mihin voi oikeasti paeta arkea?!

mulla alkaa nyt meneen tää arki liian raskaaks käsitellä pienen pojan ja synnytyksen jälkeisen masennuksen solmuja kun mies joka päivä tiuskii ja haukkuu ja arvostelee.. poika siis on aivan ihana ja sinänsä kaikki sujuu mutta kun tää synnytyksen jälkeinen masennus tekee kaikesta niin vaikeaa käsitellä ja hoitaa.. pahimmasta päästä tää mun tila tuskin enää ainakaan on kun oon saanu kerran viikossa keskusteluapua ja lääkkeetkin (2kk sitten) .. tosin niistä on tullu nyt unettomuutta mutta muuten auttaa.. vauva on siis 10kk ja masennuksesta ehdin kärsiä parisen kuukautta pojan elämästä tai toki tää vieläkin vaikuttaa mutta pahin ahdistus on ohi.. toivottavasti.. mulla kuitenkin maailman ymmärtäväisin mies on nyt viimeaikoina ollu maailman hirvein mies joka ei ymmärrä yhtään mua, koska saan niin hyvin apua niin käytännössä olen hänen silmissä terve.. vaikeahan se on ymmärtä toisen pääkoppaa mutta olen parhaani mukaan yrittänyt saada häntä edes vähän ymmärtämään ihan itsensäkin takia paljon puhumalla mutta ei, hänelle tämä ei ole vaiva eikä mikään koska en ole pyörätuolissa.. yöt on mulle toooosi rankkoja.. tuo pikkune heräää noin 1-5krt yössä muuten vaan kiljumaan tuttia tms ja höpöttämään ja saattaa joskus valvoa tunninkin eli noin kerran viikossa on sellanen yö.. mulle se 5min silittelykin on ihan tuskaa en tiedä miksi, sehän on lyhyt aika mutta tuntuu ylitsepääsemättömältä ja mies usein onkin ne hoitanut ja kiitos siitä, usein myös oikeasti häntä heti kiitän.. mutta osittan lääkkeistäni johtuva alkuyön unettomuus vaikuttaa kun vaivalla on nukahtanut niin haluaisi sitten nukkua loppuyön ihan kunnolla ja pienikin herääminen ärsyttää ja olen muutenkin semmonen unikeko että tarvitsen oikeasti 10h ainakin että olen virkeä aamulla. yöt on siis mun kauhu, uhmat ja syöttötappelut on kaikki siedettäviä verrattuna yhteenkin yöheräämiseen.. ja kun miehelle olen tätä kaikkea yrittänyt selittää hän vähättelee vitutustani ("no voi voi ompa kamalaa") ja siis muutenkin hän on alkanut monesti vähättelemään kokemaani tuskaa vauva asioissa yms ... se on pahinta mitä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivälle voi tehdä.. en tarvi silittelyä tai edes täyttä ymmärrystä vieraasta asiasta mutta ei todellakaan tarvi vähätellä jos arki mun mielestä tökkii niin se tökkii! viime yönä poika taas valvoi oman aamuyön tuntinsa ja kerrankin ajattelin että antaa sen valvoa, jos kitinä yltyy kamalaksi, keitän kahvit ja menen olkkariin leikkiin ja antaa miehen nukkua kun hänellä on aamulla menoa,poika nukkukoot myöhemmin.. no okei tätä en sanonut ääneen mutta kerrankin otin rennosti.. kumma kyllä poika sitten nukahti itse juurikun ehdin näin ajatella ja minä myös mutta heräsi samantien vartissa niin ärsytti kun ehdin jo toivoa ihmettä että se itse ois kokonaan nukahtanu mutta ei (se ei siis ikinä tollei nukahda itse), ja kun vähän liian kiukkusesti karjaisin pojalle väsyneenä noustessani että nyt hiljaa sitten, niin mies huusi että älä nyt aina oo tommonen! no en oo aina kiukkunen kiitos vaan! tuntupa hyvältä.. kun nää on näitä ääripään hermostumisia mitä kaikille tulee ja ne hävettää mutta en mä nyt aina lapselleni karju! :'( kaikenlisäksi mies luuli mun potkineen pinnasänkyä (?!MITÄH) ja sanoin että älä nyt hulluja puhu miks mä niin tekisin?! niin hän ei ole sen jälkeen puhunut sanaakaan mulle, ei pyytänyt anteeksi väärinkäsitystä ei mitään, mököttää ja tiuskii vaan ja mä itken kuinka paska äiti oon kun oma mieskin luulee musta vaikka mitä ja mä suoraan sanottuna en hänestä isänä keksi mitään huonoa sanottavaa....   alkaa siis pikkuhiljaa tuntumaan että minusta ei ole äidiksi, tyttöystäväksi ei miksikään ja välillä olen oikeasti itseni kanssa niin pohjalla koska mieskin on tommonen.. haukkuu, ei pyydä IKINÄ anteeksi, edes väärinkäsityksiä, hän on loistava isä ja mä joku leikki-äiti, hän saa arvostella mutta minä en edes haluaisi enkä pystyisi koska vanhemmuuteen puuttuminen on jotain niin syvää, tuskallista kipua..... en haluaisi olla täydelinen, masennuin jo raskaana alkukuukausiksi siitä olenko minkäänlainen äiti ja nyt mieheni vahvistaa kaikki pelot mitä ajattelin olevani niin hän kyllä tekee selväksi että olen juuri niin paska äiti kuin kaikki ajattelivatkin...   ja kysymys kuuluu: mihin helvettiin minä ja 10kk poika päästään pakoon tätä ainaista riitelemistä ja helvetillistä ilmapiiriä? turvakoti? ensikoti? sairaala?? roskikset?? johonkin on pakko päästä ihan yöksi!!! viikko tai pari, edes vkl.. vanhemmilleni en halua asiaa selitellä todellakaan. ehkä muuten kestäisin mutta kun on tätä s.j.masennus joka ei ota tällaisesta ainakaan helpottuakseen ja mulla nää pelot oli jo valmiina ja mies vielä vahvistaa ne eikä ikinä pahoittele käytöstään... äitiys on niin herkkä asia että pienikin maininta satuttaa saati tällainen jota nykyään on viikottain millon mistäkin.. joko tiuskin, joko olen liian kovakourainen lapsen kanssa, joko olen liian välinpitämätön, joko liian hidas, liian kylmä jne jne jne jokapäiväisä arvostelua johon uskon jo itsekin ja masennukseni ei tule ikinä paranemaan vaan ehkä vain pahenemaan joten onko ehdotuksia.. neuvolaan en jaksa soitella olen saanut siltä jo paljon apua niin en jotenkin enää vaan halua, netistä en osaa etsiä joten auttakaa nyt..

