Miten tämä elämä on muuttunut niin tasapaksuksi. Meillä on 2 lasta, reilu 2 v ja kohta 10 kk.. Suhteessamme oli ennen lapsia ihan suht kivasti jotain vipinää, mutta kun tulin raskaaksi, kaikki loppui kun seinään. Tässä on kohta 3 vuotta kun olen ollut suurinpiirtein ilman seksiä.. Miehelläni ei ole minkäänlaista pilkettä silmäkulmassa.. Minulla on kuitenkin huumorintaju tallella ja olenkin yrittänyt vitsailla vihjailevasti.. Mutta en ole onnistunut.. Talous tilanne on tiukka miehen ulosottovelkojen takia ja itselläni ei ole nyt töitä. Se on varmasti yksi syy mikä kiristää hermoja. Kun tulin raskaaksi, lopetin tottakai heti tupakan polton. Minulle tuli yli 20 kg painoa lisää. Mieheni on sanonut hänen pienen ylipainon ja vihjailevasti myös minun ylipainon olevan esteenä seksille. :O Onko joitakin muita jotka ovat joutuneet samaan tilanteeseen? Minä sanoisin, että on suhteellisen harvinaista, että mies on se jota ei seksi kiinnosta. Meillä on ihanat lapset, olemme suht terveitä ja elämästä ihan hyvin kuitenkin selvitty. Mutta tuo seksi ja kujeilevuus puuttuu :( Kyllä minun mielestä seksi kuuluu parisuhteeseen? vai mitä olette mieltä? Montakohan vuotta sellasta ukkoo jaksaa katella, kenen kanssa on vain naimisissa, asuu vain saman katon alla.. tuntuu että ollaan vaan kavereita.. Plääähh.. mitä hittoa tässä pitäis tehä? hermot kiristyy mulla, ja aiheuttaa lähes päivittäin räjähdyskohtauksia ...

Onko muita vanhempia joilla on ns. vaativan temperanmentin lapsi? Miten te jaksatte ja miten teidän arki sujuu? Mä oon yksin 1,5v tytön kanssa ja välillä on todella raskasta ja stressaavaa kun kokoajan neiti vaatii jotain, kiukuttelee, narisee, tukkii syliin tai nuhjuaa kyljessä ja jos ei pääse syliin niin alkaa hirveä huuto, ei viihdy juurikaan yksin vaan vaatii viihdytystä ja huomiota kaiken aikaa. Suuttuu ja loukkaantuu herkästi ja riippuu ihan päivästä että miten suhtautuu muihin ihmisiin ja uusiin tilanteisiin, enimmäkseen kuitenkin takertuu äitiin. Tää on ollut tätä ihan alusta asti, vaati vauvanakin todella paljon huomiota eikä viihtynyt yksin ja piti keksiä viihdykettä. Vieläpä kun on tosi vilkas ja kokoajan on vain entistä vilkkaampi. Eroahdistus oli aikanaan ihan kamala kun ei saanut mennä kolmea metriä kauemmas, jo kaksi metriä teki tiukkaa.
Jäin yksin neidin kans kun tyttö oli 5kk. Asuimme turvakodissa sen ajan kun neiti oli 5kk-8kk ja kun omaan kotiin muutetttiin, ei esim. kotihommista tullut yhtään mitään kun neiti huusi vieressä kuin hyeena kun yritin esim. tiskata tai imuroida. Vielä nykyäänkin on vähän siinä ja siinä että saanko tehdä kotihommat rauhassa. Nukahtaa ei voi ilman että äiti on vieressä. Saa raivarin jossei saa juuri sillä hetkellä huomiota kun tahtoo ja välillä mun on vaan pakko sanoa "äiti ei nyt ota syliin" tai "äiti tiskaa nyt". Jos ei huomiokiintiö tule täyteen niin sitte aletaan tekemään jotain ilkeyttä. Purraan, mätkitään tai nipistellään äitiä, piirrellän sohvaan tai seiniin, retuutetaan kissoja, kiipeillään pöydille jne......

Äiti-lapsi-kerhossa käytiin viime syksy ja kevät mutta nyt kun kaikki kerhot yms. ovat kesätauolla, on tosi raskasta kun ollaan vaan kotona ja pitää keksimällä keksiä jotain aktiviteettiä. Aika paljon ollaan oltu uimassa rannalla ja puistossa sekä tuossa pihalla keinumassa ja kierretty naapureita ja tuttavaperheitä ettei tarvisi olla kotona vain kahdestaan koska se on kaikkein raskainta. Ja tosi paljon meillä pyörii kotona Youtubesta musiikkivideot tai radio on päällä koska tykätään molemmat musiikista.

Lapsi oli haluttu, toivottu ja odotettu ja alkuun lapsen isäkin halusi perhettä mutta kun lapsi syntyi, niin meni joku kuukausi niin hän ns. vain hyppäsi pois siitä perhe-elämästä eikä osallistunut enää mihinkään, oli ns. toinen lapsi. Mä väsyin ja muutin turvakotiin tytön kanssa ja sieltä meidän omaan uuteen kotiin. Jälkeenpäin exä on sanonut että kuvitteli lapsen "menevän vain siinä sivussa" eli hyvin epärealistiset kuvitelmat. Luulen että ehkä lapsen vaativuus oli exälle liian kova juttu ja siksi ei halunnut eikä halua kantaa vastuuta ja koska poikamieselämä alkoi vetää puoleensa jo odotusaikana.

Oon yrittänyt olla diagnosoimatta ja "leimaamatta" lasta koska mikään temperamentti ei ole toistaan huonompi tai parempi mutta kun neiti on tyytymätön ja vaativa niin siinä tuntee itsensä tosi huonoksi äidiksi. Tätäkin on jatkunut koko tämä puoltoista vuotta. Vasta kun mun uusi miesystävä ja hänen perhepäivähoitajana työskentelevä äitinsä sanoivat juhannuksena kun oltiin mökillä, että tuo tyttö on tavallista vaativampi lapsi, niin mäkin uskalsin sen myöntää itselleni. Tähän asti oon vaan miettinyt että miksi lapsi on niin tyytymätön ja vaatii paljon ja kokoajan ja tuntuu ettei mikään riitä vaan kokoajan pitäisi olla jotain enemmän. Sanotaan että jos lapsi vaatii paljon, niin anna paljon. Oon myös kuullut että sitä enemmän lapsi vaatii mitä enemmän sille antaa. Meillä kyllä kuulee ja tuntee sen jos lapsi ei saa sitä huomiota. Oon alkanut ihan vakavissani miettiä sitä päivähoitoa kun tuntuu välillä että ei jaksa. Kuitenkin haluaisin antaa lapselleni parhaan mahdolisen kasvuympäristön mutta ilman tukea en siihen pysty. Onneksi huomenna on 1,5v neuvola ja ihan varmasti otan tän asian siellä puheeksi.

Ainakin meidän suvussa. Olen aika huolissani paristakin noin 80-vuotiaasta henkilöstä, joiden jaksaminen on heikoilla tämän pitkään jatkuneen helteen takia. Esim. vaikea astma + helle tuntuu olevan tosi raskasta! Toivottavasti pian viilenee vähän.

Joo en tiä mitä enää teen, mun mies uhkailee aina muutaman kaljan jälkeen jos tulee tappelu niin lähdöllä. Ei se enää usein juo mutta pelottaa aina nuo harvatkin kerrat kun aina on tulossa ero ja lähtö yms yms..Laskettu aika 7.12 eikä oikein jaksais tapella ja kuunnella tollasta...

Heippa kaikille. Mitä ajatuksia tällaisesta: mieheni on yksityisyrittäjä. Firmalla on viime aikoina ollut todella vähän työtä, konkurssi on ollut ajatuksissa useamman kerran. Nyt töitä taas on jonkin verran, mutta kiinteitä kuluja todella paljon. Siksi mieheni ilmoittikin eilen: "Teen kovasti töitä koko kesän ja jätän rahat firmaan."

Tuo tarkoittaa siis sitä, että mieheni tekee töitä tietokoneen ääressä tai toimistollaan vähintään 40 tuntia viikossa tuomatta kotiin senttiäkään. Minun palkkani toki on, mutta tuntuu silti todella epäoikeudenmukaiselta!

