190911_libero_cf6_777-final_desktop

Onko aika lopettaa päiväunet?

Silmät lupsahtelevat ja väsymys on käsin kosketeltavaa, vaikka nukkumaanmenoaikaan on vielä monta tuntia. Miten pitkään päiväunien nukkuminen on tarpeen? Onko huono vanhempi, jos ei anna lapsen nukkua, kun hän vaikuttaa väsyneeltä? Lapsen päiväunet askarruttavat monia – milloin päiväunet jätetään pois, ja miten niiden lopettaminen onnistuu parhaiten?

Päiväunien lopettaminen on hyvin yksilöllistä. Useimmat 2,5-vuotiaat tarvitsevat päivällä lepohetken, mutta jos nukuttaminen illalla alkaa tuottaa toistuvasti hankaluuksia, voi olla aika jättää päiväunet pois. Näin ei tietenkään ole pakko toimia: lapsen voi yhtä hyvin antaa nukkua kunnon päiväunet päiväkodissa ja valvoa iltaisin myöhempään. Kukin perhe toimii omalla tavallaan, ja lapsilla on erilaisia tarpeita. Mikään vaihtoehto ei ole väärä, kunhan lapsi voi hyvin ja jaksaa arjessa.

Lapsen päiväunien hyvät puolet

Ei ole mitenkään harvinaista, että pikkulasten vanhemmat ovat iltaisin aivan loppu. Tällöin voi tuntua melko raskaalta, jos taaperolla riittää virtaa yhdeksään tai kymmeneen saakka. On siis hyvin ymmärrettävää haluta jättää päiväunet pois melko varhaisessa vaiheessa, jotta lapsi menisi aiemmin nukkumaan ja omalle toipumiselle jäisi enemmän aikaa. Vanhempien palautuminen on tietysti erittäin tärkeää, mutta on silti hyvä miettiä seurauksia lapselle ennen päiväunien lopetuspäätöstä. Jos lapsen päivät päiväkodissa ovat pitkiä, päiväunet voivat ratkaista, tuleeko iltapäivästä hauskaa ja leppoisaa olemista vai armotonta taistelua kelloa vastaan. Osa lapsista tarvitsee päiväunia varsin pitkään, kun taas osa jaksaa olla koko päivän hereillä jo kaksivuotiaana. Siksi asiaa tulisi aina lähestyä oman lapsen tarpeiden kautta eikä ajatella, että päivällä nukkuminen pitäisi lopettaa jossain tietyssä iässä.

Kaksi merkkiä siitä, että lapsen voi olla aika lopettaa päiväunet

  • Lapsen on vaikea nukahtaa päivällä ja hän jaksaa päivän hyvin, vaikka päiväunet jäisivät väliin.
  • Lapsi tahtoo valvoa iltaisin myöhään ja nukuttamisessa kestää yhä pidempään.

Siirtymäkausi päiväunia lopetettaessa

Päiväunien jättäminen pois on usein aluksi hankalaa. Siirtymä ja rutiinien muutos voivat tehdä tiukkaa niin lapselle kuin vanhemmallekin. Kaikki saattavat olla väsyneitä, kun totuttu järjestys muuttuu, ja uusi vaihe vaatii totuttelua. Jonkin ajan kuluttua rutiinit kuitenkin asettuvat uomiinsa. Jos lasta ei väsytä päivällä, tämä on paras merkki siitä, että hän saa riittävästi unta. Muista, että lapsen väsymys voi ilmetä monin tavoin: hän voi olla uninen, mutta myös pahantuulinen, kiukkuinen tai itkuinen.

Vaikeinta päiväunien lopettamisessa on usein alkuvaihe, jolloin lapsi on illalla rättiväsynyt. Kenties kärsit itsekin lapsen puolesta, kun hän pysyy tuskin hereillä. Tiedämme, että voi olla houkuttelevaa panna lapsi aikaisin nukkumaan – mutta ei ole mitenkään varmaa, että se kannattaa. Liian varhainen nukkumaanmenoaika lisää yöllä heräämisen riskiä, ja lisäksi voit olla varma, että tiedossa on erittäin aikaisia aamuja.

Siirtymäkaudella onkin parempi yrittää tarjota lapselle tavallista enemmän tukea ja virikkeitä, jotta hän jaksaa valvoa nukkumaanmenoaikaan saakka. Ylimääräinen käynti leikkipuistossa, pitkä kylpy, leikkiminen vanhempien kanssa tai mukava hetki kirjan tai TV-ohjelman ääressä voi auttaa lasta pysymään hereillä ja hyväntuulisena, kunnes on aika pistää pää tyynyyn. Jos lapsi tarvitsee lisää energiaa, pienestä välipalasta ei ole haittaa – kuten ei myöskään lapsen kantamisesta ja auttamisesta, kun väsymys tekee asioista vaikeita.

Jos lapsi ei vaikuta millään tottuvan muutokseen vaan hän on iltapäivisin edelleen väsynyt ja vetämätön, voit miettiä, olisiko päiväunia sittenkin pitänyt jatkaa pidempään. Voisivatko hieman lyhyemmät päivätorkut olla parempi ratkaisu?

Päiväunien sijaan rauhallinen hetki – kaikille

Rauhallinen ja virkistävä hetki päiväsaikaan tekee hyvää, kun päiväunista totutellaan pois. On hyvä idea ottaa tavaksi pieni lepohetki, jonka aikana ei nukuta. Yleensä sen aikana on helpointa tehdä jotain lapsen kanssa – näin sinäkin saat hengähtää hieman. Voitte lukea yhdessä kirjaa tai tehdä jotain muuta rauhallista. Kuunnelkaa vaikkapa äänisatua tai köllötelkää ja jutelkaa niitä näitä.


Faktantarkistus: Tova Winbladh, laillistettu psykologi

Jaa artikkeli