18.10.2012
AMP91
AMP91

Ei kukaan sinun masennusta halua vähätellä..itse ainakin vaan yritin sanoa että tilanne on rankka myös sille puolisolle,ja siksi ehdotin teille yhteistä lomaa..että saisitte vaan olla ja levätä.

Itekkin oon ollut masentuneena ja tiiän että mikään ei oo hirveempi tunne kuin se että tietää että jotain pitäs tehdä mutta ei pysty tai jaksa=(

Mutta se tärkeintä että oot saanu apua ja haet sitä jatkossakin,mutta tosiaan voisiko se mies tulla mukaan niin ymmärtäisi masennusta paremmin..vaikka kuinka hokis että minä en nyt pysty ja yrittäs selittää mitä masennus on niin mies ei vaan välttämättä käsitä..ei sitä ymmärrä kukaan muu kuin joka itekkin ollu samassa tilassa=(Niin jos joku lääkäri osaisi sitä miehelle paremmin selittää=)

19.10.2012
huiskutin
huiskutin

juu en minä miestä ole vaihtamassa todellakaan mutta pieni tauko tekisi nyt hyvää kun ei puhuminen tässä tapauksessa johda mihinkään, tiedän että mies on pohjimmiltaan paras =) 3.. ja ei, en ole täydellinen, tottakai puran huonoa oloani toisiin joskus mutta en todellakaan siinä mittakaavassa kuin oma mieheni viimeaikoina on purkanut minuun kiukkuaan aivan kaikesta mikä ei ole minun syytäni.. ja miksi täälä ihmiset puhuu mieheni käyttäytymisestä kuin se olisi jotenkin helvetin hyväksyttävää ja normaalia arkikäyttäytymistä?! ymmärrettävää se on jossain määrin tietenkin, mutten ole kyllä niitä naisia jotka ottaa kaiken paskan huonona päivänä niskaan ja hyssyttelee, vaan sanon kyllä että pura kiukkusi jotenkin muuten, siihen itsekin tähtään että mieluummin hakkaan tyynyä kuin huudan miehelleni joka pikkuasiasta ja sitten seuraavaksi esitetään että kaikki on normaalia ja kun meillä tuo anteeksi pyytely on erittäin yksipuolista niin mieheni käytös on vielä epähyväksyttävämpää..

