LAPSESI
Kylpeminen on usein lasten mieleen, mutta hiustenpesu ei niinkään. Harva 3,5-vuotias istuu mieluusti paikallaan, ja lisäksi moni lapsi huutaa kurkku suorana, jos silmiin menee vettä. Jos tilanne kärjistyy kotona heti, kun hiustenpesu tulee puheeksi, voit aina miettiä tapoja tehdä siitä mukavampaa. Voitte esimerkiksi tehdä vaahdotetuista hiuksista hauskoja kampauksia tai voit antaa lapsen kokeilla pestä ensin sinun hiuksiasi. Jos ongelma on etenkin veden roiskuminen silmiin, pyyhkeen pitämisestä silmien edessä tai uimalaseista voi olla apua. Valitse lisäksi mieto lasten sampoo, joka kirvelee vähemmän, jos sitä joutuu silmiin varotoimista huolimatta. Ja jos hiustenpesu ei millään tahdo onnistua, jättäkää se hetkeksi tauolle. Ei ole vaarallista, jos lapsen tukka on jonkin aikaa likainen. Keskittykää sen sijaan itse kylpyihin ja hauskanpitoon ammeessa. Voitte myös mennä kylpylään tai uimahalliin harjoittelemaan vedessä olemista ja veden roiskumista päähän erilaisessa ympäristössä. Koettakaa hiustenpesua uudelleen viikon tai parin päästä, josko se sujuisi paremmin.
VANHEMPI
Kun intensiivisin vauva-aika on takana, vanhempien roolit alkavat muuttua lapsen tarpeiden mukana. Tämä voi herättää paljon ajatuksia. Parisuhteessa eläville vanhemmille kehittyy helposti ääneen lausumattomat mutta silti melko kiinteät roolit, eivätkä molemmat ole aina yhtä tyytyväisiä omiinsa. On esimerkiksi melko yleistä, että käytännöllisyyteen ja suunnitteluun taipuvaisempi osapuoli päätyy ottamaan enemmän vastuuta kauppalistoista, ruoanlaitosta ja neuvolakäynneistä. Spontaanimpi vanhempi puolestaan omaksuu leikkisämmän roolin, jossa hän vie lasta leikkipuistoon ja touhuaa tämän kanssa. Jos kumpikin viihtyy omassa roolissa, niille ei tietenkään tarvitse tehdä mitään. Meillä kaikilla on omat näkemyksemme siitä, mitä tasa-arvoinen vanhemmuus on, eikä kaikkea voi muutenkaan aina jakaa millimetrin tarkasti. Mutta jos oma rooli ei tunnu hyvältä ja vastuunjako tuntuu epäoikeudenmukaiselta, asia on otettava puheeksi ja roolit neuvoteltava uusiksi. Tätä ei toki kannata tehdä kiihtymyksen vallassa tai aamutoimien melskeessä – varatkaa keskustelulle aikaa.