mie oon taas niin musertunut.

tässä on nyt viime viikot olleet niin pirun takkuavia.  tullut vastoinkäymisiä ja menetyksiä ja kuraa  niskaan useammaltakin  taholta. mie oon itkenyt kuluneitten viikkojen aikana varmaan koko vuoden edestä,  ja aina  kun yhdet itkut on  saatu itkettyä, niin seuraava uutinen  on edessä. ensin miut suurinpiirtein kivitettiin koirien takia, sitten miun puolesta poltettiin sillat edelliseen alaani (että soronoo vain rakennusala, eipä ole sinnekkään  enää asiaa) mielettömillä huhuilla. sitten itkettiin lasta  joka toisten toimesta päätettiin poistattaa, enkä  usko  vieläkään äidin olleen poistamisen kannalla. sitten menetettiin meidän rakas koiranpentu,  ja lopulta sisko yllätti isolla lehtijutullaan joka oli kaikkea muuta kuin mairitteleva minnuu kohtaan. kaikkea tätä kuorrutettuna miehen tökeröllä tavalla puolustaa vaimoaan siten, että vaimoparka  jää itse jalkoihin! tiedän että tarkoitus on hyvä ja  tuo tekkee sen puhtaasti vain rakkaudesta minnuun. mutta tapa,  jolla se minnuu puolustaa, polkee minnuu enempi vain lyttyyn. tästä johtuen meillä on sitten ollut keskenämme kriisiä kriisin perään  viime aikoina. ikäänkuin tässä ei muuten jo oisi tarpeeksi  itkua. nyt jälleen kaikki  on  sovittu ja kumpikin  ollaan todella pahoillamme kaikesta mitä ollaan toisiamme kohtaan oltu ja tehty. mutta voi  juutas. nyt on tämän naisen voimavarat  silti käytetty loppuun ja tuntuu että itku voi tulla hetkenä minä  hyvänsä, vaikken oikein tiedä liikeneekö yhtäkään kyyneltä ennää pihalle. vaikka  kaikki on sovittu  ja asiat puhuttu halki, niin silti tuntuu että  nyt on hajotettu niin  monella taholla niin moneen  otteeseen, ettei siitä murentumisesta oikein tahdo tulla loppua, vaikka kuinka yrittää olla ajattelematta yhtään mitään. mutta jos nyt alan itkeä pillittää,  niin mies luulee miun itkevän hänen vuoksi ja masentuu itekkin "epäonnistumistaan". mie  oon vaan  nyt niin väsynyt kaikkeen, että tahtoisi vaipua sohvan  pohjalle vaikkapa puoleksi vuodeksi, ja  kömpiä ihmisten ilmoille taas sitten  kun pöly  on laskeutunut.

2.12.2012
Blanco
Blanco

juu,just kävin kahtomassa et eihän siihen oo ku 33pv  matkaankin.  ja  mie rakastan joulua hirmusesti,etonhan  sekin tässä sitä ennen vielä. vähän keplottelua ja keinottelua  että rahallisesti taas taivutellaan  matkanmaksut,  joululahjat ynnä muut,ja vielä laskutkin, et  vois sitten  hyvillä mielin lähtä reissuun ilman laskun laskua.

viime aikoina kun oikein itketti,niin otin sen meirän pikkusen  koiranpennun syliin  ja senhellyyttävä ylisöpö olemus ja leuan pusuttelu toi paremmalle mielelle, nyt tullee vielä pahempi mieli. onneksi on vielä kaksi tohottajaa kainaloissa, mies kun reagoi murheeseen yleensä vetäytymällä kuoreensa.

pikkulikkakin huomannut ettäjotain vialla, se tullee  iltasin silittämään  ja lohduttamaan että "ei  hätää äiti.  kaikki on hyvin!"

miulla on ihana perhe ja rakastan sitä valtavasti! osaisimpa tällä hetkellä myös näyttää sen:/

2.12.2012
Blanco
Blanco

Voi kurjuus :/ Se on kylä kumma miten kaikki vastoinkäymiset osaa aina yhelle kertaa... Mutta jos sie keskityt kaikkeen kivaan tulevaisuudessa, jouluun ja eikös teillä oo taas se reissu tulossa? Ja keskityt perheeseen ja oa aikaa itelles. Ja just niin ku misukka sanoi, kerro miehelle että riittää kun se pittää sinnuu vaan lähellä niin sekin antaa voimiaa.

KOvasti jaksamista sinne! ♥

2.12.2012
riu
riu

Voi ei. Mut kyllä siun pitää saaha itkeä jos siltä tuntuu. Sanot vaan sille miehelle, et tässä on vaan kokonaisuutena ollu sulle liikaa ja se pitää nyt saaha purkaa pois. Käsket sen nyt vaan ottaa siut syliin ja halata ja rutistaa ja toimia itkumuurina ilman omia morkkiksia. Et se on nyt ainoa keino päästä eteenpäin.

Jaksamisia sinne!

2.12.2012
misukka
misukka
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...