in perhe ja suhteet

Moikka!
Löytyykö täältä Turkulaisia äitejä, jotka ovat jo ehkä päälle 30 v? Olen itse 37, esikoinen on joo 18v, ja nyt sitten tämä uusin tulokas ikää 3kk. Kaipailisin seuraa perhekerhoihin, vaunulenkeille, kahvitteluun ja muuten vaan jutustelemaan/jakamaan arjen riemuja, käyn usein kupittaan poistolla, tervetuloa mukaan.

Moikka !

Olis kiva kuulla teidän tarinoita miten läheiset/ystävät ovat ottaneet raskausuutiset.
Meillä molempien puolelta kaikki ovat olleet ikionnellisia meidän puolesta, lukuunottamatta veljeäni ja hänen tyttöystäväänsä. Laitoin veljelleni(jonka kanssa ei mitkään kummoset välit) kuvan jossa kerroin hänestä tulevan eno, johon ei sitten herra vastannut mitään. No samana iltana tulee haukkuviestiä veljeni tyttöystävältä kuinka nopeeta toimintaa meillä mieheni kanssa on(ollaan oltu vajaa vuosi yhdessä), olen myös kuulemma itsekäs, omaa napaa ajatteleva ihminen sillä olen onnellinen omasta puolesta, enkä mieti hänen menetyksiään, kun on saanut pariin otteeseen edellisen miehensä kanssa keskenmenoja. Kuinka joku voi olla vihainen/katkera siitä että toiset odottavat lasta? Miten teidän mielestä olisi pitänyt ottaa asia esille ? Olisko mun tosissaan täytynyt esittää jotenkin surullista heidän takiaan ja pahoitellut siitä että meille tapahtui näin vaikka tosielämässä ollaan ikionnellisia että just meille käi näin. Pistää vaan vihaks miten joku ihminen osaakin saada tälläsenä onnellisena hetkenä olon tosi surulliseks...

Moikka! Löytyykö täältä Joensuulaisia äitejä, jotka ovat jo ehkä päälle 30 v? Olen itse 36 vuotias 3 lapsen äiti. Vanhemmat muksut jo 8 ja 11, ja nyt sitten tämä uusin tulokas ikää 4kk. Kaipailisin seuraa perhekerhoihin, vaunulenkeille ja muuten vaan jutustelemaan/jakamaan arjen riemuja.

Olen täällä kirjoittanu vähän aikaa sitten minun ja exän tilanteesta. Nyt ex on alkanut hankalaksi, kun ero on viralliista ja en halua pitää muuta yhteyttä kun lasten asioissa.

Tekee lapsilla kiusaa. Käymme perheneuvolassa juttelemassa, mistä ei ole apua. Siellä pitäisi käydä lasten asioista ja miten he ovat eroon reagoineet läpi, mutta mies syyttää vain minua kaikesta. Viestitkin nykyään ovat minun syyttämistä. En vain jaksaisi Lapset ovat tällä hetkellä hänelle pelinappuloina.

Hän on todella vaikea, ottaa myös perättömiä syytöksia sosiaalitoimistoon ja poliisille. Kaikki olen selvittänyt ja mitään niistä ei ole seurannut, kun ovat huomanneet että hänelle ihan selvästi kiusantekoa. Hän mustamaalaa minua ihmisille ja levittelee perättömiä juttuja.

Mitä tässä voisi tehdäs?? Kaikki alkoi kun ero astui voimaaan...

Olen siis tuleva yksinhuoltaja, laskettu 26.2. Sosiaalityöntekijöiden sekä pikkulapsipsykiatrin kanssa ollut tapaamisia, johtuen siitä että raskaus selvisi vasta puolessa välissä. Lapsen isän kanssa olen kyllä väleissä ja tekemisissä satunnaisesti, mutta isyydentunnustusta en halua sillä hänellä on päihdeongelmia enkä luota häneen että pystyisi hoitamaan lasta kun itsestään huolehtiminenkin on vaikeaa. Pari päivää sitten kertoi sosiaalityöntekijän ottaneen häneen yhteyttä viime viikolla ja ehdottaneen tapaamista, jossa siis keskusteltaisiin tulevasta lapsesta. Mulle asiasta ei ole ilmoitettu mitään, eikä minkäänlaista lupaa siihen että isää kuultaisiin asiasta. Olen kyllä tehnyt sosiaalityöntekijöille selväksi etten halua isyydentunnustusta tms. Miten pitäisi edetä asian suhteen? Ovatko tehneet virkavirheen tai voinko kieltää heitä pitämästä tapaamista? Ketuttaa ihan kauheesti tuo selän takana toimiminen 😣