Iltapäivää kaikille. Kuten jo aiemmin keväällä kirjoitin, koulussamme järjestetään joka perjantai viinipulloarvonta. On ollut raivostuttavaa katsella, kuinka alkoholi tuntuu olevan todella tärkeä osa monen opettajan tai muun aikuisen elämää. Eivät sentään viiniä koulussa juo, mutta esim. tällä viikolla opettajanhuoneen muistitaululla oli muistutus "Pullo Liisalle" (henkilön nimi muutettu). Surkeaa sakkia kerta kaikkiaan! Onneksi saan olla reilut kaksi kuukautta heistä erossa.

Jos ostaisit pienellä budjetilla lahjat perheellesi. Nämä henkilöt todellakin ansaitsisivat lahjat, siis pariskunta jolla on vielä pojat 5v ja 11v. Perheen äiti ahkera ja taidokas keittiössä ja huomaa, että pitää huolta ulkonäöstään. Eli minkä näistä valitsisit lahjaksi tai mitä itse eniten näistä haluaisit? 1. Kananmunankeitin. Sellainen mikä ilmeisesti höyryttää munat valmiiksi. Vois valita teholla löysiksi, mediumeiksi tai koviksi. Sammuu itsestään. 3. Suklaafondue setti. Mukana mm. Itse se kone, tikut, resepti kirja jne. 4. Sitruspuristin, tämä on kahta ylempää halvempi. Painat puristimeen hedelmän puolikkaan ja kone alkaa pyörittää mehua ulos. Sitten vielä koko perheelle mietin, olisiko parempi peli Alga Fia vai Alga Rotanloukku? Vai parempi jättää ostamatta, jos ei parempaan pysty? Fia olisi halvempi. Perheen äiti saisi vielä Victoria's Secret Body Mistin.

Hei, asustelen Karstulassa ja minulla on kuukauden vanha tyttövauva. Kaipailisin juttukavereita, lenkkikaveria yms. Perheeseen kuuluu myös miehen 4,5vuotias poika joka toinen viikko. Sähköpostini on heidi_johanna_83@hotmail.com

Olen nyt vajaan vuoden ajan tehnyt todella pitkää työmatkaa. Noin 100 km yhteen suuntaan. Jos työt alkavat kello kahdeksan, lähden kotoa kuudelta. Ja kotona olen 1,5-2tuntia työpäivän päättymisen jälkeen. Aiemmin tänään mainitsin eräälle mieheni sukulaiselle, että toivon meidän muuttavan lähemmäs työpaikkaani vuoden kuluttua. Hän hiljeni ja totesi: "Lapset eivät varmasti tykkää."

En minäkään mielelläni vie lapsia pois tutusta koulusta ja tuttujen kaverien luota, mutta kun mieheni pystyy tekemään hommia etätyönä, muutto on helpompaa. Vanhin lapsistamme on silloin 10. Kyllä kai tuonikäiset vielä löytävät uusia kavereita! Samoin nuorempi sisarus: silloin 8v.

Tammikuun lopussa jätin mun mies ja meillä on kaksi yhteiset lapset.

Hän nyt sano että halua tulla hakemaan poikamme joka on 2v toukokuussa, ja että tyttömme on liian nuori vielä (4kuu) että hän tartte vielä äitinsä.

Poika oli fammon luona eilen ja hän tiesi siitä, mutta ei edes mennyt tapamaan poika! Arvaan että on liian paljon tekemistä uus  tyttöystävänsä kanssa ettei mennyt.

No, hän ei jaksanut hoita lapset kun olimme yhdessä vaan oli liian väsynyt työn jälkeen (hän väitti) ja v-loppuisin hän meni juomaan kalja ystävien kans koska oli ollut niin rankka viiko. Hän on vielä sama paikassa töissä, että vähän mietin miten hän tarkoita että jaksais nyt sitten yksin hoitaa...

Mutta suurin syy miks en haluais että ne tavataan on kai että mä pelkään mitä hän siellä opettaa niille. Heidän isä on tullut rasisti ja vaikka hän sano että ei opettais sitä niille niin kyllä hän vielä varmasti olis kun olin hänen kans; kommentois koko ajan kun näkis ulkomaalaisia, semmonen musiiki miss sanotaan suoraan että ne ovat "huono ihmiset" jne. Ja juuri se että en usko että jaksais hoita ne vaan menis äitinsä luona tai veljensä luona ja antais ne hoitaa niin hän sais vain istua ja otta iisisti...

Mutta entiedä jos silti olis oikein pidä lapset pois vai ei...

Mitä mieltä olette?

Nyt neuvoja. Ja ainuastaan asiasta tietäviltä!!
Eli minulla on yksinhuoltajuus.lapsi on 4kk. Isä maksaa elatukset. Nyt ei ole maksanut tässä kuussa elatuksia. Kaijein huipuin veto nyt mitä se isä keksi. Niin hän haluaa sopia lapsentapaamisista lastenvalvojan luona..en ymmärrä miksi. Kun ei hän lasta ole hoitanut taaskaan viimeiseen 1, 5kk! Hitto mulla lähtee järki tän sakin kanssa. Sosku opasti laittamaan elarit perintään. Mitä hyötyä siitä tapaamispaprusta on ku isä on tähänki asti perunu hoitohommat..ja hällä kun on uus parisuhde niin laittaa senkin lapsesa edelle..onko sen isän siis pakko ottaa lasta hoitoon vai ei kun minulla on yh?? Ärsyttää jo itteeni olla AINA Kysymässä että otatko lapsesi hoitoon vai et..

Eli minkä kokoisia perheitä täältä löytyy? Onko haaveissa isompi? Lisäksi kiinnostaa, onko perheen koko ollut tiedossa jo nuorempana (moni tietää haluavansa esim.yhden lapsen, joku kaksi)? Onko kumppanin/puolison halut menneet omien kanssa yksiin?

Elikkä kaikki alkoi siitä kun oltiin 3v yhdessä exäni kanssa, tulin raskaaksi ja hänelle tuli joku pakokauhu ja jätti minut, hyvissä väleissä kuitenkin oltiin ja oli mukana synnytyksessä yms, hoitaa vauvaa kuin unelmaa :) oltiin nyt noin vuosi oltu erossa kun hän yht äkkiä sanoi että haluaa yrittää uudestaan... Olin aivan innoissani ja kaikki meni hyvin kunnes vähän ajan päästä hän sanoi että ei tiedäkkään mitä elämältänsä haluaa ja että ehkä me ei kuulutakkaan yhteen, olin taas aivan maassa kun unelma kokonaisesta perheestä mureni, kunnes hän oli uudestaan alle viikon päästä että yritetään jolloin sanoin hänelle että tämä oli nyt sitten viimeinen kerta ja että en ala mihinkään on-off suhteeseen, nyt sitten viime perjantaina tultiin kuitenkin siihen päätökseen että tämä suhde oli nyt sit tässä, ja ihmettelin kun ei ees yhtäkään kyyneltä tullu.. Onkohan näin että yhtä äijää kohden on tietyn verran vain itkupotkuraivareita??:D harmittaa vain :( olen aina halunnut kunnon perheen ja hän sen myös tietää, mutta valoisana odotan tulevaa ja ehkä sieltä ratsulla saapuu joku prinssi minun ja pikkuiseni elämään! Onneksi super hyvät välit lapsen isään mutta mutta, ei oo helppoa kyllä :D kiitos kuuntelusta, halusin vaa päästä jonnekin avautumaan kun perheeni on niin räjähdys herkkä että en halua heitä enää hämmentää vaikka tietävät asiasta ja hyväksyvät sen :D en vaa ymmärrä miten tässä näin kävi, poika ei vaa halua nähdä vaivaa minkään eteen ja luovuttaa saman tien, itse tekisin kaikkeni noin pitkän suhteen jälkeen että sen saisi eloon, mutta yksin on turha yrittää.. Ihmettelen vain itseäni kanssa miten pysyn näin leppoisana :D

Mulla tällänen tilanne mieheni kanssa: Minulla on vakituinen työ, vakituiset tulot, oma talo ja aiemmasta suhteesta jo yksi lapsi. Avomieheni ei ole saanut minkäänlaista toimeentuloa sitten kesän jälkeen. Työpaikoissa viihtyy sen pari viikkoa, pelaa nettipelejä, nukkuu pitkään ja kaikenlisäksi alkoholin käyttö on aivan sietämätöntä. On jopa useita päiviä joskus pois kotoa. Eli minä olen siis perheen ainut elättäjä!! Koska hän ei saa rahaa liitosta ei Kelasta eikä sossusta! Olen todella väsynyt tilanteeseen. Varsinkin kun laskettuaika on parin kuukauden päästä. Mun perheeni kehottaa moisen jättämään, mutta sekään ei ole niin yksinkertaista. Tiedän että itsekin olen ongelma kun en osaa vaatia. Hän lupasi olla juomatta... Siinä meni neljä päivää ja taas lähti. Kertokaa jos samanlaisia kokemuksia teillä ja miten selvisitte!!

