essity7560_desktop

Raskauden toinen kolmannes

Milloin raskauden toinen kolmannes alkaa, mitä raskausvatsassa tapahtuu ja helpottavatko pahoinvointi ja väsymys? Täältä saat vastauksia raskauden keskikolmannesta koskeviin kysymyksiin!

Raskaus jaetaan kolmeen osaan: trimestereihin eli raskauskolmanneksiin, joista kukin kestää noin kolme kuukautta. Usein vointi helpottuu raskauden edetessä toiselle kolmannekselle. Tätä raskauden keskikolmannesta kutsutaan myös keskiraskaudeksi. Pahoinvointi on ehkä vähentynyt, keskenmenon riski on pienempi kuin alussa ja väsymyskin on toivottavasti hallinnassa. Keskikolmanneksella voi tosin ilmetä raudanpuutetta, joka saattaa osaltaan aiheuttaa väsymystä ja pahoinvointia. Tästä huolimatta on toki monia, joiden olo on tukala myös toisella kolmanneksella – osa voi kärsiä pahoinvoinnista ja oksentelusta jopa koko raskauden ajan. Useimmille raskauden keskikolmannes on kuitenkin eräänlainen hengähdystauko.

Milloin raskauden toinen kolmannes alkaa?

Toinen trimesteri alkaa raskausviikosta 14 ja kestää kolme kuukautta viikkoon 27 saakka. Täyttä yksimielisyyttä siihen kuuluvista raskausviikoista ei kuitenkaan ole, joten joissakin lähteissä sen kerrotaan alkavan viikkoa aiemmin tai päättyvän viikkoa myöhemmin.

Kuten sanottu, usein väsymys helpottaa, pahoinvointi lievittyy ja rauhallisempi jakso tarjoaa tilaisuuden vetää henkeä. Joskus keho voi jopa tarjota pieniä luontaisetuja: hiukset ja iho saattavat tuntua terveemmiltä ja seksuaalinen halukkuus saattaa lisääntyä. Siinä missä huoli, into ja vaikeus sisäistää tilannetta saattavat myllertää mielessä ensimmäisellä kolmanneksella, toisen kolmanneksen tunnetila on usein hieman seesteisempi. Ikään kuin keho palauttaisi itsensä ruotuun, jotta odottaja saa levätä hieman ennen viimeistä kolmannesta, joka on taas raskaampi, ainakin fyysisesti. Jos jaksamista ja energiaa riittää, voi olla hyvä valmistautua loppuraskauteen panostamalla liikuntaan keskiraskauden aikana.

Miten lapsi kehittyy raskauden toisella kolmanneksella?

Lapsen kehityksen painopiste siirtyy yksityiskohtiin, jotka kypsyvät täyttä vauhtia: kynnet ja kasvonpiirteet hahmottuvat, hiukset kasvavat, motoriikka ja refleksit kehittyvät ja vauvan keho muuttuu vähitellen sopusuhtaisemmaksi. Moni asia kuitenkin kehittyy loppuun vasta syntymän jälkeen. Esimerkiksi vastasyntyneen pää on vielä suhteettoman suuri muuhun kehoon nähden. Myös aivot kehittyvät valtavasti raskauden keskikolmanneksella. Niitä suojaavien kallon luiden liitokset ovat löyhät, ja luut yhtyvät kunnolla vasta myöhemmin. Vielä syntymästä aina kahden vuoden ikään saakka kallon luiden välissä on isoja pehmeitä pintoja, joita kutsutaan aukileiksi. Toisen raskauskolmanneksen alussa vauvan koko vastaa persikkaa ja sen lopussa jo lanttua – keskiraskaudessa tapahtuu siis melkoinen kasvuspurtti. Keskikolmanneksella tehdään myös ensimmäinen sikiöseulontoihin kuuluva ultraäänitutkimus, jonka perusteella laskettu aika tarkentuu. Joskus raskausviikkoja joko vähennetään tai lisätään. Kuitenkin vain hyvin pieni osa lapsista, noin viisi prosenttia, syntyy laskettuna päivänä.

 

Faktantarkistus: Silja Seppänen, kätilö

Jaa artikkeli