Masennustakovaiei
Pitkä teksti, mutta kiva jos jaksat lukea. Heippa! Ihana pieni lapseni syntyi 3 viikkoa sitten ja olen sen jälkeen syönyt todella huonosti, ehkä yhden leivän päivässä jos sitäkään. Rupesin tänään ihan mielenkiinnosta googlailemaan netistä onko muita vanhempia joille ei ruoka maistu synnytyksen jälkeen ja tuli vaan otsikoita masennuksesta. Rupesin sitten niitä lukemaan ja melkein kaikki kohdat tuntui kuin olisi kirjoitettu minusta. Ollut jo vuosia ahdistuneisuutta liittyen omaan minäkuvaan ja itkuisuus kohtauksia tullut harvasen päivä ja tiedustin että saattanut olla masentuneisuutta, mutta en ole hankkiutunut hoitoon sillä on ollut myös hyviäkin päiviä milloin tuntuu ettei minulla mitään masennusta voi olla kun näinkin pirteäkin olen. Synnytys oli todella traumaattinen, kesti 16 tuntia ja koko sen ajan oli sietämättömiä kipuja (imukuppi synnytys) . Itselläni oli raskausdiabetes minkä vuoksi vauvalla oli verensokerit synnyttyään alhaalla, joten 2 tunnin syötöt tuli tutuksi. Vaikka minulla avopuoliso onkin, en pysty nukkumaan kun 3 tunnin pätkissä vaikka hän syötöt ja vaipan vaihdot hoitaisikin, sillä haluan varmistaa että hän tekee kaiken varmasti oikein. Samalla hän sanoo että huohotan hänen niskaansa vaikken sitä tahallaan tee (opastan vaan miten jotkut asiat kannattaa tehdä) Melkeen koko ajan vahdin pienen unta, pienikin äännähdys niin googlailen että onko se normaalia ja sitten en kykene nukkumaan kun pelottaa että hänelle käy jotain. Tänään sitten puolison kanssa syttyi riita siitä kun oli pakko koko yön valvoneena pyytää häntä 9 aamulla tekemään syöttämisen, koska en itse kerta kaikkiaan enään jaksanut ja kuulin hänen sanoneen että vaihtaa vaan maidon käytettyyn pulloon (äidinmaitokorvike käytössä) ja sanoin että ottaa uuden puhdistetun pullon niin suuttui siitä että taas huohotan niskaan ja ei hän sitä pulloa meinannut käyttää vaan huuhdella kylmällä vedellä vaan (ei ole kertaakaan tehnyt pullojen tiskaamista ja keittämistä, mikä on yllättävän rankkaa kun se pitää tehdä itse usean kerran päivässä) ja siitä sitten riita lähti kun itse valvoneena ärähdin että hittokun kuulin vaan väärin ettei joka asiasta tarvitse suuttua, mainitsin myös melko vihaisena että hän on taas nukkunut koko yön ja itse en ollenkaan. Noh, hän sitten haukkui vammaiseksi ja lehmäksi ja ettei lapsi ole edes hänen(todellakin on hänen) Rupesin itkemään samantein, en hänen näkyvillä sillä en halua että hän huomaa että sanat satutti. Nyt kello on melkein 6 ja itken oikeestaan vieläkin vähän väliä, sillä väsymys on tehnyt tehtävänsä ja mies vaan nukkunut koko päivän ja itse pien huolen että lapsella kaikki on fine. Pienikokoisuuden vuoksi on vieläkin 3 tunnin syötöt ja sen jälkeen saattaa olla hereillä lie kuin kauan, itkien tai ei. Oon ihan neuvoton, rakastan yli kaiken tätä lasta että oikein sattuu kun kaikissa vainoharhoissa pelkään koko ajan että joku on vialla. Mies hoitaa vaan syötön ja vaipan vaihdon sillon töillän ja itse kaiken muun (vauvan puhdistus aamuin illoin, rasvaus, pullojen putsaus, vaatteiden vaihto yms. Tiedättehän te mitä se vaatii) ja samalla pien huolen että asunto on kunnossa, pyykkejä pesen päivittäin sun muut. Tuntuu että ylisuoritan, päällepäin kaikki sanoo että onpa teillä helppoa kun vauvakin on näin nätisti (oikeestaan aina kun on joku käynyt niin vauva nukkuu). Kaikenlisäksi minulle tehtiin välilihan leikkaus mikä on vieläkin tekee niin hiton kipeää, seisominen sattuu, istuminen sattuu, joten kyljellään ainut milloin suhtkoht hyvä olla. Mutta enhän minä voi koko päivää kyljellä maata kun vauva. Jaksaisin varmasti paljon paremmin kun ei koskisi enään mutta tuskin tapahtuu ihan hetkeen. Jäi varmasti paljon sanomatta. En tiiä mitä tällä haen, mutta ystäville ja psykiatrille oikein uskalla puhua näistä kun vasta näin vähän aikaa mennyt niin tulee vaan leimatuksi huonoksi äidiksi kun ei meinaa jaksaa.