Kiitos hookoo, otin osoitteen talteen. Mun säpö löytyy tuolta profiilin tiedoista.

Ja kiitos MrsMetalli. Hyvä tietää että löytyy vertaistukea kun sitä kaivataan. :)

Mulla on kokemus yhdestä alkuraskauden keskenmenosta, mutta se oli niin eri asia kun alkio poistui vaan vuotona. Ei se vielä oikein ollut kukaan henkilö. Hiukka eri asia kun synnyttää todellisen ihmisen alun. Tai tietty se keskenmeno oli kova paikka, siinä haaveet joutui hautaamaan.

Tuo keskiraskauden keskenmeno on kyllä pirullinen. Kohtukuoleman kokenut on enemmän oikeutettu suruunsa, saa oikein pitää äitiysloman :) Alle 22 raskausviikolla saat hetken saikkua ja sitten taas elämä jatkuu. 

Mulle sä voit Misukka kirjoittaa :) mun osoite on kamomilla @ ymail.com

hookoo. Mä varmaan sinuu kaipailenkin sitten kun on sen aika.

On mulla tässä tämä yksi kaveri jonka kanssa vähän juttua puitu. Hällä meni ihan alkumetreillä kesken mut menetys se on siltikin jos kovasti toivoo. Toinen kaveri oli myös raskaana ja meni kesken mut en tiedä millä viikoilla. Eikä olla viimeiseen puoleentoista vuoteen oltu missään yhteyksissä. Vaikea lähteä ottamaan yhteyttä ajatuksella et vertaistukea saisi... Muuten mulla ei sitten olekaan sellaista tukea joka tietäisi mitä on tullut koettua.

misukka ♥

Moi Misukka! Voi jos sulla olisi yksikin ihminen jolle voisit kirjoittaa tai jutella joka ymmärtäisi eikä tarvitsisi selittää. Mä en tiedä mitä mä olisin tehnyt jos mulla ei olisi ollut sellaista ihmistä tuohon pahimpaan aikaan. Ihmistä, joka oli kokenut saman kuin minä. Ja tuo pahin aika oli aika ennen uutta raskautta. Katkeruus alkoi hiipiä, oli huomommuuden tunnetta ja jokainen vauva- ja raskausuutinen repi sydäntä. Mä en täälä palstalla edes viitsi ihan kaikkia ajatuksiani kirjoittaa. 

Uuteen raskauteen liittyi sitten omat kauheudet joista voidaan vaihtaa ajatuksia sitten KUN se on sulla ajankohtainen. Mä hiihdin sen talven aikana satoja kilometrejä. Ja kirjoitin kaikesta mahdollisesta tuon ystävän kanssa. Niin ja lähdin etelään toisen ystäväni kanssa. Siitä se talvi vaihtui pikkuhiljaa kevääksi. 

Voimia!

No miehän kirjotan. Ootte te varmaan huomannu millon on ollu huono päivä. Aina on tullu tarinaa tänne. Ja oon kyl huomannu et se helpottaa vähäsen. Onneksi on tällänen paikka johon voi avautua tarvittaessa. Koska jos ei olis ni mihin mie sit avautuisin. Paperilaput lipaston laatikossa ei ole mua ennen auttaneet.

Helpottais sitä puhumista ehkä hiukkasen, jos ite olis edes likimain kartalla mitä tunteita on.

Mut tämä se meidän suurin kompastuskivi on, puhuminen. Ku ei vaan osata. Minä oon harjotellu ja päästän ulos. Usein huonosti. Mutta mies hukuttaa mieluummin jonnekin sisimpäänsä eikä kerro mitään.

Minä varovasti täältä näytön takaa vilkutan... oi kamala mikä märy taas tuli :( Mikä ihme tässä "välillä" on?? Sulle tulee varmasti raskas kuukausi ja vielä varmaan se seuraavakin :(

Mut anna sen itkun tulla, huuda kaikki se paha olo pois. Tai sitten tosiaan rääkkää se pois. Mut tärkeintä nyt ois että te voisitte avoimen rehellisesti miehes kans puhua teidän molempien perimmäisistä tunteista.

