Trimester 3_Desktop

Raskauden viimeinen kolmannes

Milloin viimeinen raskauskolmannes alkaa? Onko liikunnan harrastaminen sallittua loppuraskaudessa, ja kuinka paljon paino yleensä nousee? Jos kolmas trimesteri askarruttaa, lue lisää täältä!

Kun raskaus etenee kolmannelle trimesterille eli kolmannekselle, vointi saattaa olla hieman samanlainen kuin ensimmäisellä kolmanneksella. Pahoinvointi voi alkaa uudelleen ja täysin virkeä olo vaihtua sekunneissa kovaan väsymykseen. Toisin kuin alussa, loppuraskaudessa syynä ovat raskaana olevan kehon muutokset, jotka vaikuttavat sekä ulkonäköön että elimistön toimintaan.

Milloin raskauden viimeinen kolmannes alkaa?

Raskauden kolmas kolmannes alkaa viikosta 28 ja jatkuu synnytykseen saakka. Raskauskolmannesten määrittely ei kuitenkaan ole kiveen hakattu, vaan ne ovat ennen kaikkea tapa jäsentää raskauden etenemistä. Joissakin lähteissä kolmannen trimesterin katsotaankin alkavan jo viikkoa aiemmin.

Useimpien odottajien keho on raskauden toisen kolmanneksen lopussa jo suurempi. Viimeisinä kuukausina odotettavissa on etenkin lapsen kasvuun liittyvää painonnousua, väsymystä ja odotettavan lapsen kaipuuta.

Huimaa ja pissattaa – mitä kehossani tapahtuu viimeisellä raskauskolmanneksella?

Kehoa saattaa särkeä ja se voi tuntua kömpelöltä, mikä voi vaikuttaa sekä yöuniin että mielialaan. Tihentynyt virtsaamistarve, jonka syynä olivat aiemmin elimistön hormonimuutokset, liittyy loppuraskaudessa useimmiten vilkkaaseen vauvaan, joka painaa ja potkii virtsarakkoa. Odottajan huomio saattaa kääntyä entistä enemmän sisäänpäin, kun ajatukset pyörivät tulevassa synnytyksessä ja elämänmuutoksessa – ulospäin tämä voi vaikuttaa hajamielisyydeltä ja keskittymiskyvyn puutteelta. Kaikki tämä on kuitenkin täysin normaalia ja hyvin tervettä valmistautumista vanhemmuuteen. Ajatusten suuntautuminen sisäänpäin voi itse asiassa vähentää stressiä ja saada ylipäätään pitämään entistä parempaa huolta itsestään.

Jos viimeisellä raskauskolmanneksella ilmenee huimausta, syynä voi olla selällään nukkuminen. Huimaus voi nimittäin liittyä verisuoneen, jota raskas kohtu painaa. Voit kokeilla, auttaako kyljellään nukkuminen.

Liikunta raskauden viimeisellä kolmanneksella

Moni ei jaksa harrastaa enää lainkaan liikuntaa kolmannella raskauskolmanneksella, sillä hyppiminen ja pomppiminen voi olla työlästä, jos keho tuntuu suurelta ja joka paikkaa särkee. Liikunta loppuraskaudessa on kuitenkin hyödyllistä. Se parantaa vointia ja voi myös auttaa kohentamaan mielialaa. Tärkeintä on valita sopiva laji oman voinnin mukaan: esimerkiksi rauhallinen kävely (pienin ja lyhyin askelin, jos häpyliitoksen löystyminen vaivaa) tai pehmeä raskausjooga tai vesijumppa. Niin kauan kuin liikunta tuntuu hyvältä, se tekee hyvää.

Miten lapsi kehittyy raskauden viimeisellä kolmanneksella?

Vauva on lähes täysin kehittynyt ja monilta osin valmis elämään kohdun ulkopuolella. Jäljellä olevien raskausviikkojen aikana hän lähinnä kasvaa vielä muutaman kilon ja senttimetrin. Viimeisen kolmanneksen aikana lapsi kasvaa munakoison kokoisesta vesimelonin kokoiseksi. Vauva kuulee jo hyvin, joten tässä vaiheessa voi olla mukava laulaa ja jutella vauvalle – hän nimittäin tunnistaa syntyessään äänet, joita on kuullut usein. Tiesitkö muuten, että vauva pystyy jo näkemään unia ja imemään peukaloaan? Myös lapsen oma vuorokausirytmi alkaa kehittyä loppuraskaudessa ja pysyy usein samanlaisena syntymän jälkeen.

Milloin kolmas raskauskolmannes päättyy?

Kolmas trimesteri on raskauden loppurutistus, joten se päättyy lapsen syntymään. Useimmat ovat enemmän kuin valmiita raskauden päättymiseen, kun synnytyksen aika koittaa. On melko yleistä kokea, että odotus jatkuu ikuisuuden, vaikka vauva syntyisi jo ennen laskettua aikaa. Raskauden loppuvaiheessa odottaja on hieman herkempi infektioille, ja esimerkiksi sitkeästä flunssasta voi olla vaikea päästä eroon raskauden viimeisellä kolmanneksella. Siksi loppuraskaudessa (ja tietysti aina epidemia-aikaan) on hyvä kiinnittää erityistä huomiota käsihygieniaan. Synnytys on keholle valtava rasitus, ja se voi olla erityisen työläs, jos elimistö joutuu samaan aikaan taistelemaan infektiota vastaan.

 

Faktantarkistus: Silja Seppänen, kätilö

Jaa artikkeli