190913_libero_ug4_024_desktop

Ulos leikkimään!

Ei ole huonoa säätä, vain huonoja vaatteita – nämä sanat ärsyttivät lapsena, mutta silti niitä tulee toistettua iloisesti omille muksuille. Eikä syyttä, sillä ulkona touhuaminen saa yleensä niin lapsen kuin aikuisenkin paremmalle tuulelle. Ulkoleikeistä on hyötyä monessa muussakin suhteessa.

Aina on tiedetty, että raitis ilma tekee hyvää. Joissakin tutkimuksissa on huomattu, että päiväkodin henkilökunnalla ja lapsilla esiintyi vähemmän infektioita, kun he olivat olleet paljon ulkona. Ulkoilu kehittää myös lapsen tasapainoa ja liikuntakykyä. Tutkimusten mukaan ulkoleikit ja liikunta luonnossa parantavat sekä karkea- että hienomotoriikkaa. Lapselle on siis kehittävää liikkua muuallakin kuin sisätilojen tasaisilla lattioilla. Ulkoillessaan hän saattaa välillä kompastua kiviin ja oksiin, mutta se kuuluu asiaan. Ulkoleikit ovat avoimia ja joustavia, joten lapsi pääsee harjoittelemaan ympäristön havainnointia – myös kiipeilemällä, liukumalla ja mönkimällä. Vanhemman on kuitenkin tärkeää vahtia, ettei lapsi mene esimerkiksi jyrkkään rinteeseen tai syvään veteen tai pitää häntä tarvittaessa kädestä hankalissa paikoissa.

Joidenkin tutkimusten mukaan luonnossa leikkiminen edistää

luovuutta ja keskittymiskykyä. Aikuisilla luonnossa oleilun on todettu vähentävän stressiä. Voidaan olettaa, että rauhoittava vaikutus koskee myös lapsia, joilla energiaa yleensä riittää. Lisäksi päivänvalo edistää hyvinvointia. Iho tarvitsee sitä D-vitamiinin muodostukseen, ja se auttaa säätelemään päivärytmiä niin, että ihminen on pirteä päivisin ja väsyy iltaa kohden. On siis paljon hyviä syitä lähteä vaikkapa piknikille, pulkkamäkeen tai muuten vain ulos luontoon pitämään hauskaa! 

Arkiliikunta ja ulkoleikit

Monet nykylapset liikkuvat valitettavasti arjessa liian vähän. Aika kuluu helposti enimmäkseen sisällä erilaisten ruutujen ääressä, etenkin viikonloppuisin ja iltaisin tai viileällä ja kurjalla säällä. Lämpimällä sohvalla löhöily on kieltämättä kotoisaa, mutta lapset on tehty liikkumaan. He turhautuvat helposti, jos he eivät saa tarpeeksi tilaisuuksia liikkua ja käyttää kehoaan. Leikkiympäristö vaikuttaa liikunnan määrään: lapset saavat huomattavasti enemmän liikuntaa ulko- ja pihaleikeissä kuin sisäleikeissä, ja tämä on hieno asia. Juokseminen, kiipeily, pallon potkiminen, kumartuminen milloin minkäkin asian ääreen ja maassa kieriskely – kaikki nämä tekevät hyvää niin keholle kuin mielellekin. Ulkona lapsi saa virikkeitä aisteille, ja isot välimatkat ja vapauden tunne inspiroivat leikkimään.

Ulkoleikkejä lapsille

Useimmiten lapseen tulee vauhtia ja hän intoutuu tutkimaan maailmaa, kun hänet vain viedään ulos. Suurimmalla osalla lapsista on synnynnäinen jännityksen tarve, joka saa heidät vaikkapa tutustumaan innolla metsään tai kiipeämään kiven päälle katsomaan, miltä maailma sieltä katsottuna näyttää. Joskus inspiraatio antaa odottaa itseään hetken, mutta ole kärsivällinen. Pian näet, mihin suuntaan lapsen mielikuvitus lentää. Talvella, kolealla säällä tai muuten ankeana päivänä lapsi voi kuitenkin tarvita pienen sysäyksen päästäkseen leikissä alkuun. Kokeile vaikkapa näitä keinoja:

  • Anna lapsen olla apuna puutarhassa tai pihatöissä. Todennäköisesti hänestä on mahtavaa poimia kukkia ja kerätä lehtiä tai vaikkapa hedelmiä ja marjoja.

  • Menkää luontoon keräämään aarteita. Ota taaperokärry tai nukenvaunut mukaan, niin retkestä tulee hauskempi. Halutessasi voit hyödyntää vaikkapa tätä aarrejahtia.

  • Käytä mielikuvitustasi ympäröivään maailmaan. Onko seuraavan kiven takana piilossa dinosaurus? Tai asuuko puun juuren alla viekas noita? Ovatko metsän pienet tontut pulassa – ja niin edelleen. Kun haastat lapsen mielikuvitusta hieman, se lähtee laukkaamaan.

  • Tehkää hauskoja hiekkakakkuja tai rakentakaa hiekasta kokonainen maailma muovileluille. Ota mukaan keittiövälineitä, jotta lapsi voi leikkiä laittavansa ruokaa hiekasta, mullasta ja kävyistä.

  • Kun ulkona on märkää, pue lapselle kumisaappaat ja kuravaatteet ja anna hänen hyppiä lätäköissä. Vesileikit ulkona ovat hauskoja ja vesi kaikissa muodoissaan jännittävää.

  • Etsikää pikku ötököitä ja seuratkaa niiden puuhia. Tämän ikäiselle kannattaa yleensä neuvoa, että öttiäisiä saa katsoa, muttei koskea. Hienomotoriikka kun ei tahdo vielä riittää koppakuoriaisten käsittelyyn. Opeta lasta kohtelemaan luontokappaleita varovasti – näin hän oppii kunnioittamaan luontoa ja elämää.

 

Faktantarkistus: Tova Winbladh, laillistettu psykologi

Jaa artikkeli

Artikkelit, jotka saattavat kiinnostaa sinua