Sinulle, joka olet sairastunut synnytyksen jälkeiseen masennukseen

Nauti nyt, aika kuluu niin nopeasti. Kaikki ne vanhemmat naiset, jotka hymyilivät sitä tietävää "nauti nyt" -hymyään ja katsoivat meitä silmät loistaen.

Minä en nauttinut. Minusta tuntui kuin olisin musta aukko.

Kun muut kertoivat rakastuneensa lapseensa heti tämän synnyttyä, minusta tuntui, että elin vieraan kanssa. Vieraan, jota rakastin vaistonvaraisesti ja jota halusin suojella. Mutta silti vieraan. Josta minä olin vastuussa. Joka vaati minulta kaiken. Aikani, vartaloni, suhteeni.

Muistan kuinka kävelin ympäriinsä ja ajattelin, että olisi ihanaa, jos sairastuisin. Vakavasti, jopa hengenvaarallisesti. Joutuisin sairaalaan, jossa minusta pidettäisiin huolta. Jotta kukaan ei tarvitsisi minua hetkeen, mielellään pitkään hetkeen. En vain tajunnut, että olin nimenomaan sairas. Että sillä on eroa, onko väsynyt ja uupunut tai tuntee niin kuin minä tunsin.

Toisaalta vanhemmuuden haasteista puhutaan nykyään niin paljon, että voi olla vaikea huomata, milloin olo on niin huono, ettei kyse ole enää pelkästä suuresta elämänmuutoksesta.

Jos voit vähänkään huonosti, kerro siitä neuvolassa. Lue synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja oireista. Suhtaudu omaan vointiisi vakavasti.

Vointisi ei määritä sitä, kuinka hyvä vanhempi olet. Se ei tee sinusta heikompaa tai huonompaa. Se tekee vain vanhemmuudesta itsestään vaikeampaa.

Pyysin lopulta neuvolasta apua. Minun kohdallani se johti keskusteluihin psykologin kanssa ja masennuslääkitykseen. Se muutti kaiken.

Vanhemmuus voi olla raskasta, mutta siihen kuuluu myös ilon hetkiä. Jos et näe niitä lainkaan, se on merkki siitä, ettei kaikki ole hyvin. Se ei tarkoita, ettet ole vanhempana riittävä.

Sillä sinä olet.