olipa taas kiva riita miehen kanssa.. olen kuulemma keksinyt synnytyksen jälkeisen masennukseni..

kävin siis lääkärissä 4kk sitten kun mua ahdisti ihan sikana siis fyysisesti ja henkisesti lapsen kanssa.. kaikki alkoi siitä kun en osannut olla enää vauvan kanssa kaksin kun rupes ahdistaan.. tiesin kyllä että kaikki sujuu mutta koska mies on ollut kokoajan kotona niin en osannut olla kaksin enää jotenkin.. pelkäsin jotenkin sekoavani ja kukaan ei olisi sitten auttamassa.. en myöskään näin jälkeenpäin ajatellen ollut läsnä lapsen kanssa ja ajatukset harhaili kokoajan ja pakenin arkea koneelle kun sieltä sai muutakin ajateltavaa helposti.. myös virikkeiden puutos varmasti vaikutti mun oloon.. en ole ikinä ollut mitään mammapiiri tyyppiä niin oltiin paljon kotona vaikka isovanhemmat kyllä asuu lähellä onneksi. näistä ajatuksista tuli sitten päivittäisiä ja miehen kauppareissukin oli liikaa ja tiesin olevani jotenkin outo kun jos olin vauvan kanssa ajatukset harhaili pyykkeihin ja kun lähdin ulos yksin, mietin vaan vauvaa ja oli ikävä, oli outo ristiriitainen olo.. en kertonut miehelle kuin tuosta ahdistuksesta vähän koska en itsekään tiennyt mikä mulla on.. mulla ei varsinaista alakuloa ,unettomuutta yms masennuksen yleisiä oireita ollut mitä mulla on kyllä joskus aiemmassa masennuksessa ollut vaan ahdistusta ja poissaoloa ja keskittymisvaikeuksia jne..kämppäkin näytti siltä miltä tuntui päässä ja mies on aina ollut hyvä luistamaan..   kun sitten sen pahimman ahdistuksen jälkeen menin lääkäriin 4kk sitten niin hän sanoi että oireet sopisi synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja määräsi sepram 10mg.. en mielelläni syö mielialalääkkeitä mutta olin niin pohjalla että päätin kokeilla mutta hyvä niin koska olo parani heti kun lääkkeet sitten alko vaikuttaan. söin niitä siis vaan 2kk kun tulin raskaaksi... en istunut enää koneella kun maksamassa laskuja ja vauvan kanssa ollessa keskityin hänen jokaiseen soluunsa ihan erilailla ja mikään muu ei häirinnyt.. olin taas normaali.. mua autto heti jo se että sai nimen tuolle vaivalle koska mulla oli oireita kaikista eri sairauksista mutta aina joku päätekijä puuttui esim ahdistuneisuushäiriöstä tms niin se turhautti kun ei tiennyt mikä on niin onhan se nyt helpottavaa kun joku tietää ja antaa hoidon mutta miehen mielestä kun sain tälle nimen aloin käyttään sitä jokapaikassa.. sain myös ajan psykologille jossa kävin kerran mutta se oli sitten siinä kun tuli kaikkea.. luulin jo hetken pärjääväni näin kun olo onkin ollut ihan ok nykyään mutta sitten kun  mies eilen riidan aikana sanoi ettei usko tähän synnytyksen jälkeiseen masennukseeni niin murruin kyllä.... :o   tämä ei ollut siis hänen tapansa suututtaa mua vaan oikeasti sanoa että hänellä menee hermo kun käytän aina tekosyynä tätä vaivaani.. pyysin siis apua kotitöihin kun en kertakaikkiaan jaksa yksin ja tuo koulukin alkaa kohta niin sen pienen ajan kun olen kotona niin haluan olla pojan kanssa, en tiskaamassa.. totuus on että teen 80% kotitöistä, juu hän kyllä hoitaa lasta sen 60% mutta en jaksa noita pirun kätitöitä aina ja tätä ikuista kaaosta kun mikään ei tule valmiiksi.. ja mä oon sellanen ihminen että jos hänen pyykit lojuu 2vk jossain niin sitten lojuu minä en niitä laita vaan muistutan joskus kun jaksan..   kun olen masennuksestani puhunut miehelle olen yrittänyt saada häntä ymmärtämään, en hakenut mitään sääliä ja tiedän ettei hän ole mikää psykologi.. haluan vaan että hän ymmärtää miksi mulla on vielä vaikeaa saada suhdetta poikaan kuntoon ja kotityöt kun on monelta kuukaudelta tehnyt huonosti niin nekin pitää hoitaa erilailla ja paljon on esim pieneksi jääneitä vaatteita laittamatta jne uutta hommaa niin haluan hänen ymmärtävän tilani koska en ole täyin parantunut vaikka ilman lääkkeitä pärjäänkin niin että siis saisin paremmin apua jos hän ymmärtäisi..en yritä luistaa hommista vaan saada apua enemmän.. kai mä nyt tekisin työt itse enkä mielelläni valittais jos jaksisin oikeesti! miksi käyttäisin masennusta tekosyynä jos se ei edes toimi..?   kun oma mies sanoo noin niin on kyllä hieno olo.. olen hänen mielestään siis kiero paska? hän myös sanoi että aina ei ole kyse masennuksesta vaan siitä ettei vaan kiinnosta... eli suomeksi koko se aika kun hoidin lastani puoliteholla niin mua ei vaan oikeasti kiinnostanut ja koska sain kivan lääketieteellisen nimen ololleni niin ei tarvitse tuntea syyllisyyttä ja voin vedota aina siihen.. miksi ne lääkkeet sitten toimi jos en ollut masentunut kun miehenikin huomasi eron?? ja kuinka paska äiti täytyy olla että oma lapsi ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta?? en voinut sille mitään etten osannut olla lapseni kanssa niin kuin muut ja kaikki äidit teki kaiken paremmin ja tunsin siitä syyllisyyttä vaikka oikeasti ne teki asiat vaan erilailla.. kaikki oli siis vaan laiskuutta ja olen vaan paska äiti..? aamulla kun katsoin puhelinta luulin mieheni lähettäneen anteeksi pyyntö viestin koska menin itkien nukkumaan enkä saanut sanaa sanottua kun hän kertoi juurtajaksaen millainen olen ja kuinka keksin kaiken.. kun viestissä lukikin että ´suutut tollei kaikesta mitä sanon niin siksi en sano mitään´niin olipa kiva yllätys.. tuo oli taas yksi kauheimmista asioista mitä mulle on sanottu kun vähätellään elämäni kauheinta aikaa niin kai siitä saa suuttua! ja mitä sitten vaikka suutun eikö ikinä saisi?? heidän perheessä onkin aina padottu kaikki niin ompa kiva. ja en todellakaan suutu joka asiasta prkl.. ja totuus on se etten todellakaan ota tätä masennus asiaa usein esille saati vetoa sillä mihinkään.. esim nyt kuukauden sisällä olen vaan kertonut miten rankaa on raskaana ja masentuneena ja kuinka ärsytti lopettaa lääkkeet heti kun ne autto ja kuinka ei mitään saa ikinä aikaseks, the end ompa paljon siis jaarittelua ja vetoamista. tää kämppä näyttää oikeesti kun hamstraajien kämpältä ja yleensä on ees ok..   oli vaan pakko purkaa ajatuksia kun oon vaan itkeny koko aamun kun se ainoo kenen kanssa pitäs kaikki jakaa sanoo että kaikki se mitä oon hänen kanssa jakanu on ollut hänelle yksi läppä mitä ei voi uskoa koska totuus on että olen saamaton paska.. mieheni ei muutenkaan ole kovin empaattinen näissä asioissa mutta jos ei ymmärrä niin eikö se silti voi olla totta? en edelleenkään hae miehestä psykologia.. olen myös alkanut miettimään että olenko oikeasti keksinyt kaiken ja olenko vaan saamaton ja huono äiti ja avopuoliso jota ei tarkoitettu tähän..