Onko muilla kokemuksia tästä? Meillä on yksi lapsi,joka on kohta 3 kk. Mies lähtee aamulla ja tulee illalla takaisin. Hän siis menee aamulla kouluun ja sen jälkeen kavereiden parturiin ihan muuten vaan viettämään aikaa! Kotiin hän siis tulee illalla ja viettää vauvan kanssa vain 5-15 minuuttia silloin. Vauva on iloinen ollessani minun sylissä mutta heti kun mieheni ottaa hänet syliin,hän itkee. Ja itkee niin kauan kunnes minä taas otan hänet. Jotenkin alkaa tuntumaan että lapsi ei tunne olevansa " turvassa" kun mieheni häntä pitää. Heillä kun ei vuorovaikutusta pääse syntymään näin. Olen niin yksinäinen tässä avioliitossa etten tiedä onko tätä edes syytä jatkaa. Senkään takia ei ehkä kannattaisi jatkaa,että sain juuri tietää mieheni pettäneen minua raskausaikana. Joten luottamus on mennyt. Kertokaa mitä mieltä olette ja oletteko itse kokenut vastaavaa. Olisi kiva löytää joku jonka kanssa vaihtaa ajatuksia..

Olen täällä kirjoitellut minun ja miehen tilanteesta, Lopulliset eropaperit pitäisi lähettää, mutta kumpikaan sitä ei tee. Miehellä on vielä tämä toinen nainen. Minä olen yksin. Mies soittelee päivittäin ja viestittelee. Kaikkea muuta kuin lasten asioista. Haluaa myös tavata. Sanoo että rakastaa minua, mutta sillä on tuo toinen. Suutelee ja halailee minua. En tiedä mikä heidän tilanteensa on, seurustelevat kyllä.

En tiedä mitä tehdä? Rakastan yhä miestäni ja haluaisin hänet takaisin, mutta en tiedä miten... Tunteita on molemmin puolin ja meillä on pitkä historia takana.

En tiedä mitä tehdä... Mieheni jäi keväällä kiinni viestittelystä 15 vuotta nuoremman työkaverin kanssa. valehteli menoistaan ja katoili, eli jotain hämärää siinä oli.

Minä laitoin eropaperit menemään keväällä ja noin kaksi kuukautta sitten muutin pois. Mieheni rukoili jäämään, lupasi muuttua ja tehdä mitä vain. Rakastaa kuulemma vain minua ja perhettämme, eikä sitä halua menettää.

Minä löysin uuden miehen ja mies alkoi suhteeseen tämän naisen kanssa kenen kanssa oli viestitellyt.

Kuukausi sitten, aloin katumaan päätöstäni. Ja aloimme juttelemaan mieheni kanssa. Molemmat rakastavat toisiaan, mutta hän ei tiedä enää mitä tahtoo. Minä laitoin tämän uuden suhteen tauolle ja mies on yhä tämän toisen naisen kanssa.

Päivittäin mies soittelee minulle ja laittaa viestejä. Käy tosi usein minun luona juttelemassa .

Mietin mitä pitäisi tehdä??? Miten saisin hänet takaisin, hän kovin harkitsee ja rakastaa minua.

Helou elikkä itellä on vuoden ikänen esikoinen sekä kuusi päivää sitten syntyi kuopus, oisin halunnu kysellä onko muilla samanlaista ikäeroa lasten välillä ja miten kotona arki on alkanut rullaamaan? :)

Kirjoittelin täällä vähän aikaa sitten, kuinka mies on viestitellyt ja lounastellut toisen naisen kanssa, mistä en ole tiennyt mitään. Nainen oli väärällä nimellä kännykässä. Kännykkään oli ilmestynyt näppäinlukko, tilitietoja en saa enää katsoa, valehtelee missä on... Eli jotain hämärää on.

Mies kiistää että on pettänyt, mutta en usko. Hänet on nähty touhuissa toisen naisen kanssa autossa.

