Aamujen pelastus!

Jo aamupuuroa syövä neitimme herää aamulla yleensä, kun äiti haluais vielä nukkua. Noh.. pelastus sinänsä, että olen ottanut tavakseni imettää sen vielä ennen kuin nousen sängystä. Sitten teen vauvalle puuron . Sillä aikaa, kun puuro jäähtyy syön itse rauhassa hyvän ja virkistävän aamiaisen! Puuro on sopivasti jäähtynyt, äiti virkistynyt, lapsen ruokahalu herännyt, kahvi ladattu valmiiksi, kun olen itse saanut nautittua aamiaisen. Syötän lapsen. Kun puuro on syöty, napsautan kahvinkeittimen päälle. Kahvi valuu sopivasti, sillä aikaa, kun pesen lapsen kasvot ym. Nyt lapsi alkaa mielellään leikkimään ja äiti saa juoda vielä kahvit kaikessa rauhassa. Pirteitä aamuja itse kullekkin!

4.1.2013
anskut
anskut
10-month-old baby

Siis se, että imettää vielä ennen pienen puuro-aamiaista! Mukava siinä koota omia ajatuksia, kun pieni jaksaa vielä odotella puuroansa ja leikkiä.  

Koen kyllä tuon pienen oman hetken aamun aloitukseksi todella merkittävänä! Sitten jaksan hyvällä mielellä ryhtyä pikkuista hoitelemaan!

Sitten kun neiti on hiukkasen isompi haluan kyllä minäkin, että syödään kaikki samaan aikaan. Kunnes muksukin osaa itse syödä.

6.1.2013
anskut
anskut

Kirjoittaja on poistanut kommentit.

6.1.2013
anskut
anskut

niin se imetyskö siun aamun pelasti? Meni pikkasen ohi :)

4.1.2013
riu
riu
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...