Olen täällä kirjoitellut minun ja miehen tilanteesta, Lopulliset eropaperit pitäisi lähettää, mutta kumpikaan sitä ei tee. Miehellä on vielä tämä toinen nainen. Minä olen yksin. Mies soittelee päivittäin ja viestittelee. Kaikkea muuta kuin lasten asioista. Haluaa myös tavata. Sanoo että rakastaa minua, mutta sillä on tuo toinen. Suutelee ja halailee minua. En tiedä mikä heidän tilanteensa on, seurustelevat kyllä.

En tiedä mitä tehdä? Rakastan yhä miestäni ja haluaisin hänet takaisin, mutta en tiedä miten... Tunteita on molemmin puolin ja meillä on pitkä historia takana.

En tiedä mitä tehdä... Mieheni jäi keväällä kiinni viestittelystä 15 vuotta nuoremman työkaverin kanssa. valehteli menoistaan ja katoili, eli jotain hämärää siinä oli.

Minä laitoin eropaperit menemään keväällä ja noin kaksi kuukautta sitten muutin pois. Mieheni rukoili jäämään, lupasi muuttua ja tehdä mitä vain. Rakastaa kuulemma vain minua ja perhettämme, eikä sitä halua menettää.

Minä löysin uuden miehen ja mies alkoi suhteeseen tämän naisen kanssa kenen kanssa oli viestitellyt.

Kuukausi sitten, aloin katumaan päätöstäni. Ja aloimme juttelemaan mieheni kanssa. Molemmat rakastavat toisiaan, mutta hän ei tiedä enää mitä tahtoo. Minä laitoin tämän uuden suhteen tauolle ja mies on yhä tämän toisen naisen kanssa.

Päivittäin mies soittelee minulle ja laittaa viestejä. Käy tosi usein minun luona juttelemassa .

Mietin mitä pitäisi tehdä??? Miten saisin hänet takaisin, hän kovin harkitsee ja rakastaa minua.

Helou elikkä itellä on vuoden ikänen esikoinen sekä kuusi päivää sitten syntyi kuopus, oisin halunnu kysellä onko muilla samanlaista ikäeroa lasten välillä ja miten kotona arki on alkanut rullaamaan? :)

Kirjoittelin täällä vähän aikaa sitten, kuinka mies on viestitellyt ja lounastellut toisen naisen kanssa, mistä en ole tiennyt mitään. Nainen oli väärällä nimellä kännykässä. Kännykkään oli ilmestynyt näppäinlukko, tilitietoja en saa enää katsoa, valehtelee missä on... Eli jotain hämärää on.

Mies kiistää että on pettänyt, mutta en usko. Hänet on nähty touhuissa toisen naisen kanssa autossa.

Tätä viestittelyä oli jatkunut noin kaksi kuukautta, miehen mukaan. Ja myöntää että oli ihastunut mutta ei enää.

En tiedä mitä uskoa. Minua se haukkuu koko ajan ja vahtaa mun tekemisiä. Syy miksi alkoi viestittelemään tämän naisen kanssa, koska meillä ei kuulemma mennyt hyvin. Ei minun mielestäni. Meillä on pieniä lapsia, joten onhan siinä aina vaikea saada yhteisstä aikaa.

Hei.
Miten muilla miehet käyttäytyy nyt ja jos on useampia lapsia?
Meillä mies asuu eri paikkakunnalla koska inhoaa kotikaupunkiani. Meillä on 3 pientä joita hoidan yksin. Mies käy kotona satunnaisesti 1-2 kertaa/kk. On osa-aika töissä mutta sanoo joka kerta ettei ole rahaa. Ei lähetä penniäkään minulle tai lapsille.
Ollaan oltu 6vuotta naimisissa ja olen tänä aikana käyttänyt kaikki rahani ja aikani mieheen, omiin lapsiin ja miehen perheen avustamiseen.
Tuntuu että mikään ei riitä. Tuntuu pahalta sanoa omasta miehestä jota joskus rakastanut koko sydämestä, että tuntuu kuin minulla ei olisi mitään arvoa tai merkitystä. Olen olemassa vain hänen tarpeitaan varten ja tietenkin lapsiani varten. Jos en tee kuten hän toivoo, olen huono vaimo, täysin epäonnistunut ja kylmä ihminen ylipäätään. Hän uhkailee millon milläkin ja sanoo että kaikki suomalaiset naiset on epäluotettavia, kylmiä ja huoria suunnilleen. Tai ainakin sinne päin. Myös minä siis kuulun siihen porukkaan. Kun suuttuu niin sanoo ja huutaa mitä sylki suuhun tuo eikä ota mitään vastuuta sanomisistaan. Jälkeen päin kuittaa sillä että oli vaan vihainen. Välistä tuntuu että on kuin 3-vuotias uhmaikäinen ja välilä kuin teini. Mutta ei koskaan se aikuinen.
Mitä te tekisitte?