Kuinka moni pystyisi seksittömään parisuhteeseen? Mulla siis tilanne että olen raskaana ja mies olisi halunnut minun tekevän abortin, en kuitenkaan pystynyt siihen vaan päätin pitää lapsen. Ensin mies ilmoitti että haluaa eron mutta sanoikin sitten että haluaa jatkaa yhdessä. Ilmoitti kuitenkin myös että kun lapsi syntyy seksiä ei sen jälkeen ole koska hän ei halua enää yhtään lisää lapsia. Meillä siis ennestään kaksi lasta ja nyt kolmas tulossa. Olen ehdottanut jotakin hormonaalista ehkäisykeinoa ja vaikka kumia siihen lisäksi, mutta on kuulema silti liian riskialtista minun kanssani, joka ei pysyt aborttiin. Olenko nyt sitten kummajainen kun kaipaan muutakin kuin tv:n katsomista vierekkäin ja suuseksiä voi kuulema olla parin kk:n välein. Miehelle on kuulema aivan sama asia katsoa pornoa ja tyydyttää itsensä kuin rakastella kanssani. Jotenkin tää asia ahdistaa ihan kamalasti..huoh..

Nyt tulee avautumista.. :/

 

Väsyttää ihan sikana! Vauva on valvottanut muutamana yönä ja kun viimein saan vauvan unille, niin mies alkaa kuorsaamaan. Eikä tönimisestä huolimatta lopeta, toiseen huoneeseen en voi mennä nukkumaan, kun vauvalla on niin hento ääni etten kuulisi sitä. Mies ei lisäksi suostu, töihinsä vedoten, nukuttamaan lasta illalla. Siispä en ole moneen moneen viikkoon päässyt nukkumaan ennen puolta yötä ja nyt nuo valvomiset päälle. Valvonta todennäköisesti johtuu vauvan vatsakivuista (ummetusta?), kakkaa ei ole tullut hänellä muutamaan päivään ja syö ihan hirveesti koko ajan. Päivällä on iloinen ja reipas, mutta yöt vänisee ja venkoilee että omassa sängyssä on koko ajan pinnasängyn puolien välissä. Menen ostamaan pehmikkeet heti joulun jälkeen. Mikään mahti maailmassa ei saa minua muutamaa päivää ennen joulua menemään mihinkään kauppaan. Varsinkaan väsyneenä.

Huomenna lähetään ajelemaan anoppilaan joulua viettämään, joka asuu puolen Suomen tuolla puolen. Hänelle ei voi avautua, koska hän alkaa heti ylidramatisoimaan väsymystä suoraan masennukseksi jne. Kesälläkin kun olimme käymässä, niin hän oli aivan varma että olen sairastunut masennukseen, koska olen niin hiljainen ja kärttyinen. Todellisuudessa vauva kääntyili vatsassa niin paljon, etten saanut nukuttua ja muuten osa yöstä meni oksentaen ja osa päivistäkin. Olin siis vain väsynyt. Toinen tapaus oli, kun muutama vuosi sitten kivahdin anopin kuullen miehelleni, kun hän ärsytti tahallaan. Anoppi oli heti sitä mieltä, että olen murskaamassa hänen lapsensa mielenterveyttä ja ajamassa parisuhdettamme kriisiin. Piti mulle PUHUTTELUN keskellä yötä! Ei siis huvittaisi yhtään lähteä sinne päin, mutta pitää se antaa lapselle mahdollisuus tutustua isovanhempiinsa ja toisin päin...

Mua vituttaa, sanon sen suoraan. 

En ymmärrä, miksi mun avomies tekee mut tahallaan ärsyyntyneeksi, vaikka tietää kyllä, mikä mua loukkaa ja mikä ei. Se jakaa omalla facebook-seinällään uutislinkkejä muista (vähän paremman näköisistä) naisista. Ja mua se ei edes kehu koskaan, ei muuta kuin seksuaalisesti.

Sitten kun se kyllä tietää, että mulla on huono itsetunto ja pidän itseäni rumana niin silti sen pitää vaan jatkaa tuota.. Kun tivaan selitystä, se vaan sanoo, että "kattoa saa, muttei koskea" tai: "Älä oo nuan s******n mustasukkaanen".

Muuten meillä menee hyvin, enkä halua erota tms., mutta tää ahdistaa! sitten kun mies ei koskaan vapaaehtoisesti sano rakastavansa eikä se edes halaa. Tierän kyllä että moni mies on just tollanen, enkä nyt kaipaa mitään vertaistukea vaan haluan vaan tietää, että onko mus mahdollisesti jotakin vikana? Enkö riitä mun miehelle kun pitää olla nii paljo muuta silmänruokaa? Ja pitääkö mies mua itsestään selvyytenä? Mikä helvata täs mättää...

Morjens kaikille,

Meillä kotona on tällä hetkellä se tilanne, että miehellä on todella vähän töitä. Hän on yksityisyrittäjä, ja yritys on lähellä konkurssia. Tämä tietenkin kiristää hänen pinnaansa, mm. valvottaa.

Lastenhoitoon mies osallistuu todella hyvin ja on lapsille kiltti. Minulle sen sijaan hän on usein todella ilkeä. Perheneuvolassa käyntien tuloksena hän on sentään lopettanut suorat nimittelyt "Tyhmä!" "Hölmö!", mutta muu on jäljellä. Pilkallista naurua, ivallisia kommentteja.

 

Esim. tänä aamuna olin työhönmenon sijasta kotona keuhkoputkentulehduksen takia. Nuorin lapsistamme ei olisi tahtonut lähteä päiväkotiin, vaan tarrautui käteeni kiinni. Silloin mies alkoi nauraa pirullisesti: "Siinä taas nähdään." Hän ilmeisesti tarkoitti joko a) että minun olisi sairaudestani huolimatta pitänyt mennä töihin. Yleensä lähden töihin muiden vielä nukkuessa, jolloin tällaista tarrautumista ei tietenkään voi tapahtua. Tai sitten b) olin mieheni silmissä todella nössö, kun en onnistunut saamaan tyttöä pukeutumaan. (Lopulta kyllä isä vei tytön päiväkotiin.)

 

Kun kerroin lääkärin määritelmät siitä, että vuodelevossa ei tarvitse olla, vaan saa tehdä hiljaista kävelyä ja pieniä töitä, mies totesi: "Eli samoja juttuja, joita teet töissä ollessasi." On todella loukkaavaa, kun toinen piiskaa töihin, vaikka itsellä on keuhkoputkentulehdus ja sairaslomatodistus.

Monet ovat täällä ihmetelleet sitä, kun olen soittanut sosiaalitoimen päivystykseen eli tavallaan tehnyt itsestäni lastensuojeluilmoituksen. Mutta kun yhden riidan jälkeen soitin ehkä kolme viikkoa sitten, meille tuli kutsu lastensuojelun työntekijöiden tapaamiseen ensi tiistaina.

Minulla on nyt onneksi puhtaat paperit eli en ole lyönyt. Mutta onnistuvatko ko. työntekijät kertomaan miehelle, kuinka väärin tuollainen haukkuminen ja mollaaminen on?

Suomessahan periaatteessa on jokasel lapsel oikeus elatustukeen tai apuun, riippumatta lapsen isän varallisuudesta tai jopa isättömyydestä. Mut ei ole minun pojalla ei. Koska sen isä on niin saakelin iso idiootti.

