Libero_Recruitment_2021_26_girl-waiting-in-hallway_Desktop

Päiväkodin aloitus

Varhaiskasvatuksen aloitus on uusi vaihe koko perheen elämässä. Yhtäkkiä lapsella, joka vasta hetki sitten tuhisi nyyttinä sylissä, onkin oma arki erillään vanhemmista. Mutta minkä ikäisenä päiväkotiin on hyvä mennä, ja miten tehdä pehmeä lasku uuteen arkeen? Tästä artikkelista saat lisätietoa ja vinkkejä päiväkodin aloitukseen.

Suomessa neljä viidestä lapsesta aloittaa varhaiskasvatuksessa kolmen vuoden ikään mennessä. Varhaiskasvatus on tärkeä osa lapsiperheen elämää: aluksi se auttaa vanhempia palaamaan työelämään vanhempainvapaan jälkeen ja myöhemmin se edistää myös lapsen kehitystä. Päivähoidossa lapset oppivat nimittäin ryhmässä leikkimistä, toisten huomioon ottamista ja monia muita elämässä tärkeitä taitoja. Alkuun ryhmässä leikkiminen ei tosin ole lasten mielipuuhaa, sillä vasta noin kolmi- tai nelivuotiaat osaavat arvostaa sitä kunnolla. Jos siis haluat (ja sinun on mahdollista) jäädä pidemmäksi aikaa lapsen kanssa kotiin, sinun ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa eikä pelätä, että lapsesi sosiaalinen kehitys kärsii, kun hän ei ole päiväkodissa ja vietä päivittäin aikaa muiden lasten kanssa. Useimmat lapset kuitenkin aloittavat lopulta päiväkodin, ja pehmeä lasku helpottaa siirtymää.

Valmistautuminen päiväkodin aloitukseen

Lasta voi olla hyvä valmistella tulevaan jo ennen tutustumisjaksoa ja varsinaista päiväkodin aloitusta. Voitte esimerkiksi mennä katsomaan päiväkotia ja leikkiä pihalla sulkemisajan jälkeen. Lapsen kanssa voi myös kurkistaa ikkunoista sisään ja hänelle voi kertoa hieman, mitä tuleman pitää. Joihinkin päiväkoteihin pääsee vierailulle ennen varsinaista tutustumisjaksoa, mutta jos tämä ei onnistu, päivähoidosta kertominen ja rakennuksen ja pihan esittely riittää yleensä hyvin.

Myös vanhemman voi olla hyvä valmistautua hieman. Jos suinkin mahdollista, kannattaa varata aikaa pehmeään laskuun lapsen ensimmäisten päiväkotiviikkojen ajaksi. On myös hyvä varautua henkisesti siihen, ettei kaikki suju aivan kivuttomasti. Useimmat lapset reagoivat varhaiskasvatuksen aloitukseen tavalla tai toisella. Yöuni voi häiriintyä tai lapsi voi olla hetken aikaa erityisen tiiviisti kiinni äidissä tai isässä. Koska lapsen elämään tulee paljon uusia tunteita ja kokemuksia, voit olla varma, että hän on alkuaikana tavallista väsyneempi. Todennäköisesti hän myös kaipaa erityisen paljon läheisyyttä ja hakee vanhemmasta turvaa, kun kaikki on uutta.

Joskus lapsi on käytännön syistä vietävä päiväkotiin ennen kuin vanhempi itse on siihen valmis. Voi olla rankkaa toimia oman vaiston vastaisesti. Koeta nojautua muiden tukeen ja rakentaa läheistä suhdetta päiväkodin aikuisiin, jotta sinun on helpompi luottaa, että lapsellasi on kaikki hyvin. Itse asiassa on aivan yhtä yleistä, että päiväkodin aloitus tuntuukin vapauttavalta pitkän vanhempainvapaan jälkeen. Tällöin vanhempaa voi hieman hävettää, että lapsen jättäminen muille tuntuu niin helpolta. Huono omatunto on kuitenkin turhaa! On täysin luonnollista, että useampi aikuinen huolehtii lapsesta yhdessä – niin ihmiset ovat toimineet vuosituhansien ajan. Ei ole mitenkään outoa haluta jakaa vastuu lapsesta muiden kanssa.

Miten pehmeä lasku päiväkotiin tehdään?