Meillä siis lapsella ikää vajaat puoli vuotta. Lapsen tulo ei ollut suunniteltu, mutta kuitenkin molemmille myönteinen yllätys. Tyttö on erittäin kiltti ja nukkuu hyvin, ainoa "hankala" puoli lapsessa on suuri huomionkipeys (haittaa ihan kamalasti :D).
Lapsen isä on kuitenkin lähes tulkoon synnytyksestä asti - tai no oikeastaan jo raskauden puolivälistä - viihtynyt paremmin missä tahansa muualla kuin kotona. Välillä tuntuu, ettei tarpeeksi nopeasti pääse minusta/lapsesta/meistä eroon. On yleensä noin tunnin päivässä kotona tytön hereilläoloaikana.
Mies tekee kahta työtä, reippaasti yli 50 tuntia, ja ymmärrän, että se vähäinen kotona vietetty aika kuluu rentoutuessa ja nukkuessa. Mutta sen tunnin, mitä on kotona, toivoisin miehen käyttävän lapsen kanssa oleiluun, eikä töllön tuijottamiseen lapsen turhaan kainalossa jokellellen ja huomiota hakien. Ja sanoisinko jopa kaikko vapaa-aika, jota herra töistään saa, kuluu joko juodessa tai krapulassa kiukutellessa. Tämän vajaan puolen vuoden aikana olemme kaksi kertaa olleet keskenämme, leffassa ja shoppailemassa. Yritän hoitaa lapsen, kodin ja parisuhteen, mutta eipä näytä mikään riittävän. Kun ehdotan (vaadin) mieheltä meidän yhteistä aikaa, saan tyhjiä lupauksia, ja niiden pääpiirteet ovat ryyppääminen ja naiminen.

Onko tämä vain ohimenevää miehen paniikkia isyydestä ja taloudellisen tilanteen parantamisesta vai pitäisikö tässä alkaa miettimään vähän vakavammin? Mies ei puhu asioista muuten kuin humalassa, ja muuten yhdessäolo on hyvin pitkälti ollut pelkkää riitelyä jo ihan liian pitkän aikaa. Kokemuksia? Neuvoja?

Meillä siis tilanne se, että minulla jäi raskauden myötä opinnot hieman kesken. Tarkoitus olisi saada suoritettua opinnot tässä kevään aikana. Jäljellä on muutama tehtävä joita olen jo alkanut tekemään, sekä pian alkava työssäoppiminen (kaksi peräkkäin kahdessa eri työpaikassa) eli aika tiivis ohjelma keväälle. En millään olisi vielä halunnut jatkaa opintoja, vaan olisin halunnut olla lapsen kanssa kotona mahdollisimman pitkään. Kuitenkin minun on nyt lähestulkoon pakko tehdä opinnot tässä vaiheessa loppuun. Olen valtavan iloinen, ettei tarvitse laittaa nyt 1v2kk ikäistä vielä muualle hoitoon vaan saa olla isänsä kanssa kotona. Kuitenkin en voi olla tuntematta surua ja lievää kateuttakin siitä, etten enää olekaan lapsen elämän keskipiste. Samalla tunnen huonoa omatuntoa poissaolosta ja pelottaa hieman jo etukäteen se valtava ikävä. Ja vaikka todennäköisesti jatkan lapsen kanssa kotona kunhan saan opinnot suoritettua, tuntuu melkein puoli vuotta tämän ikäisen elämästä ikuisuudelta. Ja joo, en häviä lapsen elämästä kokonaan, mutta tuntuu pahalta että nähdään vain se muutama tunti päivästä.

Toki olen iloinen että isän ja lapsen suhde vahvistuu ja pärjäävät varmasti hyvin! Isä ei ole tähän mennessä oikein käynyt missään yksin lapsen kanssa. Vasta vähän aikaa sitten sain menemään lapsen kanssa puoleksi tunniksi ulos ilman minua. Vauva-aikanakaan ei kertaakaan lähtenyt yksin vaunulenkille, harvoin edes mukaan alkuinnostuksen jälkeen. Olen pitkin vuotta yrittänyt kannustaa ja samalla koittanut olla painostamatta, mutta mies sanoi minulle kerran jopa suoraan ettei jaksa käydä edes puolen tunnin vaunulenkillä. Usein vastaa että vielähän tässä ehtii. On kuitenkin luvannut ulkoilla lapsen kanssa nyt kun minä lähden opiskelemaan. Haluan uskoa että näin tapahtuu ja isäkin rohkaistuu liikkumaan lapsen kanssa. Lisättäköön vielä, että isä on kyllä mielellään hoitanut vauvasta asti lasta kotona kun itselläni on ollut menoja. Mutta kodin ulkopuolelle en ole häntä saanut lapsen kanssa lähtemään.