 

ja voisin lähteä tällä hetkellä vaan johonkin täyshoitopaikkaan niin hölmöltä kuin se kuulostaakin mutta en vaan jaksa raahata vaippoja, korvikkeita, vaatteitani, ruokia jne jne mukana mihinkään.. ja kaikki tuttuni käyvät tällä hetkellä koulua muutenkin niin en viitsi heidän arkeaan sekoittaa enempää ja kaikilla on oikeasti nyt tavallista enemmän kiireitä..

 

masentunut ei tosiaan kaipaa sääliä ja silittelyä päästäkseen jaloilleen, mutta voin sanoa että tuo syyllistäminen ja se, että minun pitäisi asettua mieheni asemaan ja antaa hänelle aikaa ja kysellä miltä hänestä tuntuu minun sairastuminen kun hänkään ei ole kertaakaan vointiani kysynyt, niin se on todella hankalaa kun on itse niin maassa ja ahdistaa ja toista ei kiinnosta mun asiat ja olen vaan paska äiti jolle saa tiuskia niin en usko että kukaan tässä pystyisi ottamaan sellaista roolia että nyt tarjoisi miehelle olkapäätä stressin keskellä kun itse en sitä koskaan ole saanut vaikka kuinka kierrellen ja suoraan ollaan tästä puhuttu niin hän ei ota vakavasti tätä vaikka ymmärrän että on hankala mua hyvin nyt ymmärtää mutta että kannan oman tuskani ja mieheni tuskani niin ei kai se oikeasti teidän mielestä ole vastaus että alan häntäkin hoitamaan ja itseni siinä sivussa??? ja minunko pitää mennä taka alalle jotta mieheni saa rauhassa sultella ja parantua siitä, että joutuu kanssani elämään? eli minun sairastumisen takia mies nyt ilmeisesti on tuollainen?! kai vedän itteni kohta jojoon kun en saa kun tuhoo aikaseks

19.10.2012
AMP91
AMP91

Varmasti se tosiaan rassaa miestä tuo tilanne mut hänen pitäis löytää joku kanava miten purkaa se pois. Masentunut ihminen ei todellakaan ole kykenevä ottamaan vastaan toisen pahaa oloa kun itselläkin on äärimmäisen paha olla.

Mulla on yksi kaveri jolla kaksisuuntainen ja noita masennuskausia on ollut enempi vähempi. Eli olen seurannut sivusta miten sängystä nouseminen voi olla todella vaikeaa puhumattakaan että tarttisi tehdä kotitöitä. Viime aikoina totesi, että hän pystyy korkeintaan neljään tapahtumaan viikossa. Kaupassa käynti on jo yksi tapahtuma, terapeutin luona käynti myös yksi. Kotona pärjää mutta jos mies on vähänkään kärttyinen mistään syystä ni se voi kaataa kupin nurin.

Harvemmalla miehellä, tai naisellakaan, on kykyä ymmärtää tällaista ellei ole itse koskaan ollut masentunut. Kun ei ole kokenut sitä totaalista elämänhallinnan hukkaamista. En itsekään kykene täysin ymmärtämään moista tilaa mutta yritän kovasti.

Ja haluan tsempittää sua kovasti.

Onko miehesi käynyt kertaakaan juttelemassa sua hoitavien ihmisten kanssa? Onko sillä edes auttavaa ymmärrystä missä mennään? Edes teoriassa vaikka siitäkään paljon apua ole.

18.10.2012
misukka
misukka

tuntuu että tarvitaan nyt molemmat aikaa koska ollaan nii helvetin täynnä toisiamme kumpikin eikä ymmärretä kun molemmilla on pää täynnä ajatuksia.. itsekään en uupumustani tollalailla muihin pura niin tai ainakin pyydän anteeksi niin mieskin voisi joskus pyytää, edes kerran.

18.10.2012
AMP91
AMP91

no voi olla mutta ei kai se oikeuta ikinä sitä muhun purkamaan?! saati kun tietää mun tilanteen..

18.10.2012
AMP91
AMP91

Oletko ajatellut että mieskin voi olla uupunut ja siksi silläkin hermo kireänä?

Voisiko vauvan saada hoitoon johonkin,ja saisitte olla hetken kaksin ja selvitellä solmuja?

Vauva-aika ei taida kellekkään olla helppo ja parisuhteet natisee,mutta ei kannata luovuttaa jos on halua vielä olla yhdessä=)

18.10.2012
huiskutin
huiskutin
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...