Meillä tosiaan loppui huhtikuussa elatussopimus. Ja isä sai viime perjantaihin saakka viivytettyä uuden sopimuksen tekoa. Ja nyt tehty sopimus oli kaudelle loka-helmikuu, eli välistä jäi VIISI kuukautta kokonaan. Helsingin lastenvalvoja kirjoittaa lausunnossaan että isä ei toimittanut tulotositteitaan touko-syyskuulta, ja katsoo ettei ole elatusvelvollinen kesältä, koska poika oli heinäkuussa tavallista enemmän hänen luonaan. Siis miten se on saanut ammatti-ihmisen kirjottaan tollasta sontaa? Siis vaikka poika oliski ollu enempi heinäkuussa isällään ni ei kai se nyt elatusvelvollisuutta poista viideltä vitun kuukaudelta... Ja totuus on että heinäkuussa ei ollu ku yks iskäviikonloppu, jonka senki isä perui, ja mun piti hankkia ja kustantaa pojalle hoitajat mun työvuorojeni ajaksi.

Ja tiedätteks mitä... Sille ei nyt sit vaan voi minkää... Meidän oma lastenvalvoja oli tosi äkänen kun asia ylipäänsä tuli takas lastenvalvojille. Se kun suositteli käräjiä, mut oikeusavustaja taas käännytti takas lastenvalvojille. Nyt oikeusavustaja sanoo et jos allekirjotan ton sopparin, niin niitä väliin jääviä kuukausia ei voi vaatia oikeusteitse. Mut jos en allekirjota, niin kelasta ei kuitenka saa kun 3kk takautuvia tukia, ja päätös oikeudelta saataisiin vasta ens keväänä. Eli jäis tämäki aika saamatta, joka nyt saadaan jos allekirjotetaan tämä soppari.

Eli ei riitä et tämä saamarin peräpukama teli mulle kymppitonnin velan ulosottoon, nyt se eväsi omalla käytöksellään pojalta 750€ tuloja.

Ja vaikka nyt saadaan elatustukea helmikuulle, niin sen jälkeen sama saamarin tappelu alkaa uudestaan... Mut nyt en kyl suostu muuhun, kun et se sopimus haetaan suoraan oikeuden kautta. Mitäs on ääliö.

Jos isyyden vois perua ni sen tekisin. :D

Missä? Auttoiko? Minkälaista sielä on?

Hei kaikille, minulla on kaksi poikaa 4 puol ja 5 puol vuotiaat vilkkaat aurinkoiset pojat. Nyt odotan kolmatta lasta vk 25+1. Mieheni asuu ulkomailla vielä toistaiseksi tämä vauva on ensimäinen lapsi minun miehelle pojat ovat edellisestä liitosta. Koko raskaus on ollut todella vaikea alusta asti, pitäis jaksaa pyörittää arkea lasten kanssa yksin tuntuu välillä ettei voimat riitä, pahin tässä on se että mies on kaukana kai se on totta kun sanotaan että yrittäjän vaimona on paljon yksinäistä aikaa. Minulla ei ole myös perhettä suomessa josta hakisin tukea, en malta odottaa että vauva syntyy ja palaan taas omaksi itsekseni. Itkuisia päiviä on paljon välillä ilman mitään syytä, onneks mies tulee kohta Suomeen mutta taas välillä mietin miten meidän suhde kestäisi näitä mun hermokohtauksis? En tiedä saako tästä mitään selvää edes mutta näin meillä :)

Mies sai sinänsä hyvän idean, että koska meillä on aina tiukkaa taloudellisesti niin muutettaisiin mun isän luo paritaloon jossa on 210m2 tilaa ja isäkin asuu siellä lähes yksin (naisystävä käy ja mun veli nukkuu joitain viikonloppuja) Saataisiin hieman rahaa säästöön ja odoteltaisiin jotta pääsen itsekkin töihin.

Jäi mietityttämään miten se elämä sujuisi siellä? Osaako joku kuvitella tilanteen jossa asuisitte vanhemman yläkerrassa ja olisi yhteisenä eteinen, keittiö ja suihku+sauna? Tottakai maksettaisiin osuutemme vedestä ja sähköstä + kysyttäisiin "vuokran" hinta, joka tuskin olisi päätä huimaava. Myös mun molemmat siskot on jossain vaiheessa elämää asunu isän yläkerrassa, tosin eri talossa.

Tästä en ole vielä isälle puhunut, mutta uskon hänen puolestaan sopivan kunhan saataisiin järjestelyt tehtyä.. Naisystävä saattaisi olla eri mieltä, koska haluaa tehdä yläkertaan ns. kirjaston ja mitä liibalaabaa selittikään, kovin oli kovat suunnitelmat naisella joka ei siellä asu :D

Saisi isäkin vähän paikkoja kuntoon siellä jos me päästäisiin sinne muuttamaan, asunto on vähän..omalaatuinen. Edelliset asukkaat tykkäs väreistä :D Piha siellä on ihan rempallaan, polviin asti nurmikko ja tavarakasa seinustalla. Saisin helposti edes nurmikon kuntoon kun olisin viikon lasten kanssa pihalla hommissa. Maalattaisiin varmaan ainakin yläkerrasta seinät vähän neutraaleimmaksi, yhdessä huoneessa kaikki seinät on taivaan siniset, toisessa on ihan neutraali, perus valkoiset, kolmannessa on keltasiniset listat ja yksi seinä kirkuvan sininen ja neljäs huone on lila. Käytävässä keltaiset seinät ja rappuset on turkoosit :D

Huolestuttaa vaan kuinka lapset siihen suhtautuu jos muutetaankin ukkilaan ja tuntuuko se yhtään kodilta asua vanhemman luona.. Ja kuinka joutuu rappuset turvaamaan, koska kuopus ei pärjää rappusissa yksin ja olisi se mukavampi kuitenkin jakaa tavallaan kahteen asuntoon..

Ongelma on se, että varsinkin tässä tilassa tarvitsen/tunnen kaipaavani enemmän/hirveästi läheisyyttä. Siis ihan vaan lähellä oloa ja silittelyä...hmm..olenkohan jotenkin omituinen? Miehelleni läheisyys tarkoittaa ilmeisestikin aina seksiä, jota minä en taas joka kerta halua.

Olemme ajautuneet solmuun (niin sanoakseni). Jos menen mieheni lähelle, hän olettaa että viimeistään puolen tunnin sisään harrastetaan seksiä. Joten minä en siis uskalla mennä lähelle, jotten herätä miehessä turhia haluja, koska itse en aina halua/jaksa (varsinkaan illalla).

Nyt en sitten todellakaan tiedä miten tää solmu aukeaa... :(

En oikeen tiennyt mihin kategoriaan tän ois laittanut, Mutta.. Käykö kellään kotona siivoojaa, kodinhoitajaa tmv siivousapua? Mä olen nyt vakaasti aatellut harkita, kun joka päivä niin paha olo ja väsy mahassa asuvan johdosta, kova jaksaminen 10 kuukautisen kanssa ja tein ison päätöksen lähteä painamaan tän viimisen kuusi kuukautta miehen kanssa vuoroon töitä, jotta saisin äitiyspäivärahaa vähän ylöspäin keväällä. Kämppä on ihan hirveessä kunnossa :)! Sen ajan mitä yhdessä kotona nähdään, ei jaksais naputtaa siivoomisesta Saati sitten siivota :D laiska. Tietoa, kokemuksia, kaikkea ?

