Pelko lapsettomuudesta endometrioosin takia

Viimeksi olen yrittänyt lasta vakituisessa suhteessa joskus n. viisi vuotta sitten. Ei tärpännyt, vaikka yritystä oli yli vuoden. Sittemmin olen ollut muutamissa vakavissa suhteissa, mutta kumppani ei ole ollut valmis lapsista oikein puhumaankaan.  Nyt sitten sain umpisuolen puhkeamisen yhteydessä tietää, että minulla on endometrioosi. Lääkärin mukaan tilanne ei ole (vielä) kovin paha, mutta hän ei (tietenkään) osannut sanoa, kuinka nopeasti tilanne kehittyy huonompaan suuntaan.  Tällä hetkellä en ole vakituisessa suhteessa, eli ketään isäehdokasta ei ole tarjolla. Olen aina halunnnut lapsia ja ajattelin aina, että teen lapset nuorena. Elämä on kuitenki heitellyt mielensä mukaan ja nyt olen tässä, lapsetonna ja hemmetin pelokkaana. Entä jos en koskaan saa lasta jos vielä odotan, että sopiva mies ilmaantuu? Tiedostan, että ihan heti tapaamisen jälkeen mies ei yleensä ala innostumaan (saati ehdottelemaan) vauvojen tekemisestä.  Nyt olenkin alkanut miettimään inseminaatiota tuntemattoman lahjoittajan munasoluilla. Tiedän, että monet teistäkin tuohtuvat, jopa raivostuvat tällaisesta ajatuksesta. Kumpa voisitte olla "heittämästä sitä ensimmäistä kiveä". Kumpa joku ymmärtäisi, kuinka pohjattoman pahalta minusta tuntuu. Tottakai haluaisin, että lapsellani on isä. En vaan halua ketään miestä tällaiseen painostaa, saatikka huijata. Ja ajatus lapsettomuudesta suorastaan murskaa minut. Tuntuu, etten lapsettomuus kuihduttaisi minut lopulta olemattomiin.  Myöskin ajattelen usein vanhempiani, jotka kovin haluaisivat lapsenlapsi, edes yhden. He toki aiheuttavat minulle paineita, mutta eivät tietenkään ole mikään syy haluta lapsia. Mutta kyllä sydäntä vihloo, kun vanha isäni pelkää kuolevansa, ennen kuin yhtään lapsenlasta on tullut. Tiedän että isäni varsinkin kantaa tätä taakkaa kovin raskaana harteillaan.  Ajattelin nyt jouluna ottaa asian heidän kanssaa puheeksi. En tiedä hyväksyvätkö hekään sitä, että pohdin lapsen saattamista maailmaan "itsellisenä naisena". Kuulostaakin niin stigmalta tuo, ihan kuin joku kevytkenkäinen nainen.   Eniten minua pohdituttaa, että kuinka selvitä kaikesta yksin, ilman miehen tukea? En haluaisi yksin tällaiseen ryhtyä, mutta pelottaa, että minulla ei ole pian muuta vaihtoehtoakaan. Ja en kai vaan odota liian kauan, kunnes toivo raskaudesta on tyystin mennyttä?   Toivottavasti en loukannut kirjoituksellani ketään, tarkoitus ei ollut. Ymmärrän aiheen arkuuden ja sen että tilanteeni ei suinkaan ole kaikista huonoin, olenhan (vielä todennäköisesti) kyvykäs saamaan lapsia.

14.12.2012
maakuu
maakuu
Toiveena raskaus

Minusta kukaan ei ole oikeutettu tuomitsemaan päätöstäsi hankkia lapsen yksin jos näin haluat. Ymmärrän huolesi täysin, etenkin jos ikääkin alkaa olemaan jo sen 30 tai yli. Monet naiset hankkiutuvat nykyään raskaaksi tietäen olevansa yksin lapsen kanssa. Joko inseminaation kautta tai yhden illan suhteesta. Minusta tuo inseminaatio on ehdottomasti turvallisempi vaihtoehto. Yhden yön suhteesta kun ei koskaan voi tietää mitä saa kaupan tekijäisinä.

Tottakai monet läheiset saattavat olla huolissaan jaksamisestasi ja tuoda asian esiin väärällä tavalla joka tuntuu tuomitsemiselta. Mutta uskon, että vanhempasi tukevat sinua päätöksessäsi. Etenkin jos lapsenlapsi olisi heillekin niin kovin tärkeä :)

Tsemppiä!

15.3.2013
misukka
misukka

Haha, en tietenkään munasoluilla, vaan SIITTIÖILLÄ. Kirjoitin niin tunteella, että pieni kömmähdys tuli.

14.12.2012
maakuu
maakuu
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...