1.1.2013
AMP91
AMP91

siis kaikki nuo hän sanoi... ei nyt kiroillut mutta äiti jota ei oma lapsi kinnosta ihan muuten vaan on mun mielestä paska ja sitä ei kellekään erikseen tarvitse sanoa.. minun tapauksessani olin sairas mutta siis miehen mielestä vaan leikisti... ei kaikki tietenkään johdu/ole johtunut tästä masennuksesta enkä niin ole miehelleni väittänytkään..

 

sehän siinä outoa onkin kun mieheni on kuin mikäkin nallekarhu (huom ei tossusankari :D) normaalisti ja ymmärtää minua, mutta nämä riidat tuo hänessä harvinaisen kamalan puolen esiin ja mietin kans aina eroa näiden jälkeen kun on äärimmäisen kamala olo mutta sovitaan sitten myöhemmin aina, tosin mun mielestä voitais sopia aiemminkin kun parin päivän päästä.. kaikki on riidellessä kamalia mutta tää nyt ei oo ihan normaalia.. ja kun meidän riidat ei ees oo mitään huutoriitoja vaan sellasta kiistelyä niin tuntuu vielä pahemmalta kun mies haukkuu ihan tavallisella äänellä riidan lomassa koska noi huutoriidat multa menee kyllä samantien toisesta korvasta sisään ja ulos kun ei sellasta mielentilaa voi ottaa tosissaan mun mielestä siis...

