mie pidin esikoisestani tarkkaa raskauspäiväkirjaa. siihen vuolsin tunteitani ja  mahakuvia ja mittoja ja härpätä  pärpätä kaikkea ihan sektioon saakka.

tuskimpa jaksan  enää seuraavasta tehä:D muutenkin  tuntui,  että  vaikka  olin  onneni käppyröissä, että  3,5v lapsettomuuden jälkeen oli vihdoin vauva tulossa, niinmie odotin silti vain kaiken aikaa  että sen mahan saisi jo poies ja saisi vihdoin nukuttua muutenkin kuin istualteen,  ja PÄÄSISI PASKALLE!

ja kun moni hoki synnytyksen oleva emotionaalisesti räjähdyttävän kaunis  kokemus, niin mie  skippasin sen ohi niin kuin  vain pystyin, sektiossakin riitti että näki vauvan vilaukselta,  sitten  mie halusin vaan  nukkumaan. seuraavana aamuna sitten vasta aloitin vauvaani  tutustumiseni ja rakastumisen:)

kyllä sesieltä tulee, usko poies.  ehkä  odottamiseen  liittyy jo  hirveästi suorituspaineitakin että pitäisi jotenkin odottaa sitten oikein jokasolulla!  anna ajan mennä, se rakkaus tulee  sieltä aikanaan:))

no mie oon ollu joka kerta semmonen että en oo ollut mitenkään palavasti rakastunut vauvaan mahassa, se äidin rakkaus on herännyt vasta kun oon päässy kaikessa rauhassa tutustumaan pikkuiseen. Suurimmaksi osaksi aikaa en tiennyt millä viikoilla olen tai mitään muutakaan vastaavaa. Rakastin olla raskaana, mutta en ollut kiintynyt vauvaan tai muuta sellaista "pehmoa" :D

mulla on vaan huono omatunto ihan kaikesta välillä. Ku en tosiaan kirja kourassa lue kaikkea vauvaan liittyvää, tai jos en huomaa, että maha pikkuhiljaa kasvaa... ja sitten taas kun on niin vähän aikaa, että lasten vauvakirjat jää täyttämättä ja kuvat teettämättä ja ja ja... :/

Ja varmasti sulla vaikuttaa sekin että on jo neljäs raskaus niin se itse raskaus on jo niin tuttua juttua. Mä oon jo huomannu tän toisenkin kanssa et en muista mikä viikko on menossa ja muutenkin ei oo sitä täpinä odotusta niinku esikoisen kanssa vaikka ihan yhtä toivottu tämäkin on, ekassa se koko raskaus oli niin uutta ja ihmeellistä että luin kirjastakin mitä joka viikolla tapahtuu :D nyt en oo lukenu. Ja nyt ei oo ees aikaa siihen kaikkeen hössötykseen ja sulla varmasti vielä vähemmän!

itsellä samanlaisia tuntemuksia alkuraskaudessa, kun raskaus oli shokki kun esikoinen oli vasta 8kk nyt hän on 1.v ja rv 30 toivoisin jo tytön tulevan pian tänne meidän kanssa, eniten pelottaa miten jaksetaan mutta kyllähän se siitä sitten varmasti alkaa sujumaan, neuvolassa sanottiin silloin että tuollaiset ajatukset olivat ihan normaaleja kun raskaus oli pommi, mutta ajatukseen tottuu ajan myötä :)

Voih,saatan vain kuvitella miltä tuntuu. Varmasti oloasi pahentaa se että tunnet tunteidesi olevan vääriä,uskoisin tuollaisten tunteiden osaltaan tuovan myös huonoa omatuntoa siitä että tuntee niinkuin tuntee,oh,mikä oravanpyörä.
Mutta ole ihmeessä juttusilla sinne neuvolaan jos sinulla on se synnytyksenjälkeinen masiskin ollut. Koska tärkeintähän nyt on se että sinä voit hyvin ja sitä myöden myös pikkunen. Olisi varmasti hyvä olla "sinut omien" tuntemusten kanssa tai siis ymmärtää tai tiedostaa mistä ne kumpuavat ja etenkin pois sulkea raskaudenajan masennuksen mahdollisuus tai toisessa tapauksessa hoitaa sitä mahdollisimman hyvin ja tehokkaasti niin että sinä alat voimaan paremmin,ennenkuin vauva syntyy,ja siten mahdollisesti ehkäistä sitä masennusta synnytyksen jälkeen. tällä en nyt tarkoita mitään pahaa vaan..kuinkahan osaisin sanoiksi pukea?kun kukaan muu ei voi tuntea niitä tunteita joita sinä tunnet ja vaikka ei olekaan olemassa vääriä tai kiellettyjä tunteita,ja varsinkin jos sinua itseäsi huolettaa ja mietityttää niin kannattaa asia hoitaa.

synnytyksen jälkeisen masennuksen koin esikoisen aikana, josta pääsin yli hyvän ystävän tuella. Tottahan aina tunteet on pinnassa näin raskausaikana (ja olen huomannut myös sen, että otan helpommin herneetkin sinne nenään), mutta jotenkin tuntuu "väärältä", että en muista (eikä aina edes kiinnosta) millä raskausviikolla oon menossa ja etten tunne oloani niin seesteiseksi, kuin olen aiemmissa raskauksissa tuntenu... :/

Varmasti vaikea tilanne.Voisiko kyseessä olla raskausajan masennus?? Usein puhutaan siitä kuinka raskauden tulisi olla sitä seesteistä ja onnellista aikaa,valitettavasti aina ei ole niin. Masennustakin on niin kovin monen sorttista,tai sen esiintymismuotoja.
Toki raskauteen kuuluu monenlaisia tuntemuksia,enkä usko vääriä tunteita olevankaan. Tunteet kuitenkin saattavat viestiä jostain,kuten masennuksesta. Minä kehottaisin ottamaan asian puheeksi neuvolassa.
Jaksamisia!