Ihan hirmu iso hali ja lämmin ajatus sinne misukka 3

Ehkä mun täytyy sit vaan lähteä taivaltamaan tonne aurinkoon ja hakee se helpotus sieltä. Ja kunhan noi lumet sulaa ni voin mennä kuokkimaan kasvimaan. :)

Mä olen itse jotenkin niin tarkka kaikenlaisista rajoista että tuntuisi väärältä tunkeutua joukkoon johon ei kuulu. Vaikka tavallaan ehkä kuuluisikin.

Voisi olla joku ryhmä jossa voisi keskustella tälläiset epämääräiset tapaukset. Pitkien viikkojen km. eli yli 12 viikkoa (tai ehkä jo ekan neuvolan käyneet eli joku 10vk) mut alle 22. Mä oon pöhkö ku tarviin tällästä kategoriointia. Ku mulle ne rv6 tai 7 km:t ei ole tuntuneet oikeastaan missään. Pitkillä viikoilla on jo kerenny muodostaa jonkinmoisen suhteen siihen vauvaan, ku on nähny ultrassa pienen sätkivän jne.

Onneksi ollaan mettän keskellä jo valmiiksi ni ei tarvi kauas lähtee. Mut voi olla et jossain vaiheessa lähen kyl jonneki kävelee pahaa oloa pois. Melkein alkaa olla motivaatio siihen, et rääkkään sen itestäni ulos.

Mä olen nyt päivän itkeny täälä ja miettiny sitä aamua et miltä se raskausvatsan näkeminen tuntui. Se tuntu ihan fyysisenä kipuna. Ihan ku joku olis rutistanu mun sydämen kouraansa ja pyöritelly puukkoa sen sisällä.

Jännää, miten on ihan hyviä päiviä et ei mieti koko asiaa lainkaan eikä tunnu pahalta jos näkee ja kuulee juttuja. Ja sit joskus romahtaa koko korttitalo.

Toi tuntematon enkeli oli kohtukuoleman kokeneille. Ei mulla sinne ole asiaa vaikka tilanne tajuttiinkin vasta rv 19.

Kiitos teille.

Ei tässä konkurssissa mihinkään yksityiselle lähdetä. Täytyy vaan yrittää räpiköidä. Mä uskon ja toivon, että tää helpottaa vähän kerrallaan kun LA menee ohi. Eli kuukauden päivät vielä...

Ei tuo tosiaan tajua yhtään. Kyllä se yrittää lohduttaa kun äkee et mulla on hankalaa olla. Mut ei se vaan ymmärrä. Eikä se voi ymmärtää. Mä yritän järkätä seuraavan käynnin sellaiseen aikaan, että mieski vois tulla mukaan. Kyllä mä siltä jo kysyin, että tuleeko mukaan. Totesi että jos mä haluan. Hän ei koe tarvetta moiseen. Mut ei se kyllä asioita käsittele mitenkään ominpäin. Sanoi vaan et hällä on tapana vaan lukita sisäänsä pahat jutut. Vaikka järjellä ymmärtää et niin ei pitäis toimia, et ne räjähtää sieltä joskus silmille kuitenkin.

voi ku mie osaisin jotenkii auttaa... lämmin halaus siulle, anna itkun tulla jos se on tullakseen. Ja sano sille luupäämiehelle että yrittää olla enemmän tukena, koska se ei taija selkeestikään ymmärtää miten vaikeeta siulla on ollut tän kaiken keskellä. Lämmin ja luja halaus siulle ♥

Mulla on ensi viikolle aika. Vihdoin 3 vkoa sitten pääsin sinne ekaa kertaa. Sillä on se kalenteri niin täynnä että ei varmalla mahdu mitään ylimäärästä väliin.

Meillä on vielä poikien synttäritki tulossa enkä mä jaksa yhtään keskittyä niihin :/ Morkkista pukkaa siitäkin.

Misukka, pääsisitkö sinne psykiatriselle sairaanhoitajalle vaikka ylimääräisen kerran.

Lähiviikotkaan ei varmaan tule olemaan sulle helppoja.

Lämmin halaus.