mie oon taas niin musertunut.
tässä on nyt viime viikot olleet niin pirun takkuavia. tullut vastoinkäymisiä ja menetyksiä ja kuraa niskaan useammaltakin taholta. mie oon itkenyt kuluneitten viikkojen aikana varmaan koko vuoden edestä, ja aina kun yhdet itkut on saatu itkettyä, niin seuraava uutinen on edessä. ensin miut suurinpiirtein kivitettiin koirien takia, sitten miun puolesta poltettiin sillat edelliseen alaani (että soronoo vain rakennusala, eipä ole sinnekkään enää asiaa) mielettömillä huhuilla. sitten itkettiin lasta joka toisten toimesta päätettiin poistattaa, enkä usko vieläkään äidin olleen poistamisen kannalla. sitten menetettiin meidän rakas koiranpentu, ja lopulta sisko yllätti isolla lehtijutullaan joka oli kaikkea muuta kuin mairitteleva minnuu kohtaan. kaikkea tätä kuorrutettuna miehen tökeröllä tavalla puolustaa vaimoaan siten, että vaimoparka jää itse jalkoihin! tiedän että tarkoitus on hyvä ja tuo tekkee sen puhtaasti vain rakkaudesta minnuun. mutta tapa, jolla se minnuu puolustaa, polkee minnuu enempi vain lyttyyn. tästä johtuen meillä on sitten ollut keskenämme kriisiä kriisin perään viime aikoina. ikäänkuin tässä ei muuten jo oisi tarpeeksi itkua. nyt jälleen kaikki on sovittu ja kumpikin ollaan todella pahoillamme kaikesta mitä ollaan toisiamme kohtaan oltu ja tehty. mutta voi juutas. nyt on tämän naisen voimavarat silti käytetty loppuun ja tuntuu että itku voi tulla hetkenä minä hyvänsä, vaikken oikein tiedä liikeneekö yhtäkään kyyneltä ennää pihalle. vaikka kaikki on sovittu ja asiat puhuttu halki, niin silti tuntuu että nyt on hajotettu niin monella taholla niin moneen otteeseen, ettei siitä murentumisesta oikein tahdo tulla loppua, vaikka kuinka yrittää olla ajattelematta yhtään mitään. mutta jos nyt alan itkeä pillittää, niin mies luulee miun itkevän hänen vuoksi ja masentuu itekkin "epäonnistumistaan". mie oon vaan nyt niin väsynyt kaikkeen, että tahtoisi vaipua sohvan pohjalle vaikkapa puoleksi vuodeksi, ja kömpiä ihmisten ilmoille taas sitten kun pöly on laskeutunut.
Vastaa
Listaa uusin ensin
juu,just kävin kahtomassa et eihän siihen oo ku 33pv matkaankin. ja mie rakastan joulua hirmusesti,etonhan sekin tässä sitä ennen vielä. vähän keplottelua ja keinottelua että rahallisesti taas taivutellaan matkanmaksut, joululahjat ynnä muut,ja vielä laskutkin, et vois sitten hyvillä mielin lähtä reissuun ilman laskun laskua.
viime aikoina kun oikein itketti,niin otin sen meirän pikkusen koiranpennun syliin ja senhellyyttävä ylisöpö olemus ja leuan pusuttelu toi paremmalle mielelle, nyt tullee vielä pahempi mieli. onneksi on vielä kaksi tohottajaa kainaloissa, mies kun reagoi murheeseen yleensä vetäytymällä kuoreensa.
pikkulikkakin huomannut ettäjotain vialla, se tullee iltasin silittämään ja lohduttamaan että "ei hätää äiti. kaikki on hyvin!"
miulla on ihana perhe ja rakastan sitä valtavasti! osaisimpa tällä hetkellä myös näyttää sen:/
Voi kurjuus :/ Se on kylä kumma miten kaikki vastoinkäymiset osaa aina yhelle kertaa... Mutta jos sie keskityt kaikkeen kivaan tulevaisuudessa, jouluun ja eikös teillä oo taas se reissu tulossa? Ja keskityt perheeseen ja oa aikaa itelles. Ja just niin ku misukka sanoi, kerro miehelle että riittää kun se pittää sinnuu vaan lähellä niin sekin antaa voimiaa.
KOvasti jaksamista sinne! ♥
Voi ei. Mut kyllä siun pitää saaha itkeä jos siltä tuntuu. Sanot vaan sille miehelle, et tässä on vaan kokonaisuutena ollu sulle liikaa ja se pitää nyt saaha purkaa pois. Käsket sen nyt vaan ottaa siut syliin ja halata ja rutistaa ja toimia itkumuurina ilman omia morkkiksia. Et se on nyt ainoa keino päästä eteenpäin.
Jaksamisia sinne!
