeassa ja toinen väärässä. Elämältä vain kaivataan eri asioita. Tarvitaan toisen huomioonottamista, rehellisyyttä ja joskus hieman aikaa, jotta oikealta tuntuva ratkaisu kirkastuu.

Miksi ajattelemme perheestä ja lapsista niin eri lailla?

Jokaisen omat kokemukset, arvot ja näkemykset merkityksellisestä elämästä muovaavat käsityksiä perheestä ja lapsista. Taustalla on usein paljon enemmän kuin yksinkertainen kyllä tai ei.

Lasten hankinta on usein kytköksissä siihen, mitkä elämänarvot tuntuvat meistä tärkeiltä. Osan elämän ytimessä ovat perhe, keskinäinen huolenpito ja yhteenkuuluvuuden tunne. Osalle taas vapaus, itsenäisyys, työ tai voimakkaat mielenkiinnonkohteet ovat identiteetin kulmakiviä. Mikään motiivi ei ole muita parempi tai huonompi, mutta ne johtavat hyvin erilaisiin tulevaisuudenkuviin.

Monelle lasten hankinta on myös syvempi eksistentiaalinen kysymys. Yhdelle lapsi voi symboloida merkityksellistä elämää, tulevaisuutta ja rakkautta – mutta toisessa ajatus herättää surua kaikesta, minkä voi menettää. Kun asiaa tarkastelee näin, on helpompi ymmärtää, miten kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä voi olla juuri tästä asiasta täysin erimielisiä.

Puoliso haluaa odottaa, mutta minä haluan lapsen nyt

Kun toinen haluaa lapsen heti ja toinen haluaa odottaa, konfliktin keskiöön asettuu ajan kuluminen. Enää ei ole kyse vain toiveista, vaan myös huolesta, tulevaisuudesta ja eritahtisuudesta.

Lasta haluavalle odotus voi tuntua yhä painostavammalta. Ajatukset iästä, kehosta ja tulevaisuuden mahdollisuuksista voivat herättää huolta – etenkin, koska hedelmällisyys muuttuu iän myötä. Usein halu hankkia lapsi heti kumpuaakin paitsi lapsen kaipuusta, myös pelosta, että aika valuu hukkaan.

Puoliso, joka haluaa odottaa, kokee asian aivan toisin. Kun ystävät ympärillä alkavat perustaa perheitä, lasta kaipaava kokee jäävänsä ulkopuoliseksi. Samaan aikaan toisessa puolisossa vahvistuu tunne, ettei pikkulapsiarki houkuttele juuri nyt – tai että ensin tarvitsee tehdä jotain muuta.

Parisuhteessa alkaa helposti köydenveto. Se, joka haluaa lapsen nyt, stressaantuu yhä enemmän. Se, joka haluaa odottaa, kokee tulevansa painostetuksi. Yksi tapa päästä eteenpäin on puhua siitä, mitä kumpikin tarkoittaa odottamisella. Onko kyse hamasta tulevaisuudesta vai jostakin konkreettisesta askeleesta, jonka pitäisi valmistua ensin?

Vuoropuhelua on hyvä jatkaa pidemmän aikaa vaatimatta nopeita vastauksia. Näin paine hellittää ja molemmat tuntevat tulevansa kuulluiksi, vaikka itse kysymys olisi edelleen vaikea.

Haluan lisää lapsia mutta kumppanini ei

Usein tilanne on hieman eri, kun puhutaan sisaruksen hankinnasta. Puolisoilla on jo yhteistä historiaa vanhempina, ja sen vuoksi tunteet ovat monimutkaisempia. Kaksi rakastavaa vanhempaa voi nimittäin kokea vanhemmuuden hyvin eri tavoin.

Toiselle elämästä lapsen tai lasten kanssa on ehkä tullut kaiken keskipiste: asia, joka antaa elämälle merkityksen ja jonka päälle haluaisi rakentaa lisää. Toinen taas on voinut kokea siirtymän odotettua raskaammaksi. Oman itsen, parisuhteen tai toimivan arjen löytäminen uudelleen on ehkä vienyt kauemmin. Joskus voi pelottaa, riittävätkö uuden lapsen hankinnan antoisat puolet ylittämään sen raskaat puolet – tai kestääkö parisuhde jälleen yhtä muutosta.

On myös yleistä, että asioiden tärkeysjärjestys elämässä muuttuu ajan myötä. Aiemmin itsestään selvältä tuntunut asia ei enää välttämättä olekaan sitä. Kumpikaan ei ole väärässä, mutta puolisot voivat silti tuntea surua ja turhautumista, kun toiveet eivät kohtaa.

Näissä tilanteissa kannattaa pysähtyä puhumaan, miltä vanhemmuus on tuntunut tähän saakka. Mikä on ollut hyvää ja mikä vaikeaa? Mitä vielä yhden lapsen hankkiminen merkitsisi teistä kullekin? Älkää yrittäkö vakuuttaa toisianne vaan ymmärtää toistenne kokemuksia. Näin lukkiutunut tilanne voi lähteä aukeamaan.

Näin lapsiasia voi vaikuttaa parisuhteeseen

Jos kysymys lasten hankinnasta on pitkään ratkaisematta, se alkaa herkästi näkyä suhteessa. Ei välttämättä suurina riitoina vaan pieninä, hiljaisina muutoksina. Keskustelut muuttuvat varovaisemmiksi, tiettyjä aiheita vältellään ja tuntuu vaikealta tavoittaa toista samalla lailla kuin ennen.

