painajaisia ja lapsen käsitys kuolemasta
viime yönä elettiin jälleen meidän pari kuukautta sitten kuolleen hauvavauvan kuolinhetkiä. joskaan tällä kertaa ei nähty riipaisevaa sydänkohtausta, vaan jonkinnäköinen kauhukuva siitä, miten pennulle oli jäänyt napanuora joka alkoi vuotamaan verta hirmusesti. kaasu pohjassa sitten ajettiin hirmusta kyytiä eläinlääkäriin, ja muistan miten paniikissa vielä sidoin narulla hirttosilmua tuohon napanuoraan ettei koira vuotaisi kuiviin, mutta sitten verta alkoikin paineella ruiskuta napanuoran tyvestä x(( mie huusin ku syötävä ja auton sisusta värjäytyi verestä ja huh... ihan hiestä märkänä heräsin:/ en tiedä johtuiko toi siitä että pikkulikka on tauon jälkeen alkanu taas puhumaan koiran kuolemasta ikäänkuin se oisi eilen tapahtunut. muutenkin vähän hakusessa, että kuinka 2,5vuotiaalle selittää kuoleman. likkahan näki koko traagisen kuoleman ja seurasi järkyttyneenä meidän itkua ja huutoa ja hautajaisetkin. tällöin tuo oli selittänyt hoidossa tapahtuneen sanoin "vauva kuoli, äiti itki ja isi lähti" (joo-o, oli siinä hoitotädillä selventämistä muitten lasten vanhemmille etteivät käsittäneet väärin:D) tytti-koiran kuva meillä on jääkaapin ovessa ja nyt jälleen likka on alkanu puheleen että toiko se oli se hauvavauva joka kuoli ja äiti itki? eiolla hyssytelty asiaa ettei siitä tabu tule tytölle, vaan joka kerta selitetty että hauvavauva muuttui enkeliksi kuoltuaan ja meni hauvojen taivaaseen. tarviiko tämän enempää selventää tuon ikäiselle? ei varmaankaan. mieltä vain painaa se,että likka näki koko tapahtuman. että jostuo itellekkin vielätuo painajaisia, niin mitä se tekkee lapselle joka ei ymmärrä tapahtunutta:(?
Vastaa
Listaa uusin ensin
misukka, no helpotti kuulla, että on olemassa myös sekin mahdollisuus, että mie olen ainut asiasta traumatisoitunut:)
kyllä meillä itkut itketään jokaisen jyrsijänkin kuoleman kohdalla, joskus kaverienkin elukoitten kohdalla, mutta tämä riipaisi harvinaisen pahasti minnuu. ehkä johtuen siitä, ettei koira kuollut vanhuuttaan taikka lopetuspiikkiin, vaan juuri terveen paperit saanut sydänparka löy viimeiset tahtinsa.
huoh. en mie oikein tiedä onko tämä edes normaaliakaan tällä tavalla tuntea edelleen ikävää ja surua koirasta, joka ei pitkään rinnalla edes ehtinyt olla:/ tai sitten tuo on vain merkki siitä, että olen harvinaisen onnellisessa asemassa voidakseni parkua koiran kuolemaa, kun kaikki perheenjäsenet on edelleen rinnalla.
Lapset palaa asioihin joskus pitkienkin aikojen jälkeen. Ei se tarkoita, että traumoja on jäänyt mutta asiat on saattaneet jäädä jonnekin takaraivoon mietityttämään ja joissakin tilanteissa vaan nousee uudelleen esiin.
Tosiaan lapselle on parasta vastata suoraan ja rehellisesti ikätason mukaisesti siihen mitä hän kysyy.
Meillä esikko kyseli yksissä hautajaisissa, että miksi xx kuoli. Ja minä vastasin, että xx:n sydän ei jaksanut enää. Tämmöset konkreettiset vastaukset helpottaa lasta käsittelemään vaikeita asioita. Hän myös kysyi siitä meidän keskenmenosta että miksi näin kävi ja ihan itse vastasi, että vauva ei kai vaan saanut tarpeeksi ruokaa. Se riitti hänelle vastaukseksi.
Sinulle jaksuja. Tuntuu, että se hauvavauvan menetys otti sinulle itsellesi tosi tiukasti kipeetä.
meilläkin o tässä emmin aikana kuollut mun pappa, isotäti ja äidin koira. kerrottu vaan että olivat tosi kipeitä ja lähtivät taivaaseen, vaikka nyt en mihkää jumalaa uskokkaa. joskus tyttö kysele että ei kai äiti kuole jne mutta muuten ei oikeastaan oo kyselly mitään.
näin myö ollaan tehty. vastattu nätisti, mutta sen enempää tarinoimatta.
huomaan vain selkeän eron, että esimerkiksi hamsterien kuolemat ei ole tytön mieleen jääneet vaikka niitäkin on itketty ja haudattu. mutta tuo koiran kuolema aiheutti varmaan jotkut traumat. tai ainakin miulle.
up