Päiväkodeilla on erilaisia käytäntöjä tutustumisjakson eli pehmeän laskun suhteen. Kysy siis oman lapsesi tulevasta päiväkodista, miten heillä yleensä toimitaan. Yleensä tärkeintä on, että lapsen tarpeita ja viestejä kuunnellaan erityisen herkällä korvalla ja vanhemmat tekevät tiivistä yhteistyötä varhaiskasvatuksen ammattilaisten kanssa päiväkodin aloituksen harjoittelun aikana. Kun vanhempi luottaa lapsesta vastaaviin aikuisiin, myös lapsen on helpompi kokea heidät turvallisiksi. Hyvä yhteistyö perustuu toimivaan kommunikaatioon ja siihen, että uskallat kysyä, mikäli jokin asia askarruttaa. Tämä on arvokasta myös tutustumisjakson jälkeen.

Lapsen jättäminen päiväkotiin

Käytännössä tutustumisjakso toimii yleensä niin, että vanhempi on mukana päiväkodissa ja lapsi saa tutustua uuteen ympäristöön ja uusiin aikuisiin, joista tulee hänen tukensa ja turvansa arjessa. Alun jälkeen lapsi jää yksin päiväkotiin, ensin lyhyemmäksi aikaa ja lopulta useammaksi tunniksi putkeen. Etenemisvauhti vaihtelee lapsesta toiseen, ja myös päiväkotien välillä on eroja. Älä säikähdä, jos lapsi reagoi alkuun voimakkaasti, kun jätät hänet päiväkotiin. Lapset ovat hyvin erilaisia. Osa vilkuttaa iloisesti vanhemman lähtiessä, osa purskahtaa sydäntä särkevään itkuun. Tämä ero on kuitenkin asia, josta lapsen täytyy selviytyä. Koeta asennoitua positiivisesti, jos lapsi hätääntyy päiväkotiin jättämisestä: hän selvästi rakastaa seuraasi. Varhaiskasvatuksen ammattilaiset lohduttavat ja rauhoittelevat lasta, jotta hän rentoutuu ja on pian taas hyvillä mielin. Voi olla mukava kuulla myöhemmin, että lapsi tyyntyi ja leikki päiväkodissa tyytyväisenä. Jos sinua huolettaa kovasti, voit oman mielenrauhasi vuoksi myös kysyä, voisitko saada vielä viestin, kun lapsi on rauhoittunut. Näin huolesi toivottavasti hälvenee. Jos lapsi ei millään rauhoitu ja on allapäin koko poissaolosi ajan, hän ei ehkä ole vielä valmis jäämään yksin päiväkotiin. Tällöin tutustumisjaksoa on hyvä jatkaa vielä jonkin aikaa. Keskustele asiasta päiväkodin henkilökunnan kanssa ja tehkää yhdessä suunnitelma. Ammattilaiset ovat tottuneita erilaisiin lapsiin ja tietävät yleensä keinot erilaisten vaikeuksien selättämiseen.

Tunne lapsesi arki

Hyvä vinkki on perehtyä päiväkodin rutiineihin ja oppia tuntemaan koko henkilökunta ja – mikäli mahdollista – myös toiset lapset nimeltä. Näin sinun on helpompi jutella lapsen kanssa hänen päivästään. Päiväkodin aikuisilta saat käsityksen, miten lapsen päivät rakentuvat ja miten ruokailut ja päiväunet sujuvat. Kun varaat jokaisella hakukerralla hieman aikaa keskusteluun heidän kanssaan, sinulla on paljon juteltavaa lapsen kanssa kotimatkalla ja illalla. Päiväkoti on iso osa lapsen maailmaa, ja kaikki siellä tapahtuva on vähintään yhtä jännittävää kuin sinun arkesi sisältö. Jos mahdollista, voit myös joskus mennä päiväksi mukaan! Tämä on yleensä jännittävää ja hauskaa sekä lapsen että vanhemman mielestä.

Kokonaiskuva arjesta helpottaa myös erilaisten reaktioiden ymmärtämistä. Lapsi voi esimerkiksi olla väsynyt retkipäivästä tai levoton ryhmän lasten välisten ristiriitojen vuoksi. Jos esimerkiksi lapsen lempihoitaja lopettaa, päiväkodissa on paljon sijaisia tai henkilökunnasta on pulaa, lapsi reagoi usein negatiivisesti. Lapsen päivät varhaiskasvatuksessa ovat paitsi mutkikkaita ja vaihtelevia, myös vaativia, kehittäviä ja hauskoja – aivan kuten meidän aikuisten työpäivät. Tuntemalla lapsesi arjen osaat tarjota hänelle parhaan tuen.