On yleistä, että lasta kaipaava osapuoli päätyy tilanteessa kuskin paikalle. Hän yrittää ottaa asiaa puheeksi, selittää näkökantojaan ja löytää ratkaisuja. Samalla osapuoli, joka on vastahakoinen tai ei ole vielä valmis, alkaa vetäytyä. Hän ei halua tuntea tulevansa painostetuksi. Näin syntyy helposti malli, jossa toinen jahtaa vastauksia ja toinen peruuttelee. Kumpikaan ei halua loukata toista, mutta molemmat saattavat silti tuntea olevansa yksin.

Kun lapsiasiaan latautuu liian paljon, se saatetaan lakaista maton alle – tai sitten riita leimahtaa välittömästi, kun aihe nousee esiin. Tulenarassa tilanteessa läheisyys saattaa vähentyä ja ilolle, leikkisyydelle ja intiimille kanssakäymiselle tarvittava tila kaventua. Ei siksi, että rakkaus olisi loppunut, vaan siksi, että tärkeä ratkaisematon asia tulee väliinne.

Tämän mallin ymmärtäminen voi olla ensimmäinen askel sen purkamiseen. Asialla painostaminen ja aiheen välttely juontavat usein juurensa samaan asiaan: pelkoon parisuhteen menetyksestä tai päätöksestä, jota ei voi perua.

Miten puhua lapsiasiasta ilman, että se menee riitelyksi?

Lasten hankinta on puheenaihe, joka herättää usein voimakkaita tunteita. Osapuolet kaivautuvat helposti omiin poteroihinsa. Se, miten asiasta puhutaan, voi vähentää paineita ja helpottaa toisen näkökulman kuulemista.

• Luokaa turvalliset lähtökohdat keskustelulle pitämällä aihe elossa.
  Tämä ei tarkoita, että lapsiasiasta tulisi puhua jatkuvasti. Asia on oikeastaan päin vastoin: joskus on hyödyllistä sopia yhdessä, milloin siitä puhutaan. Ajan, paikan ja puitteiden sopiminen voi tuntua jäykältä mutta rauhoittaa usein tilannetta. Molemmat tietävät, ettei aihetta olla lakaisemassa maton alle – eikä sitä myöskään tarvitse nostaa pöydälle, kun tunteet kuohuvat.
• Puhukaa tunteistanne, ei pelkästään päätöksestä.
  Älkää puhuko ainoastaan siitä, mitä haluatte tai ette halua, vaan yrittäkää pukea sanoiksi, mitä asia teissä herättää. Pinnan alla on usein pelkoa, kaipausta, surua, huolta ja epävarmuutta. Kun tunteille annetaan tilaa, keskustelu ei jumitu niin helposti.
• Kuunnelkaa toisianne ymmärtämisen, ei vastaamisen vuoksi.
  Yritä kuunnella ilman, että muotoilet jo vasta-argumenttiasi. Mitä kumppanisi pelkää? Mitä hän kaipaa? Joskus auttaa, kun peilaat kuulemaasi sanomalla esimerkiksi: ”Tuo, mitä kerroit, kuulostaa minusta siltä, että…”. Näin toinen kokee, että hän tulee nähdyksi ja kuulluksi, vaikka olettekin eri mieltä.
• Hyväksykää, että tunnette eri tavoin, mutta sen ei tarvitse etäännyttää.
  Erimielisyys lasten hankinnasta ei automaattisesti tarkoita, että suhteessa olisi jotain pielessä. Voitte rakastaa toisianne syvästi ja olla silti eri kannoilla juuri nyt. Se, että uskaltaa puhua vaikeasta aiheesta avoimesti, on usein parempi tapa osoittaa välittämistä kuin aiheen välttely.

Ei ole olemassa täydellistä tapaa keskustella aiheesta, johon kiteytyy niin paljon. Utelias, kärsivällinen ja kunnioittava vuoropuhelu voi kuitenkin auttaa teitä molempia tuntemaan, ettette ole yksin vaikean asian äärellä – vaikka valmiita vastauksia ei vielä olisi.

Milloin kompromissit riittävät – ja milloin ei?

Päätös hankkia tai olla hankkimatta lapsia on usein sellainen, etteivät kompromissit kanna loputtomiin. Ei ole selkeää tapaa tulla puolitiehen vastaan. Mihin valinta lopulta kääntyykin, jompikumpi joutuu luopumaan jostain itselleen tärkeästä. Tämän myöntäminen voi tuntua tuskalliselta mutta on tärkeä osa asian ottamista vakavasti.

Lopulta on yleensä pakko pysähtyä miettimään, millaisen tulevaisuuden kanssa voi elää pitkällä aikavälillä – vaikka se olisi erilainen, kuin mitä itse alun perin kuvitteli. Joillekin pariskunnille aukenee tämän keskustelun myötä yhteinen tie eteenpäin. Toisissa viriää hiljainen mutta selkeä johtopäätös, että elämänarvot ja haaveet vievät sittenkin eri poluille. Tienhaarassa odottaa vaikea valinta, jota ei tehdä kevyin perustein. Silti valitseminen voi olla myös välittämistä ja toisen kunnioittamista.

Lasten hankinta on kysymys, jonka käsittely vaatii aikaa, hienotunteisuutta ja itsekunnioitusta. Omien toiveiden kuunteleminen on tärkeää, kuten myös kumppanin rehellinen kohtaaminen.