sca_od7_mgl9247_desktop

Yksinhuoltajuus

Päätyipä yksinhuoltajaksi mistä tahansa syystä, voi olla mukava tietää, että hyvä ja turvattu lapsuus ei katso vanhempien määrää. Perheen tekevät ne ihmiset, jotka siihen kuuluvat.

Vanhemmaksi tulo ja vanhemmuus ylipäätään voi olla samalla kertaa sekä mullistavaa, rikastuttavaa että hurjan raskasta – huolimatta siitä, onko vanhempia yksi vai useampi. Yksinhuoltajaäiti tai -isä on kuitenkin yksin lapsen kanssa, joten kaikkea kasaantuu yksinkertaisesti enemmän. Siksi voi olla hyvä rakentaa itselle tukiverkosto muista aikuisista, jotka tuovat apua ja iloa arkeen.

Perheen kokoonpano ja yhteiskunnan odotukset

Nykyään moni perhe ei enää mahdu ydinperhemuottiin, johon kuuluvat äiti, isä ja pari–kolme lasta. Vaikka tietoisuus muista perhemuodoista on kasvanut niiden yleistyessä, ajatus kahdesta vanhemmasta – yhdessä tai erillään – istuu edelleen lujassa. Perheen käsite ei kuitenkaan rajoitu tiettyyn kokoonpanoon tai perheenjäsenten määrään. Perhe on yksinkertaisesti arjen tukiranka: turvan ja huolenpidon lähde. Toisin sanoen ihmiset tekevät perheen, ja lapselle se on aina yhtä tärkeä ja arvokas, kuuluipa siihen keitä hyvänsä.

Koska ydinperheajattelu on yhteiskunnassa edelleen vallalla, muut olettavat helposti, että lapsella on yksi äiti ja yksi isä. On melko yleistä, että tämä tuntuu sekä väsyttävältä että loukkaavalta, kun itse on yksinhuoltaja – tai oma perhemuoto on jokin muu. Moni miettii mielellään valmiiksi, miten kuvata perhettä ilman negatiivista pohjavirettä, jos asia tulee puheeksi. Esimerkiksi ”meidän perheessämme on kaksi lasta ja äiti” voi olla hyvä tapa kertoa uteliaille perhesuhteista menemättä liian syvälle yksityiskohtiin ja toisaalta väistelemättä liikaa. Kukaan ei ole velvollinen tekemään muille tiliä omista perhesuhteistaan tai puolustamaan omia ratkaisujaan vain siksi, että oma elämä ei taivu jäykkään normiin.

Muita aikuisia lapsen elämään

Vaikka lapsi pärjääkin aivan yhtä hyvin yhden vanhemman kanssa, tämä ei tarkoita, että yksinhuoltajan tulisi selviytyä kaikesta yksin. Pikemminkin päin vastoin: jos mukana ei ole toista aikuista keventämässä taakkaa, arki voi olla raskasta paitsi käytännössä, myös henkisesti, kun kysymyksiä ja mietteitä ei voi jakaa kenenkään kanssa. Miltä vauvan kakan kuuluisi näyttää? Syökö hän riittävästi? Paljonko on kohtuullinen määrä ruutuaikaa? Kysymykset eivät lopu koskaan, ne vain muuttuvat ajan myötä. Voi olla henkisesti kovin kuormittavaa kokea, että joutuu itse neuvomaan itseään tai päättämään kaikesta yksin. Lisäksi voi olla todella ihanaa saada kuulla silloin tällöin tekevänsä hienoa työtä – lapset kun eivät aina ole erityisen hyviä kertomaan sitä. Läheiset tarjoavat siis ylimääräisten käsiparien ja sylien lisäksi myös vertaistukea. Siksi on hyvä yrittää löytää yksi tai useampi henkilö, joka tuntee lapsen, juttelee kanssasi arjen asioista ja taputtaa olalle, kun jokin tekee tiukkaa. Läheiset suhteet muihin aikuisiin ovat useimmiten hyväksi myös lapselle huolimatta siitä, onko vanhempia yksi tai useampia. Näin lapsi oppii nimittäin jo varhaisessa vaiheessa, että eri perheissä eletään ja toimitaan eri tavalla. Tämä avartaa hänen maailmaansa.

Onko yksinhuoltajaisän tai -äidin lapsella jotenkin erilainen lapsuus?

Tämä on yleinen kysymys. Vastaus on ennen kaikkea, että aivan jokainen meistä elää omanlaisemme lapsuuden vanhempien määrään katsomatta. Monien perheiden elämä voi näyttää päällisin puolin samalta, mutta tämä vastaa harvoin todellisuutta – perheenjäsenet ja perhesuhteet kun eroavat aina toisistaan. Yleisesti voidaan kuitenkin sanoa, että yksinhuoltajaperheessä lapselle kehittyy usein hyvin tiivis ja läheinen suhde vanhempaan, olipa yksinhuoltajana äiti tai isä. Kaksi vanhempaa toimivat yleensä tiiminä, joka huolehtii lapsesta yhteisvoimin. Yksinhuoltaja sen sijaan muodostaa useammin tiimin lapsen tai lasten kanssa, eikä perheessä ole aivan yhtä selkeää hierarkiaa. Siksi perheenjäsenet auttavat toisiaan enemmän ja kantavat useammin vastuuta yhdessä.

Ainutlaatuinen kokemus

Yksinhuoltajuus voi tarjota erityisen paljon haastetta. Siitä kuitenkin versoo myös voimaa ja osaamista, jota moni muu kadehtii! Joskus kysellään, kannattaako yksinhuoltajuus tai juututaan sen negatiivisiin puoliin. Ei kuitenkaan pidä unohtaa, että lapsen kasvattaminen omillaan on aivan ainutlaatuinen kokemus, jonka voi saada vain yhden vanhemman perheessä. Tämä voi olla sekä vanhemmalle että lapselle upea ja erityinen voimavara, joka kulkee mukana koko elämän ajan.

Faktantarkistus: Tova Winbladh, laillistettu psykologi

Jaa artikkeli