No nyhämmää tiärän mikä mun on !
Eli siis, oon tässä jo hyvän aikaa (muutaman kuukauden) ollut kovin allapäin ja kaikki menee aamusta alkaen päin hevon kuusta ja vähän vielä ohikin. Hermo kiriällä jo ennen kun pääsöö sängystä ylös ja sit vaan valitan ja valitan. Valitan siitä kun ukko ei oo koskaan kotona (no, voishan se oikeesti useemminkin kotona olla), mä en pääse ikinä mihinkään, kuuntelen huutavaa (vaikkei se edes huuda aamusta asti) lasta koko päivän, vaihdan sata (kaksi) kakkavaippaa päivässä, siivoan kodin, pesen pyykit, kuuntelen valitusta siitä kun en joskus jaksakkaan siivota jälkiäni heti ruuanteon jälkeen jne, lista on loputon. Mut nyt mä keksin mikä mua vaivaa! Mä oon ihan kypsä tähän kotona olemiseen! Oon vuodenvaihteessa ollut 1,5v kotona ja tää on vaan jumalauta liian pitkä aika mulle ja mun aivoille olla kotona neljän seinän sisällä. Vaikka mä kuinka keksisin meille puuhaa ja touhuttais pihalla ja sisällä ja käytäis asioilla ja kahvilla niin silti kaikki päivät tuntuu ihan samalta paskalta suoraan sanottuna. Mä rakastan mun lasta yli kaiken, mut ei musta ihan oikeesti oo olemaan kotona näin pitkään. Mä rakastan ihan liikaa hektistä elämää ja sitä että hiki hatussa saa painaa soppakauha kourassa, että ei oo luppoaikaa. Toisinsanottuna, mä toimin 100%:sesti paineessa ja vaan puolella teholla nyt kun ei oo mihinkään kiire, mä voin tiskata yksiä tiskejä vaikka koko viikon jos musta siltä vaan tuntuu. Mä just eilen sanoin ukolle että voi onneks pian on tammikuu ja pääsen edes kouluun jos ei niitä töitä kuulu. Taitaa alkaa meidän perheessä sitten puhaltaa ihan uudet tuulet! :) Tästä viisastuneena, en ikinä enää aio olla näin kauaa kotona! Mutta en myöskään alle 1v ikästä laita hoitoon, muistakaa se! :D Kiitos ja anteeksi.
Vastaa
Listaa uusin ensin
RJ, muistan miten mun äitini kertoi joskus että alkoi tilata tieteenkuvalehteä minnuu odottaessani, ja jatkoi aina sinne saakka kunnes meni töihin. tarvitsi kuulema "jotain joka pitää ajatuksen liikkuvana". ja mie ihmettelin aina että mitä sesillä oikein tarkoitti, kunnes raskauduin ite, ja olin ihan varma että joka raskauskuukaudella miun älykkyysosamäärä romahti aina kymmenen pykälää:D liekö hormooni vai mitä, mutta tuntui ettei tajua enää mistään mitään eikä edes perushelpot tehtävätkään vaan ota onnistuakseen.
jep. jotenmitähän mie tein "fiksuuteni" eteen...? en tilannut tieteenkuvalehteä, vaan luin seiskaa ja pidin raskauspäiväkirjaa:D
so long harmaat aivosolut! tulkeehan joskus takaisinkin, jookosta:)?
Jjep, ja sit jotenkin ei muka jaksa keskittyä yhtään mihinkään normaaliin puheeseen, suurin osa keskusteluista menee korvasta sisään ja toisesta pihalle kun ei jotenkin "osaa" enää keskustella aikuisten ihmisten kanssa. Kaikki tuntuu jotenkin muka aivan yli vaikeelta mihin pitää vähänkään käyttää noita kahta aivolohkoa tuolta korvien välistä. Pitää vissiin kaivaa sudokut ja ristikot esiin ennen tammikuun alkua.. :D
muistan mitenmeidän ystäväpiirissä yksi tuli yllätysäidiksi.myö muut oltiin vieläonnellisesti alaikäsiä eikä äitijutuista hajuakaan. aina kun kävin tän kaverin luona kylässä, niin sillä oli jotain mainos-askartelujuttuja keittiön pöydällä ja se väkersi päivärt pitkät pullaa pakkaseen joita sitten jakoi pois kun tilaa ei enää riittänyt. ja miten sekertoi päivän kohokohdan olevan mainosten kolahtaminen postiluukusta.. mie järkytyin, että tollako tavalla sitä sekoaa kun kotiäidiksi jää:D ja kyllä, pullaa en koskaanoppinu tekemään sellaista että sitä oisi kellekkään kehannu jakaa, mutta kyllä se pää muutoin ihan yhtä pipinä alkoi raksuttaa:DD
Blancohan se laittoi kovin tyhjentävän viestin! Juuri näin! :))
hih:D
mie aikanaankirosin sitä, että rahattomuus pakotti töihin heti kun mammaloma loppui. vanhempainraha ei oisi riittänyt ei mihinkään.. mutta hetipä huomasin kun töihin lähin, että vaikka kaikki verottikin energiaa roimasti enempi (uusi ala, uudet opit, uudet ihmiset uuden työpaikan myötä, eikä väsymystä vaan voinu näyttää ja kaiken aikaa piti olla virkeenä imemässä uutta tietoa) niin silti, mie olin paljon tyytyväisempi käydessäni illalla nukkumaan /sammuessani sohvalle.
kotiäitiys tuntuu hetkittäin olevan maailman epäkiitollisin työ, kun kukaan ei arvosta, ruoka ei kelpaa, muita ei kiinnosta edesauttaa siistinäpitoaja se oma pikkukultakin vaan huutaa naama irveessä milloin minkäkin lelupupun hukkumista.. mutta se, että saa sen 40h viikossa olla eri roolissa perhepiirin ulkopuolella. ressata jostain ihan muusta kuin jauhelihakeitoista ja paskavaipoista, ja lapsi juoksee hoidossa kaulaan kiinni kun on ikävöinyt äitiään, niin kyllä se piristää:)
yhtäkkiä saa arvostusta kotonakin, kun ei ole sillälailla enää itsestäänselvyys. välillä pittää mennä vähän etäämmälle, että huomaa ikävöivänsä jotakin, ja mielestäni tuo työelämään palaaminen on jollain tapaa sitä. osaa arvostaa mitä on kotona odottamassa:)
Hyvä etten oo ainut joka "kärsii" tästä kotona olosta. :b :)
Ja Santtuvaan, säälin. ;D
täällä samanlainen kans.. voitte varmaan vähän sääliä meidän muksuja ja miestä kun oon ollu kotona yhteensä kohta 4 vuotta, pari pientä pätkää käyny töissä välillä. . töissä ollessa olin joo väsynyt mut enpä jaksanu hermota joka asiasta.. kyllä taas meinaa vähän keittää kun on saanu tänään taas joka asiasta sen tuhat kertaa sanoa.. sori purkaus.. :D
hyvä ko hoksasit mistä kenkä puristaa. Mulla ihan sama juttu, ei musta ole olemaan kotiäitinä 3 vuotta. 1v 4kk oli kuopus ku hoidon alotti. Mulla oli toiveissa et oisin töihin päässy joten nyt oon vaan jumissa. Mut jos hyvin käy ni ensi viikolla alkaa yksi koulutus ni onpahan jotain mullakii.