Itseäni on jo pitkään vaivannut ja mietittänyt, kuinka vauva muuttaa parisuhdetta.. Varsinkin, kun on sattunut lukemaan juuri sellaisia kohtaloita että seksiä on seuraavan kerran vuoden päästä tai että mies näkee naisen enää "vain" äitinä. Meillä on mielestäni vakaa ja onnellinen parisuhde ja seksielämä on ollut varsin aktiivista, paitsi hiljalleen hieman hiipunut, koska tunnen itseni aikamoisen kömpelöksi eikä seksi ole muutenkaan tuntunut samalta kuin ennen raskautta. Ollaan puhuttu kyllä näistä asioista, mutta en usko että kumpikaan osaa realistisesti kuvitella sitä, millaista elämä on vauvan kanssa.. Jos täällä löytyy kohtalotovereita samanlaisten ajatusten kanssa niin olisi niitä kiva kuulla! Ja te joilla on myös jo kokemuksia asiasta, niin eikun vaan viestiä kehiin!! :)

Olen siis 22 vuotias ja odotan esikoistani. Pelkäsin jo alusta asti kertoa äidilleni, hän ei ole koskaan ollut mitenkään lapsirakas tai perhekeskeinen, ja minä ja siskoni olemme hänelle edelleen teinejä. Noh, möläytin asian sitten 15 viikolla hänelle puhelimessa kun en asiaa voinut enää itselläni pitää ja soppahan siitä syntyi. Äitini ilmoitti ettei aio tukea minua asiassa tai halua edes olla asian kanssa missään tekemisissä. Sanoi ettei avokkini ole kuulemma hyvä isähahmo (en tiedä mistä tämä tuli) ja vihjaili jopa abortin suuntaan. Tämän jälkeen emme ole puhuneet, mutta kuulen koko ajan asiasta muualta, mm. sen että heti tuon puhelun jälkeen äitini soitti puolelle suvulle (jopa isälleni jota vihaa sydämensä kyllyydestä) ja kertoi kaikille asian, mustamaalasi minut ja yritti kerätä ihmisiä puolelleen tässä asiassa. Kun avokkini sitten eilen kirjoitti facebookkin meidän saavan tammikuussa pojan, poisti äitini minut avokkini ja kaikki ystäväni kavereistaan ja soitti siskolleni tästä ylpeänä. Kun ei saanut siskoltani tukea niin katkaisi puhelun. Hän selkeästi vaatii ihmisten olevan hänen "puolellaan" tässä asiassa vaikka asiassa ei minun mielestäni ole mitään puolia. Tällä hetkellä siis välimme ovat kokonaan poikki äitini kanssa. Vaikka kuullostaa pahalta niin haluan hänen vain jättävän minut rauhaan, ja antavan minulle mahdollisuuden nauttia tästä raskaudesta. Minulle, avokilleni ja kaikille muille tämä on ollut iloinen asia. Miten minun pitäisi reagoida? Olen yrittänyt antaa asian olla mutta tuntuu pahalta kun oma äiti aiheuttaa noin paljon mielipahaa ja vielä tahallisesti. Onko kellään muulla ollut ongelmia vanhempien kanssa raskaudesta tai muuten vaan joka olisi aiheuttanut välirikon.

Oiskohan täällä ketää, jolla olis aikuisia, töissä käyviä lapsia, jotka vielä asuvat kotona?

Meil ois yli 20 vuotias työssä käyvä kloppi ja sitte 7, 4 ja 3 vuotiaat lapset, parin kuukauden päästä vielä vauva... Mies painaa töitä niska limassa, tuskin päivän aikana ees lapsiaan näkee ja itte sillä päätä huimaavan isolla kotihoidontuella, joka pian siis vaihtuu äitiysrahaan, mutta summa tuskin muuttuu juuri mihinkään päin kun ei ole työtuloja... Ja siltikin rahat ei tahdo aina riittää seuraavaan maksupäivään asti.

Mietin siis lähinnä näitä kustannuksia, tilojen ahtaus on ihan toissijainen asia. Se on ihan kiva noista rahoista yrittää ruokkia 3 aikuista ja 3 lasta, miehen rahat menee kaikki laskuihin...

Siis ne joilla näitä töissä olevia lapsia on, niin pyydättekö niiltä ruokarahaa, vai saavatko asua ihan ilmaiseksi vanhempien hoteissa? Ja jos maksavat, niin minkähänlaisista summista on kyse? Itte oon ajatellu ilmoittaa, että täyden palvelun ilmaisaasuminen loppuu ja asumisestaan saa ruveta maksamaan, kun ei ees kotitöitä tehdä ruokansa eteen.

Onks tää vähä röyhkeetä?

Kiitos todella paljon kaikille teille lörppäketjulaisille tsemppaamisesta! Nyt kun on vaikeaa tuntuu jopa tää virtuaalinen tuki olevan aivan mahtava asia. Kiitos teille kaikille siitä että jaksatte lukea ja tukea mun juttuja nyt! ! ootte aarteita

Taas tuli eteen tää sama ongelma kuin aikaisemminkin. Minä en haluais laittaa 4kk ikäistä vauvaani kelle tahansa hoitoon..

Miehelle se on yks ja sama kuka sitä hoitaa, mutta mulle ei todellakaan!

Nyt olin jo innoissani, kun oltas menty huomenna syömään ja elokuviin miehen kanssa. Hänen äitinsä piti tulla hoitamaan poikaa siksi aikaa meille. No minun korvaan kuulostikin, että hän oiski kauheen kiireinen ja olis parempi jos saatais joku toinen hoitaja. No mietin sitten omia vanhempiani, jotka asuu 50km päässä, että he tulisivat hakemaan pojan yökylään, kun meillä oli jokatapauksessa seuraavana päivänä menoa sinne suuntaan, niin samalla haettais poju pois.

Sitten yhtäkkiä mies olikin sitä mieltä, että hänenkin äiti voi sen yökylään ottaa.. sitten olin jo ihan että mitäs mitäs, kun piti joku toinen hoitaja keksiä kun anoppi oli kiireinen..?!

Sitten mies ehdotti että viedään lapsi täällä samassa kaupungissa asuvan veljensä luokse hoitoon.. Mutta enhän minä sitä sinne halua viedä, kun he ovat niin vähän olleet pojan kanssa tekemisissä eikä hän ole koskaan ollut kyseisen veljen asunnossakaan, eli ihan vieras ympäristökin! :O Miehelle ei tämä mennyt ollenkaan jakeluun kun sanoin etten halua sinne viedä, kun ovat "vieraita" eivätkä tunne meijän lasta ollenkaan, että miten häntä kuuluu hoitaa ym..

Nyt tuntus parhaalta idealta olla lähtemättä ollenkaan minnekkään elokuviin taikka syömään, ei paljoo kiinnosta enää...

Tää on sekavaa tekstiä, mutta oonko mää siis jotenkin liian herkkä tuon lapsen kanssa vai onko tää käyttäytyminen ihan normaalia? :D kun mies ei tunnu tajuavan, et miks mulle on niin vaikeeta lapsi laittaa hoitoon jollekin, joka sitä ei ole paljoa hoitanut...

Ja siis toinen on, kun mies laittas kokoajan lasta hoitoon omalle äidilleen, itse taas en haluaisi paljoa sinne sitä viedä, kun he roikottavat lasta kokoajan sylissä.. ja kun meijän poika ei viihdy kamalasti sylissä, mutta väkisin mummu sitten vaan pitää kun on niin ihanata....Aina vain "masua kipristää" (koska me ollaan varmaan syötetty väärin tms..) vaikka ongelma on vaan se, ettei se lapsi tykkää olla selältään sylissä...

Tapeltiin myös siitä, kun halusin olla yötä omien vanhempieni luona tässä taannoin lapseni kanssa, kun mies oli omillaan.. mies oli sitä mieltä, ettei lapsi näe tarpeeksi toista mummuaan (eli hänen äitiään)  vaikka ne ramppaa meillä harva se viikko ja myökin käydään niillä tosi usein!

Mä en jaksa tätä ainaista tappelua lapsen hoitoon laittamisesta! Mulle ois ihan sama vaikka oltas vaan kotona , miks se pieni pitää olla kokoajan hoitoon laittamassa?! Mies selkeesti kaipaa kahen keskistä aikaa minun kanssa, mutta mulle alkaa olla jo ihan sama. äh..

Kirjoitin vähän aikaa sitten yhdestä sukulaisesta, jonka kanssa jouduin riitoihin. Koin, että hän astui minun reviirilleni. Tänään näin hänet ekan kerran kasvotusten ja pyysin anteeksi. Käsittääkseni olemme sovussa, kun hänkin sanoi: "Sattuuhan noita."

