nausea_image

13 vinkkiä avuksi raskauspahoinvointiin

Lähes puolet odottavista äideistä kärsii raskauden aikana pahoinvoinnista, varsinkin aamuisin. Raskauspahoinvointi alkaa yleensä ensimmäisen kuukauden jälkeen ja menee ohi noin kolmen kuukauden kohdalla. Joillakin pahoinvointi ja oksentelu saattavat jatkua koko raskauden ajan.

Raskauteen liittyvää pahoinvointia kutsutaan usein aamupahoinvoinniksi, mutta varsin moni siitä kärsivä pitää nimitystä harhaanjohtavana. Pahoinvointia esiintyy nimittäin muulloinkin kuin aamuisin. Se voi iskeä milloin tahansa ja kestää vaikka koko päivän. Toisinaan se alkaa vasta illalla. Joillakin pahoinvointi menee ohi muutamassa päivässä, toiset joutuvat oksentamaan päivittäin useiden kuukausien ajan.

13 vinkkiä raskauspahoinvoinnin taltuttamiseen

  1. Syö kevyitä aterioita, mieluiten joka toinen tai kolmas tunti. Muista välipalat!
  2. Useimmiten raskauspahoinvointi alkaa aamulla, kun edellisestä ateriasta on kulunut pitkän aikaa ja verensokeri on alhainen. Kokeile syödä pala näkkileipää tai banaania, ennen kuin nouset ylös. Myös pieni iltapala ennen nukkumaanmenoa voi auttaa.
  3. Suosi mietoja elintarvikkeita, jotka sisältävät runsaasti kaloreita, kuten täysjyväleipää, riisiä, pastaa ja perunaa. Runsaasti hiilihydraatteja sisältävä välipala, esimerkiksi hedelmä tai voileipä, helpottaa usein oloa. Älä syö happamia hedelmiä tai vihanneksia. Vältä myös lihaa sekä voimakkaasti maustettua, rasvaista ja rasvassa paistettua ruokaa. Kokeile, voitko paremmin, jos suosit keitettyä ruokaa tai vaikkapa kasvisruokaa.
  4. Kuuntele kehoasi mutta pyri syömään mahdollisimman terveellisesti ja monipuolisesti. Jossain vaiheessa sinun voi alkaa tehdä mieli erikoisia ruokia tai jotain, mitä et tavallisesti syö. Tämä ei haittaa, kunhan et nauti suuria määriä makeisia, suolaisia herkkuja tai makeita juomia.
  5. Yöuni on tärkeää, mutta yritä levätä myös päivällä. Useimmat ovat erityisen väsyneitä ensimmäisillä raskausviikoilla, ja tämä voi voimistaa pahoinvointia. Myös raitis ilma ja kävelylenkit voivat lievittää raskauspahoinvointia, ja ne tekevät keholle hyvää.
  6. Juo runsaasti tavallista tai hiilihapotettua vettä tai maitoa etenkin, jos oksennat usein. Juo neste pieninä annoksina pitkin päivää.
  7. Vältä kahvia ja mustaa teetä.
  8. Kokeile akupunktiota – osa äideistä saa siitä apua raskauspahoinvointiin.
  9. Älä lähde pitkälle automatkalle tai veneilemään, jos kärsit matkapahoinvoinnista tai tulet helposti merisairaaksi.
  10. Esimerkiksi apteekissa ja verkkokaupoissa myydään pahoinvointirannekkeita, joiden väitetään aktivoivan ranteessa olevia akupisteitä.
  11. Vältä tupakansavua ja pakokaasuja.
  12. Itsehoitolääkkeistä ei yleensä ole apua. Hoidoksi voi käyttää B6-vitamiinia (annostus 10–25 mg kolmasti päivässä), mutta sen tehosta ei ole tutkimusnäyttöä.
  13. Jos mikään muu ei auta, pahoinvointiin on olemassa myös reseptilääkkeitä. Kysy niistä aina ensin neuvolasta tai lääkäriltä. Näin saat myös tietää, ovatko oireesi niin vaikeita, että saatat tarvita sairaalahoitoa.

Milloin raskauspahoinvointi alkaa?

Yleensä pahoinvointi alkaa, kun viimeisistä kuukautisista on kulunut noin kuusi viikkoa. Useimmilla se menee ohi 14. raskausviikon tienoilla, mutta joillakin se voi jatkua koko raskauden ajan. Pahoinvoinnin syitä ovat verensokerin lasku ja hormonivaihtelut. Jotkut eivät kärsi raskauspahoinvoinnista lainkaan tai tuntevat vain olonsa hieman huonoksi ensimmäisten viikkojen aikana. Pahoinvoinnin puuttuminen ei tarkoita, että jokin olisi pielessä – sinulla on vain käynyt tuuri!

Kun ruoka ei pysy sisällä

Joillekin voi tulla hirmuinen nälkä pahoinvoinnista huolimatta. Syöminen on kuitenkin hankalaa, jos ruoka ei tahdo pysyä sisällä. Lapsesta ei tarvitse olla huolissaan, sillä luonto pitää kyllä huolen, että hän saa kaiken tarvitsemansa. Huoleen on syytä vasta sitten, jos ruoka ei pysy sisällä useaan päivään tai et saa riittävästi nesteitä.
Syö, mitä pystyt – vaikka ruokavalio olisikin yksipuolinen. Lepää ja ota yhteys neuvolaan, jos tarvitset apua tai tukea. Jatkuva oksentelu voi aiheuttaa elimistön kuivumista. Sen oireita ovat suun kuivuminen, virtsanerityksen väheneminen, väsymys ja huimaus. Nämä oireet ovat vakavia, joten hakeudu heti hoitoon, jos niitä ilmenee.

Faktantarkistus: Silja Seppänen, laillistettu kätilö

welcome-bag-480x360

Saat ilmaisen Liberolaukun!

Liity nyt Liberokerhoon!

Jaa artikkeli