Unilelut ja vaihtovaatteet

Yleensä pienet lapset saavat ottaa päiväkotiin mukaan oman unilelun tai -rievun päiväunia varten. Joskus pyydetään valokuvia esimerkiksi perheestä tai lemmikeistä, ja ne laitetaan esille lapsen omaan lokeroon. Niiden katselu päivän aikana voi hillitä ikävää, kun lapsi saa muistella, mitä kaikkea kotona odottaa. Huomioi myös, että päiväkotiin voidaan tarvita useampi vaihtovaatekerta. Saatte tutustumisvaiheessa hyvin todennäköisesti luettelon, jossa kerrotaan, mitä päiväkotiin tarvitaan ja mitä on parempi jättää kotiin.

Lapsen tunnereaktiot

Kuten todettu, päiväkodin aloitus on useimmille lapsille hyvin rankkaa aikaa. Heidän on rakennettava paljon uusia ihmissuhteita ja opittava samanaikaisesti olemaan erossa vanhemmista. Lisäksi heidän täytyy tutustua uuteen ympäristöön ja sopeutua sääntöihin ja rutiineihin, jotka tuntuvat sekä uusilta että usein eri tavalla vaativilta kuin tuttu arki kotona. Pieni lapsi uupuu ja väsyy herkästi uusien asioiden vyöryessä päälle, mikä kannattaa huomioida päiväkotiarjen alussa myös kotona.

Paras vinkkimme on yrittää antaa lapsen tankata paljon läheisyyttä ja energiaa. Anna lapsen olla sylissä tai istua polvella äläkä pihtaa halauksia. Älä aseta suuria vaatimuksia juuri nyt. On mukavaa tulla hoivatuksi ja saada olla pieni, kun joutuu kaikki päivät olemaan iso ja reipas ihan vieraiden ihmisten keskellä. Yritä ymmärtää mahdollista huonotuulisuutta ja tunteenpurkauksia. Ne ovat merkkejä siitä, että lapsen on saatava ladata akkujaan vanhempien läheisyydellä, hoivalla ja rakkaudella.

Joskus väsymys voi ilmetä jo päiväkodista lähtiessä: jännitys purkautuu oikutteluna hakutilanteessa tai kotimatkalla. Lapsi ei tavallaan jaksa enää pitää itseään kasassa, kun vanhempi on lähellä tuomassa turvaa. Tiedämme, että tämä voi olla todella turhauttavaa, kun vanhempikin on väsynyt päivän jäljiltä ja haluaa päästä kotiin huokaisemaan. Valitettavasti asialle ei voi tehdä mitään muuta kuin yrittää ymmärtää lasta. Voi olla järkevää yrittää antaa lapselle lisäpuhtia heti tavatessa. Hänestä voi olla mukavaa, jos vanhempi pukee hänet ja kantaa häntä hetken kuten hänen ollessaan pieni. Lisäksi kannattaa ehkä tarjota hieman mahantäytettä, jotta hän jaksaa koko matkan kotiin.

Hyvä päiväkotiarki

Tutustumisjakso ja varsinainen päiväkodin aloitus voivat siis olla myrskyisää aikaa, mutta kun niistä selvitään, useimmat lapset viihtyvät päiväkodissa mainiosti. Varhaiskasvatukseen osallistumisella on tutkimusten mukaan myös positiivisia vaikutuksia lapsen kehitykseen. Turvallinen kontakti päiväkodin aikuisiin rentouttaa lasta. Sen turvin hän leikkii ja osallistuu arkirutiineihin ilolla ja innolla. Luonnollisesti jotkut päivät voivat silti tuntua raskailta, ja lapsi haluaisi mieluummin jäädä kotiin. Tämä ei ole mitenkään kummallista vaan merkki siitä, että kotona on kaikki hyvin. Kun vanhempi voi luottaa, että lapsella on päiväkodissa kaikki hyvin, kaikki sujuu yleensä helpommin.

Joskus voi kuitenkin käydä niin, ettei valittu päiväkoti sovikaan omalle lapselle, ja päiväkodin vaihto voi olla hyvä ajatus. Tämän huomaa yleensä selvästi sekä lapsesta että kontaktista päiväkodin henkilökunnan kanssa. Jos jokin hiertää eikä varhaiskasvatusten ammattilaisten tai päiväkodin johtajan kanssa keskustelu tunnu auttavan, voi olla parempi etsiä uusi päiväkoti, joka tuntuu paremmalta sen sijaan, että antaa lapsen jatkaa päiväkodissa ja murehtii jatkuvasti, miten siellä sujuu.

Faktantarkistus: Tova Winbladh, laillistettu psykologi

Jaa artikkeli

Artikkelit, jotka saattavat kiinnostaa sinua