Olo on kyllä paljon mukavampi, kun ei tarvitse riidellä esim. hänen kanssaan. Varmaankin noita sanomisia tulee sukulaisten ja tuttavien kanssa jatkossakin, mutta minusta tuo anteeksi-sana on aika tehokas väline riitojen sattuessa.

Ollaan miehen kanssa oltu yhdessä 7 vuotta. Mies on yrittäjä ja tekee töitä 7 päivää viikossa ja käy kotona vain nukkumassa ja suihkussa. Suhteessa olen tuntenut itseni yksinäiseksi jo vuosia. Erosta ollaan uhkailtu ja puhuttu ja yritetty jo niin moneen kertaan etten enää pysy laskuissa. Nyt meillä on ihana 3 kuukautta vanha vauva. Tänään meidän riita kärjistyi entisestään ja mies lähti tavaroisensa kanssa pois. Hänen lähdettyä sisällä tuntuu vain peljoa ja yksinäisyyttä. Rakkautta meillä ei ole ollut suhteessa enään vuoteen, mutta silti elämä ilman häntä tuntuu liian vaikealta. Ne harvat hetket jotka olimme yhdessä hän halvensi minua lapsellemme. Vaikka niin pieni vauva ei vielä ymmärrä niin mitä jos hän jatkaa samaa rataa vielä kun lapsi on 2 tai 3 vuoden ikäinen? Pienelle lapselle itsetunto kärsii varmasti kun isä sanoo hänelle aina että " äiti ei rakasta sinua..." Silti uusi elämä sinkkuäitinä pelottaa enemmän kuin mikään muu. Miten selviydyn kahdestaan pienen vauvan kanssa ja löydänkö jotakin toista joka rakastaisi minua? Aloimme seurustella erittäin nuorina ja hän on ainoa mies kenen kanssa olen ollut sängyssä. Uuden miehen tapaaminen pelottaa enkä usko että osaisin tavata tai seurustella jonkun toisen miehen kanssa. Samalla toivoisin että lapsellani olisi isä elämässään, mutta en tiedä haluaako hän olla meihin missään tekemisissä enään. 

Toivottavasti jollakin on kokemuksia tai neuvoja.

Olimme miehen kanssa 4 vuotta yhdessä, joista kaksi vuotta olimme naimisissa. Tyttäremme syntyi tammikuussa 2011, jolloin hän oli 3kk, kun menimme naimisiin. Aloitin työt uudestaan merillä viime vuoden syyskuussa. Silloin kaikki oli vielä hyvin, kunnes joulukuussa kaikki muuttui. Mies alkoi vaatimaan minua olemaan laivassa aina sen kaksi viikkoa, vaikka seisoimme satamassa viikonloput. En olisi saanut mennä työkavereiden kanssa mihinkään ja kotona piti olla hänen ja tyttäreni kanssa 24/7. Halusinkin olla tyttäreni kanssa, mutta olisi välillä tehnyt hyvää, kun olisi saanut tavata vanhoja kavereita. Keväällä hommasin kuntosalikortin ja sekin jo nosti metelin. Se kuulemma tarkoitti, etten halunnut viettää tyttäreni ja hänen kanssaan aikaa. 

Lopulta suhde päätyi ainaiseen riitelyyn ja siihen kun mies itse vietti viikonloppuisin aikaa kavereindensa kanssa aina silloin, kun itse olin töissä ja tytär tietenkin hoidossa. En vaan enää jaksanut katsoa, kun tytär kärsi meidän riitelyistä, joten tokaisin miehelle, että haluan eron. Saimme tyttären kanssa kivan kämpän ja mies suostui lopulta siihen, että sain tyttären omaan osoitteeseen eli olen lähihuoltaja. Kuitenkin lastenvalvojalla mies väitti, että halusi tyttären osoitteen itselleen. Itse kuitenkin koen päävastuun tyttärestämme olevan minulla. Olenhan kuitenkin aina kotona ollessani ollut tyttären kanssa 24/7, vaikka tätä aikaa en muuttaisi.

Onko joku ollut vastaavanlaisessa tilanteessa ja miten olet/olette selvinneet erosta?

Tyytyväinen olen. Löysin hyvän palvelun [url href=http://sinunvahti.kingroom.eu/]http://sinunvahti.kingroom.eu/[/url]

Kertokaa mulle ihmiset miksi joillaki ihmisillä on tarve mollata muita että itte näyttäis paremmalta mulla on yks tämmönen kaveri joka aina haukkuu muita mulle ja kuulemma mua muille.. mie oon monesti miettiny että pitäiskö laittaa välit poikki mutta ku ne sen lapset tykkää ku siellä kayään niitten kans olemassa ja ne käy meillä joskus yökyläileen ku en kuiten niitä lapsia haluais hylätä niin oon sitten jääny väleihin kyseisen ihmisen kanssa onko kellään kokemusta saako sille vihjaamalla tyhyjän paskan jauhamisen loppuun kuiten ku mun tyttö kasvaa niin en haluais että se ottaa semmosta mallia että toisita saa puhua pahaa..

Kun osa on joutunu mun vatvomisia täällä jo nelisen vuotta lukemaan. Niin että kun poika on nyt pikkasta vajaa kaksi vuotta tavannut iskäänsä sillai kerran kuussa suunnilleen. Ja poika on nyt 3,5vuotta. Niin olisko se isäsuhde jo syntyny jos se olisi syntyäkseen? Kun minen taas jaksaisi tätä olleskaan, kun jokasen viikonlopun täytyy erikseen sopia. Eli odottaa suunnilleen torstaihin ennenkuin isän perhe päättäny aikatauluista, tai ylipäänsä käykö se viikonloppu. Ja kun poika ei koskaan oikeen halua mennä. Vaikka sillä välillä siellä ihan kivaa onki.

En mie niitä nyttekään kieltämässä olis. Sanosin vaan isälle et käy tekemässä tapaamisehdotuksen lastenvalvojal, niin mie allekirjotan sen sitte. Kohan siinä on tarkallee minkä ajan välein poika on, ja montako päivää, ja kellon ajat monelta kuljetetaan. Niin että mie saisin aina työvuoroni sen mukaan ETUKÄTEEN sovittua. Mut veikkaan et isä ei sitä kävis tekeen. Mulla oli nyt tää yks ainokainen viikonloppu koko kesässä, kun ei ole lapsenvahtia pojalle jos mulla sattuu oleen iltavuoro. Isä ja sen vaimo lupas et se viikonloppu voi olla niillä. Niin nyt ei sit käynykkä, jos ei vaihto ole just mun työpäivän aikana. Yritin selittää et kyl mun täytyy tietää ajoissa, ja eten mie voi ilmottaa yhtäkkiä töihin etten voikka tulla ku lapsen isä ei hoidakkaan lasta. Sain luurin korvaan. No nyt täytyy vaan sopia sitte trhan ja työpaikan kanssa. Kun mulla ei tohon kohtaan tosiaan muuta hoitoa ole.

Lastenvalvoja ei oikeen ole vaihtoehto tällä hetkellä neuvomaan kun kaupunki on lomauttanut sen ihmisen koko kesäksi, jolta niitä aikoja varataan.

Meillä on nyt perheessä tilanne se että olen ihan kypsä tuota lapsen isää...Tyttömme on nyt 3½v ja olemme seurustelleet 6vuotta.Ei olla naimisissa tai kihloissa alkoholi on ollut oikestaan koko ajan iso osa miehen elämää ja sitä kautta myös perhettämme.

Alkoholia miehen on "pakko" juoda joka vkl sekä pe että la.Mies myös pelaa tietokone peliä ihan kamalasti.Mieheni on nyt parin viimeisen vuoden aikana jälleen osallistunut eri tappelu kahakoihin turhankin useasti.Ja mm. yhden kahakan käsittelyä käräjillä odotamme.Ja viimeisin tappelu oli nyt juhannuksena.