Mutta vertaistukea kaipaisin. Ovatko tunteeni ihan tavallisia tässä tilanteessa? Miten muiden lapset on reagoineet, onko lapsi ruvennut "hylkimään" äitiä niin että vain isä kelpaa kaikkeen? Vai onko äiti edelleen ollut ykkönen kotona ollessaan? Onko illat olleet pelkkää huutoa? Toki jokainen lapsi on yksilö, mutta kaipaisin muiden kokemuksia. Välillä ratkaisu tuntuu kaikin puolin hyvältä, mutta välillä taas iskee valtava ahdistus kun kuitenkin olisi halu olla kotona.

Joo-o, mitähän tässä vielä tapahtuu... se ukko kun on nyt tässä käynyt useempana päivänä korjaamassa tuota mun viimeistään vetelevää läppäriä. No tänään se sitten tunnusti että ei oo osannut olla ajattelematta minua ja että rakastaa edelleen. Ja minähän purskahdin itkemään, kun en vaan osaa olla rakastamattakaan... no siinä sitten päädyttiin suutelemaan ja hyväilemään sängylle. Ja se vaan tuntuu niin hyvältä ja oikealta joka kerta kun oon sen lähellä... mutta nyt oon taas yhtä hämmentynyt kuin aiemminkin. En tiedä mihin tässä taas ollaan menossa. Vai ollaanko mihinkään.
Sen tiedän, että vaikka se on käyttäytynyt kuin kusipää, niin ottaisin sen silti takaisin... mutta se olisi kyllä sitten jo viimeinen mahdollisuus. En nyt oikein uskalla odottaa mitään, mutta jotenkin silti ikävöin sitä niin paljon, että ei tässä ole mitään järkeä!
Enkä jaksa ymmärtää, että kolmekymppiset ihmiset käyttäydytään kuin teinit. Turhauttavaa!

Enkä edes tiedä miksi kirjoitan tätä tänne, mutta jotenkin vaan pakko purkaa tätä ahdistusta nyt jonnekin. :O

Vauva on 4kk ja nukkuu pääsääntöisesti klo 19/20-07/08. Vauva syö n. 2-5 kertaa yöllä ja alan olla väsynyt heräilyihin. Alkuaikoina nukahdin heti kun vauva sai tissin suuhun, nykyään valvon niin kauan, että vauva saa syötyä. Olen viimeisen puolen vuoden ajan herännyt öisin enemmän ja vähemmän. Loppuraskuden kärsin levottomista jaloista joten siksi en nukkunut koko yötä. Ehdotin miehelle, että menisin yhdeksi yöksi vanhemmilleni nukkumaan. (vauva saisi sillä aikaa minun maitoa pullosta) Hän vetoaa siihen, että minun on niin helppo imettää öisin, joten ei suostu lähtööni. Taustatietona voidaan mainita, että 3 viikon isyysloman aikana sain nukkua yhtenä aamuna hieman pidempään kuin yleensä. Kysymya kuuluukin, miten perustelisin pyyntöäni miehelle?

Eli perheeseen kuuluu minä mies ja tyttö 1v . Asumme omakotitalolla jossa velkaa samanverran, kuin mitä asunto maksoi sillä otimme muutaman tonnin ylimääräistä ostohetkellä. Nyt tilanne on toivoton haluan pois heti mies taas ei halua erota. Ja kun puhun ääneen niin hän pistää paikkoja palasiksi . :( talosta varmaan jää sitten velkaa molemmille ainakin välittäjän palkan verran. Mutta miten voin lähteä etten nyt pilaa omia luottotietojani ja että mies ei raivoissaan pilaisi asuntoa!! Pliis vastatkaa jotain

Moikka kaikille. Haluaisin kuulla arvioitanne eräästä pohdinnasta. Ensinnäkin kerron, että meillä on miehen kanssa mennyt pitkään huonosti. Olen varautunut siihen, että ero tulee jossakin vaiheessa. Niin, että älkää alkako moralisoida tätä:

Jouduin viime vuoden aikana usein tekemisiin miehen kanssa, johon pääsin ihastumaan. Kuvittelen, että ihastus oli molemminpuoleinen. Mitään romanttista ei tapahtunut, mutta kun juttelin hänen kanssaan puhelimessa, hengitys salpautui, sydän hakkasi lujaa, pyörrytti jne. Kaikki klassiset ihastumisen merkit.

Pari päivää sitten lähetin hänelle viestin, jossa onnittelin merkkipäivän johdosta. Hän ei vastannut mitään.

Kun olimme vielä tekemisissä kesäkuun alussa, olisiko minun pitänyt olla silloin aktiivisempi? Ehdottaa kahville menoa, syömään menoa tms. Tarkoittaako hiljaisuus, että joku toinen nainen on päässyt väliin? Jos näin on, kadun passiivisuuttani kovasti!

Onko täällä kukaan sellainen että mies ois pettänyt toisen naisen kanssa ja ero edessä ? Miten ootte selvinneet ??