töissä kehittyminen:)
aiemmassa duunissa tuntui, että vaikka samaa hommaa oli tehnyt useamman vuoden ja paljon oisi vielä opittavaa, niin ettei silti mikään enää oikein tuntunut miltään ja ettei ympäristökään oikein antanut kaikkea tukeaan yksilön kehityksessä työssään. nyt uskallan ehkä hehkuttaa vähäsen, että vihdoin ja viimein on sellainen duuni, jossa yritys kehottaa jokaista opiskelemaan ja oppimaan, ja antaa siihen mahdollisuudet ja tukensa ja vieläpä pieniä porkkanoita houkuttelemiseksi:) vuosi sitten pääsin suorittamaan tasokokeet sinne saakka minne sillä työkokemusajalla vain pääsi, sittemmin olen päässyt mukaan lämpökäsittelykoulutukseen ja hygicult-näytteetkin ovat miunhoidettavissa., ja nyt väläytellään mahdollisuutta suorittaa jälleen tasoa ylemmäs kokeita, ja jonkinasteiseksi laatutarkastajaksi sekä pienimuotoisia koulutuksia pitämään. tuntuu aivan mahtavalta:D! vaikka viimeisimmät ovat vasta suunnitteluasteella, niin silti tuntuu todella mahtavalta että oon mie sitten jotain tehnyt hemmetin hyvin että tuollaista edes kaavaillaan miulle:)) toivon mukkaan kaikki mennee putkeen, saisi vähän monipuolistettuakin hommia ja turvattua taas tulevaisuuttaan:)

Vastaa
Listaa uusin ensinHieno juttu :) Ihana huomata että arvostetaan tuolla tavalla. Ja mielenkiinto pysyy yllä ku pääsee vaihteleviin hommiin eikä kaikki ole tasapaksua rutiinia.