Noh mie sit sain nii tarpeekseni et lähdin lapsemme kanssa kotoa pois siskoni luo pieneen yksiöön.noh lauantaina siis sinne mentiin ja torstaina oli pakko sieltä lähteä kun siskon hermot ei kestänyt sitä ahtautta sotkua ja uhma ikäistä lasta (joka tietysti myös ihmettelee tilannetta).Nyt ollaan asuntoa etsimässä siis takaisin lähtökohdasta... kyllä ahistaa ja ketuttaa..Mut lapsi vähän helpompi ei kiukkua niin koska on omat lelut.Mutta miuta stressaa tää tilanne ja se et ei asuntoa tahdo löytyä.ei mistään joka paikkaan oon ilmotuksen laittanu ja käynyt monessa paikassa paikanpäällä.

Tilannetta ei myöskään helpota se että teen kolme vuoro työtä ja siis opiskelen mutta koulusta nyt kesäloma.Lapsen päiväkoti nyt kiinni heinäkuun on siis siskoni hoidossa en vain tiedä missä koska en tahtoisi häntä pakottaa tässä miehen asunnolla olemaan ja mieskin lomalla (syy miksen välttämättä ole innostunut että isä hoitaa lastaan on se että se pelaaminen on niin paljoa että ei paljoon lapsen kanssa touhua).

Mieheni ja hänen äitinsä ovat nyt sitä mieltä että rikon perheemme koska en ole saanut bailata tarpeeksi vaan mieheni aina menee jne. He eivät käsitä tätä asiaa etten jaksa tämmöistä että mies on vastuuton ryyppää ei osallistu kotitöihin ja muutenkin on sika miuta kohtaan.Mutta miehän se syypää kaikkeen olen tietysti.Lapselle puhutaan kaikkea pahaa miusta jne. mikä mielestäni on väärin koska on kuitenkin pieni lapsi jonka ei kuuluisi kuulla niitä asioita.olen ihan neuvoton miten eteenpäin.Energia ei riitä nyt muuhun kun lapseen,työhön ja asunnon etsimiseen.kunhan asunto löytyy niin sitten otan yhteyttä lastenvalvojaan ja jos tämä sitten alkaisi jollain tavalla purkautua.

Mies siis uhkaa kaikella jos lähdemme mm.sillä ettei tahdo ja aijo nähdä lastamme koskaan enää ja että myy asunnon ja muuttaa toiselle paikkakunnalle.ja jopa että miksi hän eläisi täällä ilman meitä eli itsemurhalla.

olen niin kyllästynyt noihin uhkailuihin niin hänen kun itsenikin kohdalta.itsekkin olen monta kertaa uhannut muuttaa etten jaksa tätä enää en ole kuitenkaan uskaltanut (pelkään etten voisi tehdä töitä jos olen yksinhuoltaja),mutta nyt olen päättänyt että muutan lapseni kanssa pois ja yritän keksiä jonkun ratkaisun että opiskelu jota jäljellä vielä vuosi saisi päätökseen ja voisin tehdä työtäni josta pidän kovasti.

kyllä on sekavaa tekstiä mut vaikee on mielialaki hyvin sekava.

Lähinnä tahtoisin kuulla muista yksinhuoltaja äideistä jotka tekevät kolmevuorotyötä eikä lapsi ole vuoropäiväkodissa (itse en missään nimessä halua lasta laittaa vuoropäiväkotiiin,tuntuu liian raskaalta) kuinka on lastenhoito sujunut jne.elämä muutenkin.

 

tämä tilanteemme on aivan kamala ja stressi kovaa koska asuntoa ei meinaa löytyä.ja asunnon sijainti on hyvin tärkeä saada tietyltä alueelta koska lapsen päiväkoti ja omat työt ovat lähellä sekä iso tukiverkko.

jos jollain olisi jotain kokemuksia edes vähän samankaltaisesta tilanteesta olisi kiva kuulla niitä ja myös neuvoja kuinka edetä jne.

Näytä lapsesi aina rakautta ja halata häntä,tärkeämpi on se että lapsi tietää ja tuntee että vanhemmat rakastavat häntä ja ovat hänen vieressään ja hän luottaa itselleen ja myöhemmin elämäsään.Anna pusu hänelle ja hän antaa teille takaisin. Puhu hänelle paljon sama kun olisi sinun kaveri ja sen jälkeen hän luottaa teihin ja kun hänellä on ongelmia ,tule teille ja puhu asioistaan avoimesti ilman rajoja.

Meidän sukuhaara loppuu mun isään ja lapsiin.. Eli ollaan aika pieni suku omalla tavalla, vaikka tätä sukunimeä on jonkinverran Suomessa. Veli on koittanut tehdä jonkinlaista sukukarttaa ja isäkin on kysellyt aikoinaan kaikista mahdollisista paikoista tietoa meidän suvusta, mutta molemmat ovat jääneet aika lyhyeen. Isäkin on minulle suoraan sanonut että jos joskus menen naimisiin niin hän ei haluaisi minun vaihtavan sukunimeä, vaikkakin se on täysin minun päätettävissäni.

Nyt on jostain iskoutunut päähän että haluan vaihtaa tyttöjen sukunimet omaani, osittain myös siitä syystä että niiden sukunimi on aika helposti kiusankohteena, varsinkin kun menevät joskus kouluun.. Mm. esikoisen kummitätiä oli kiusattu koko kouluaika ja pahimmillaan suihkutettu Raidia päälle. Mies tuskin lämpiää idealle kun suhdekkin pyörii paikallaan, vieläkin hieman solmussa. 

Nyt siis kyselen (myös siltä eron varalta) että eikös lasten sukunimen vaihtaminen ole ilmaista? Tai siis ensimmäinen kerta ainakin? Fiksu kun olisin ollut 2 vuotta sitten niin olisin pitänyt lapset omalla sukunimelläni :D

Nyt sitä ollaan onnellisesti avioliitossa ja vieläkin pahempana riesana on miehen suku. Yrittivät jopa pilata häämme puhumalla muutamalle vieraalle, ettei häitä olisi pitänyt viettää ja kuulin heidän todenneen jossain kohti meidän rakkaudesta: toivotonta. Kaiken lisäksi yrittävät minulle esittää niiin mukavaa, vaikka heidän suunnitelmissa oli meidän häiden pilaaminen.. Se yritys jäi siihen, kun isäni sanoi heille, että älkää pilatko häitä. Kuitenkin senkin jälkeen tapahtui esim. tuo kommentti toivotonta, jonka läheinen ystäväni kuuli. Kaikki muut iloitsivat meidän rakkaudesta, hymyilivät ja olivat tyytyväisiä, paitsi he.. Näinköhän kertaakaan heidän hymyilemän. Itse sain kuulla nuo karseat teot seuraavana päivänä häistä. Vanhempani, eivätkä nähtävästi muutamat vieraat halunneet pilata päivääni. Häistä melken viikko taaksepäin, miehen sukulaiset yrittivät vielä viimeisen kerran yrittää puhua häiden perumisen puolesta miehelleni. Aivan uskomatonta.. Heistä varmaan jokainen tietää senkin, että meille on tulossa näillä näkymin toinen lapsikin, ellen taas joudu kokemaan menetystä.. 

Näiden kamalien tekojen jälkeen, kaikkea en halua/pysty edes kirjoittamaan, he vaativat nähdä poikaani.. Miten voisin antaa rakkaan poikani heidän luokseen? Häissämme oli sellainen visailu, jossa kysyttiin poikani syntymäpäivää ja he muistivat päivänkin ihan väärin.. Toki eihän sitä voi kaikkea muistaa, mutta jos poikani olisi heille todellä tärkeä, luulisi heidän muistavan edes poikani syntymäpäivän.. Ja niin.. Poikani on heidän ainut lapsenlapsi. 

Kun kuulin heidän teoistaan, niin kyllä tuli paha mieli ja tämä raskaus kun vielä herkistää minua.. Hääpäivämme oli todella ihana ja tärkeä meille ja he yrittivät tulla pilaamaan sen. Viikko häistä he vielä sanoivat, etteivät halua tulla häihin, mutta vaihtoivat yllättävän nopeasti mielipiteensä, ja silloin minulle tuli ajatus, että onkohan heillä jotain pahaa mielessä.. nähtävästi oli.

