Kun jatkat tämän sivun käyttöä hyväksyt samalla evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä linkistä.

close

Kiintyminen vatsassa olevaan lapseen

Vanhempien ja lapsen välinen kiintyminen on voimakas psykologinen side, jolla on syvä perusta ihmisissä. Vanhemman kiintyminen lapseen on tärkeää lapsen eloonjäännin kannalta.

Lapsen synnynnäinen kontaktikyky herättää vanhempien hoivaamisvaiston niin, että he asennoituvat kaikin tavoin suojelemaan lasta, sekä fyysisesti että psyykkisesti. 

Kiintymisen voidaan sanoa olevan lapselle välttämätön suojajärjestelmä. Vaaditaan kykyä tulkita lapsen viestit, jotta voisi suojella lasta ja täyttää tämän tarpeet. Varhaisvanhemmuudessa onkin kyse tunnetason avoimuudesta ja vastaanottavaisuudesta näille viesteille.

Lapseen kiintyminen alkaa jo raskauden aikana
Koska lapseen kiintyminen on niin tärkeää, se alkaa yleensä jo raskauden aikana. Tällä tavoin tulevat vanhemmat ovat tunnepitoisesti valmistautuneita heti syntymän yhteydessä.

Mietimme jo odotusaikana vanhemmaksi tuloa ja lapseen tutustumista. Tämä tapahtuu usein tiedostamatta. Kuvittelemme tulevaa ja ajatuksissamme lapsi on usean kuukauden tai jopa parin vuoden ikäinen. Annamme silloin lapselle ulkoisia ja sisäisiä ominaisuuksia, jotka vastaavat omia toivomuksiamme ja kokemuksiamme.

Sisäiset kuvat ja ajatukset lisääntyvät kun huomaamme lapsen liikkeet
Kun lapsi alkaa liikehtiä vatsassa, yhteys lapseen pääsee kehittymään ja lapsesta tulee meille todellisempi. On luonnollista, että keskitymme siihen, mitä vatsassa tapahtuu. Tulkitsemme lapsen päivärytmin ja opimme tuntemaan lapsen liikkeet, jotka voidaan tulkita joko voimakkaiksi tai varovaisiksi.

Kun olemme oppineet lapsen liikkumistavan, alamme luoda mielikuvia tämän temperamentista ja kehittyvästä persoonallisuudesta:
”Tällä pikkuneidillä on uskomaton energia, kun ei pysy koskaan yhdessä kohden. Pikkuneiti liikkuu vuorokauden ympäri, voi vain kuvitella millaista on, kun hän on syntynyt!”

Mitä persoonallisemmalta vatsassa oleva lapsi tuntuu, sitä voimakkaammat siteet
Vanhemmat oppivat vähitellen tuntemaan lapsensa ominaisuudet ja tavat vatsassa.
”Hän vilkastuu iltaa kohden ja on varsinainen yökyöpeli. Se on minusta hyvä, koska olen itsekin iltaihminen. Meillä voi olla mukavia iltoja yhdessä sitten kun hän vähän varttunut.”
Tässä vaiheessa alkaa myös suora kommunikaatio lapsen kanssa. Puhumme lapselle, joko ääneen tai ajatuksissamme. Osaksi välittääksemme pieniä arkisia kommentteja, kuten ”Älä kulta potki niin kovasti, kun minä yritän nukkua”, osaksi kertoaksemme tunteista, ”Tietäisitpä kuinka iloinen olen siitä, että olet olemassa”.

Ajatukset lapsesta koskettavat meitä ja herättävät usein hoivan ja ilon tunteita
Nämä ovat tärkeitä kiintymisen peruskiviä, jotka auttavat meitä valmistautumaan vanhemmuuteen. Olemme koko raskauden aikana seuranneet, mitä lapselle kuuluu. Kun lapsi liikkuu, kuvittelemme, millaista lapsella on vatsassa ja huomaamme muutokset. Tunnemme huolta ja myötätuntoa, jos vaikuttaa siltä, ettei lapsi voi hyvin, ja meillä on tarve ymmärtää ja auttaa lasta. Opimme, millainen ruoka tai mitkä aktiviteetit vaikuttavat negatiivisesti lapseen ja vältämme niitä. Huolenpito siitä, että lapsen on hyvä olla vatsassa, on tärkeä osa lapseen kiintymisestä. Synnytyksen lähestyessä nämä mielikuvat haalistuvat ja huomio kääntyy siihen tosiseikkaan, että pian on synnytyksen aika.

Vanhemmuus kehittyy vuorovaikutuksessa lapseen
Ajatuksillamme ja käsityksillämme lapsesta on ollut tärkeä merkitys ja ne ovat valmistaneet meitä vastasyntyneen tapaamiseen. Olemme luoneet perustan kiintymiselle lapseen, jonka tavallaan tunnemme mutta jota emme ole nähneet. Lapseen, joka odottaa, että kiinnymme ja opimme tuntemaan sen. Syntymän yhteydessä ajatukset ja mielikuvat täyttyvät tapaamastamme lapsesta ja vanhemmuus kehittyy yhdessäoloksi ja vuorovaikutukseksi lapsen kanssa.

Margareta Brodén
Lastenpsykologi
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...