Tätä viestittelyä oli jatkunut noin kaksi kuukautta, miehen mukaan. Ja myöntää että oli ihastunut mutta ei enää.

En tiedä mitä uskoa. Minua se haukkuu koko ajan ja vahtaa mun tekemisiä. Syy miksi alkoi viestittelemään tämän naisen kanssa, koska meillä ei kuulemma mennyt hyvin. Ei minun mielestäni. Meillä on pieniä lapsia, joten onhan siinä aina vaikea saada yhteisstä aikaa.

Hei.
Miten muilla miehet käyttäytyy nyt ja jos on useampia lapsia?
Meillä mies asuu eri paikkakunnalla koska inhoaa kotikaupunkiani. Meillä on 3 pientä joita hoidan yksin. Mies käy kotona satunnaisesti 1-2 kertaa/kk. On osa-aika töissä mutta sanoo joka kerta ettei ole rahaa. Ei lähetä penniäkään minulle tai lapsille.
Ollaan oltu 6vuotta naimisissa ja olen tänä aikana käyttänyt kaikki rahani ja aikani mieheen, omiin lapsiin ja miehen perheen avustamiseen.
Tuntuu että mikään ei riitä. Tuntuu pahalta sanoa omasta miehestä jota joskus rakastanut koko sydämestä, että tuntuu kuin minulla ei olisi mitään arvoa tai merkitystä. Olen olemassa vain hänen tarpeitaan varten ja tietenkin lapsiani varten. Jos en tee kuten hän toivoo, olen huono vaimo, täysin epäonnistunut ja kylmä ihminen ylipäätään. Hän uhkailee millon milläkin ja sanoo että kaikki suomalaiset naiset on epäluotettavia, kylmiä ja huoria suunnilleen. Tai ainakin sinne päin. Myös minä siis kuulun siihen porukkaan. Kun suuttuu niin sanoo ja huutaa mitä sylki suuhun tuo eikä ota mitään vastuuta sanomisistaan. Jälkeen päin kuittaa sillä että oli vaan vihainen. Välistä tuntuu että on kuin 3-vuotias uhmaikäinen ja välilä kuin teini. Mutta ei koskaan se aikuinen.
Mitä te tekisitte?

Meillä siis lapsella ikää vajaat puoli vuotta. Lapsen tulo ei ollut suunniteltu, mutta kuitenkin molemmille myönteinen yllätys. Tyttö on erittäin kiltti ja nukkuu hyvin, ainoa "hankala" puoli lapsessa on suuri huomionkipeys (haittaa ihan kamalasti :D).
Lapsen isä on kuitenkin lähes tulkoon synnytyksestä asti - tai no oikeastaan jo raskauden puolivälistä - viihtynyt paremmin missä tahansa muualla kuin kotona. Välillä tuntuu, ettei tarpeeksi nopeasti pääse minusta/lapsesta/meistä eroon. On yleensä noin tunnin päivässä kotona tytön hereilläoloaikana.
Mies tekee kahta työtä, reippaasti yli 50 tuntia, ja ymmärrän, että se vähäinen kotona vietetty aika kuluu rentoutuessa ja nukkuessa. Mutta sen tunnin, mitä on kotona, toivoisin miehen käyttävän lapsen kanssa oleiluun, eikä töllön tuijottamiseen lapsen turhaan kainalossa jokellellen ja huomiota hakien. Ja sanoisinko jopa kaikko vapaa-aika, jota herra töistään saa, kuluu joko juodessa tai krapulassa kiukutellessa. Tämän vajaan puolen vuoden aikana olemme kaksi kertaa olleet keskenämme, leffassa ja shoppailemassa. Yritän hoitaa lapsen, kodin ja parisuhteen, mutta eipä näytä mikään riittävän. Kun ehdotan (vaadin) mieheltä meidän yhteistä aikaa, saan tyhjiä lupauksia, ja niiden pääpiirteet ovat ryyppääminen ja naiminen.

Onko tämä vain ohimenevää miehen paniikkia isyydestä ja taloudellisen tilanteen parantamisesta vai pitäisikö tässä alkaa miettimään vähän vakavammin? Mies ei puhu asioista muuten kuin humalassa, ja muuten yhdessäolo on hyvin pitkälti ollut pelkkää riitelyä jo ihan liian pitkän aikaa. Kokemuksia? Neuvoja?