Niin, tai en mä tiedä. Oo ihan pihalla, ja hajalla. Nää alkuvuoden tapahtumat vaikuttaa aika lailla meidän parisuhteeseen ja sitä myötä perhe-elämään.
Mä oon jotain niin paljon erilaista kun ennen, oon kasvattanut jonkun järkyttävän suojamuurin ympärilleni enkä päästä edes ukkoa siitä läpi. Tai päästän, kuulemaan vaan valituksen ja mäkätyksen.
Miten mä saan ton suojamuurin pois ja löydän taas oman itseni?

Hei taas arvon mammat. Vähän ollut taukoa taas täällä käynneissä. Täällä porukka vaihtunut paljon näkyy ja kyllähän se ihan luonnollista on. Miullaki tuo pienin jo menee syksyllä kouluun.

Mut siis pulma tai kysymys nyt ois jos joku osaisi jotain neuvoa. Eli ku muutan uuen miehen kans yhteen ja lapset luonnollisesti myös niin mihin tukiin se vaikuttaa lasten osalta? Ainakin lapsilisiin, mut mites elarit? Oon kyllä kelalle menossa loppuviikosta, mut oisko jollain tietoa?

Piitkästä aikaa oon onnellinen ja todella ootan kovasti yhteenmuuttoa. Lapset oottaa myös ku saavat omat huoneet.

Eilen soitin meille asuntoa naapuri"kylästä" (samassa kaupungissa 4 pienempää:D) Itse olen sieltä kotoisin, mies käy siellä töissä ja kyrpii asua täällä ei minkään keskellä kun kaikki olis tuolla viereisessä kaupunginosassa.. 

Vuokraisäntä kyseli ummet ja lammet ja ollut periaatteena ettei ota asukkaaksi luottotiedotonta. Miehellä meni n.2 vuotta sitten luottotiedot sen takia, kun unohti palauttaa vuokratut elokuvat muutto hässäkässä ja kaikki peritälaskut meni vanhaan osoitteeseen, josta ne ilmeisesti heitettiin roskiin. Loppujen lopuksi meille tuli viimeinen perintäkirje jossa laskua 2000e ja ilmoitus luottotiedoista.. Hiemanko voi ketutta ajos menetetään se asunto tän takia, mies puhelimen toisessa päässä kuulosti kyllä ymmärtäväiseltä.. :/ 

Laskin että säästettäisiin kuukaudessa 130e, vaikka muutettaisiin isompaan ja kallimpaan kylään, ja asuntokin olisi ihan keskustassa.

PLUSSAA on että kauppaan pääsisi helposti rattailla. Mies pääsisi töihin pyörällä. Ukkilaan päästäisiin 1km päähän rattailla. Oma tärkeä lapsuudenkaveri asuisi kanssa 1km päässä. Näkisin myös kavereita jotka unohtunut kun olen nyt asunut 2,5 vuotta 10km päässä. Lapsille enemmän leikkipaikkoja, joista yksi 100m päässä. Uimarannan näkee melkein ikkunasta. 

MIINUSTA on... hmm. Yksi uusi ystävä jäisi tälle paikkakunnalle, samalla tytön 2 leikkikaveria. Sisko/isomman kummitäti jäisi tänne(mutta töissä käy silti "uudella kylällä" :D)

 

Voi kun niin toivon että päästään muuttamaan! Kaikki voi olla vain siitä hiton turhasta luottotietomerkinnästä kiinni :( Helpottaisi rahatilannetta niin paljon ja rakastan asua siellä! Ehkä saisin vähän piristystä arkeen ja kaikki ei tuntuisi niin tuskastuttavan vaikealta..

Kuinka elämä muuttuikaan äkkiä ja huomaamatta. Nyt kun kastajais hössötys on ohi niin alkaa viimein yhteinen arki. Viime kesänä kun istuin katsomassa positiivista raskaustestiä ja keskustelu lapsen isän kanssa, joka päättyi siihen ettei tarvitse niitä kasvoja enää katsella, on jäänyt jo kauas. Raskausajan itkut, tunne myrskyt ja pienoinen masentuminen on jäänyt taakse ja olen kuusi viikkoisen pienen miehen totaaliyh- äiti. Lapsi jota minun ei koskaan pitänyt saada, saa minut hymyilemään, vaikka välillä olenkin vielä pelosta soikeana, että mitä tulevaisuus meille tuo. Tämä on kuitenkin meidän kahden perhe 3

Mulla on aika vaikea tilanne. Olin seurustellut miehen kanssa melkein 3vuotta kunnes hän jätti minut ja myöhemmin sain selville että hän jätti minut koska oli pettänyt.Hän löysi heti uuden naisen ja kun he erosivat muutaman kuukauden päästä nainen on raskaana. Tällä hetkellä he eivät pidä mitää yhteyttä.Palasimme takaisin yhteen puoleksi vuodeksi. Sain selville raskaudestani kun olin 12viikolla ja nyt olen 16viikolla. Nyt periaattessa jätin miehen koska hän ei halunnut lasta eikä perhettä. Tämän 4viikon aikana hän päätti että tapaa lasta myöhemmin ja maksaa osuudensa. Mutta mietin, että miten minun tässä käy. Rakastan häntä vielä todella paljon. Ja olemme puhuneet asiasta mutta hän ei olisi vielä isäksi eikä haluisi olla "perhe". Mietin että muuttaako hän mielensä vielä tässä 5kuukauden aikana ?

mieheni ei anneta pitää isyysvapaata ollenkaan ollaan pian lapsen syntymästä asti (26.8.2012) kysytty että onnistuuko isyysvapaan pitäminen niin aina sanotaan ettei nyt..aivan ihmeellistä touhua.tosin olen minä hyvin tytön kanssa pärjännyt kahdestaanki päivisin mutta kyllä sitä välillä tarvii toistakin vaikka käy meillä kodin hoitaja mutta vain 2 kertaa viikossa mutta kyllä se kivaa olis jos tytön isä olisi sen vapaan ansainnu..

Pidemmän kaavan tarina . .

Muutaman kuukauden yhdessäolon/asumisen tulokseni tulin raskaaksi edeltävänä iltana kun tulevan lapsen isän täytyi sitten siirtyä työtehtäviin satojen kilometrien päähän minusta.Olimme kuitenkin vielä "me"-asteella tulevaisuuden suhteen ja keskittyisimme töihimme. . Tein raskaustestin 1 ½kk hänen lähtönsä jälkeen joka oli positiivinen. Iloinen uutinen se ei hänelle ollut ja itsekin menin sokkiin. . Asiaa puitiin puhelimitse ja hän luuli minun tulleen (hänen) päätökseensä että raskaus keskeytettäisiin. Minä ilmoitin hänelle kuitenkin että lapsi tulee maailmaa ja hänen on tehtävä myös oma päätöksensä asiaan. Hän sanoi että emme voi enää tapavata tai olla yhteydessä koskaan. Ja olen nyt ollut yksin tämän asian kanssa lähes kuukauden..  Tarinani on sekavasti kerrottu mutta tulipahan suusta ulos :)

Minusta tulee äiti mutta lapsella ei ole isää. Miten tällaisesta voi selvitä ?

Meillä tällainen tilanne, että isäntä jää työttömäksi keväällä ja aloittaa uuden työn syksyllä. Täksi ajaksi mieheni siirtyy vanhempainvapaalle ja minä työttömäksi, koska muuten tulomme tippuisivat niin paljon. Syksyllä vaihtuu myös kotihoidontukeen, ellen mene vielä töihin. Kysymys kuuluu, että miten ilmoitan tämän työvoimatoimistoon? Jotain omantunnontuskia poden koska näin keplotellaan mutta kyse kahdesta kuukaudesta, rahallisesta pärjäämisestä ja saammepa olla kesän yhdessä vauvan kans kotona koska muulloin mieheni ei juuri kotiin ehdi. Kerronko siis koko tarinan vai sanon että etsin töitä tmv. Vaikka en kuitenkaan kesäksi etsi. Huoh :)

Heips!
Millaisia kokemuksia teillä koiran ja vauvan ensitapaamisesta? Olisiko jotain vinkkejä miten kannattaa tuo sairaalasta vauvan kanssa kotiintulo hoitaa, ja koiran totuttaminen ja vauvaan tutustuttaminen? Meillä 2 ihan kilttiä pienikokoista koiraa, aika vähän kyllä olleet ihan pienten lasten kanssa tekemisissä....