 

tääkin riita siis jo sovittiin vaikken sitä noin vaan voi unohtaa (en kuitenkaan kaivelekaan sitä) ja mies pyysi anteeksi kun selitin asian kirjeitse niin sai rauhassa lukea sen enkä päässyt keskeyttämään/kimittämään :D mutta olen jo alkanut pelkämään seuraavaa kertaa kun viime aikoina varmaan lapsenkin tulon takia on ollut pinna niin kireä että mies on sanonut ihan kamalia asioita ja kaivanut menneisyydenkin virheet maksettavaksi.. :( mutta koska mies on muuten oikeasti täys kymppi ja mahtava isä niin en sitä eroa nyt tosissani mieti.. ollaan pahemmastakin selvitty vaikka se ehkä tuntuu tyhmältä että näin nuori muka mitään tietää mistään vielä :P ja siis varmasti meidän ikämme vaikuttaa riitelytaitoihimmekin ja tosiaan se että miehen kodissa negatiiviset tunteet piilotetaan niin syvälle persuuksiin että mies ei munkaan kanssa vielä osaa puhua.. olen varmaan voinut liikaa kuormittaa miestä tietämättäni masennuksella kun en itse hahmota paljonko normaali ihminen jaksaa kun itse kärsin hemmetisti... en kuitenkaan viime aikoina ole puhunut kuin siitä miten olo paranee kokoajan joten outoa että mies nyt räjähti.. en tosiaankaan ainakaan valittaen kulje ympäri kämppää selittäen kuinka en masentuneena tuotakaan jaksa siivota voi voi voi vaan todellakin silloin tällöin mainitsen ihan normaalisti ja kysyn että jaksaisitko millään tehdä tuon joku päivä...

 

mitenhän sitä jaksaa kun koulu alkaa ja mies jää kotiin ja kaikki on uutta ja stressaavaa molemmille.. toivottavasti ei ainakaan pahene nämä riidat enää..

 

ja nuo itsemurhat ei ihan lähipiirissä onneksi ollut joten ne tuskin ainakaan päivittäin vaivaa vaikka varmasti mielessä käykin.. :/

2.1.2013
AMP91
AMP91

tiedän kyllä tuon mutta jos ei jotain ymmärrä niin eikö se sitten ole totta? olen yrittänyt selittää miehen kielellä asiaa, ollaan kuitenkin 6v oltu yhdessä ja ollaan selvitetty isompia ja monimutkaisempia asioita puhumalla mutta tätä hän ei tule ikinä ymmärtämään eikä haluakaan?? :(

1.1.2013
AMP91
AMP91

Nyt ei ole tarkotus loukata, mutta miun olisi taatusti kanssa tosi vaikeeta suhtautua omaan mieheen jos sillä olisi masennuksen oireita.  Sanoisin välillä varmasti pahasti ja olisi vaikea uskoa koko asiaan. Mutta jos ei ole kokemusta oikeasti tuonkaltaisesta asiasta niin ei siihen oikein voi samaistuakaan. En nyt sano että se siun mies teki oikein, mutta näethän myös että ei se oo helppoo silläkään? En osaa neuvoa sen enempää juurikn siitä syystä etten tiedä asiasta tuon taivaallista, toivon vaan että tunnet olosi jälleen hyväksi :)

1.1.2013
riu
riu

ja mies sanoi että kun vähän arki vaikeutui niin olin heti juossut lääkäriin keksimään syitä ja kaikki on nykyään vaan masennusta.. kai minä nyt haluan olla normaali äiti ja heti kun huomaan arjen olevan kamalaa niin menen lääkäriin ihan vaan lapsenkin takia! miksi odottaa siihen asti että tekee mieli ravistella??? mulla kumminkin oireet paheni nopeesti,, ja tuo että kaikki on nykyään masennusta niin juu meiltä on kaksi tuttua 2kk sisään tappanut itsensä niin eiköhän ne suomen masennustilastot ole ihan täyttä totta!

1.1.2013
AMP91
AMP91

Kirjoittaja on poistanut kommentit.

1.1.2013
AMP91
AMP91
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...