ruokailun aloittaminen
Meillä kiinteiden aloittamisessa auttoi, silloin ruokailu ei oikein ottanut onnistuakseen, helistimen heiluttelu lapsen yläpuolella. Lapsi käänsi ihmetellen katseensa ylöspäin, jolloin myös suu aukesi ja sinne pystyi sujauttamaan hieman sosetta. Porkkana-soseen vaihto päärynään auttoi myös. Päärynän makeus viehätti lasta, hän halusi oppia syömään sitä ihanaa herkkua. Myöhemmin vaihdoimme juures-soseisiin(bataatti,porkkana,kurpitsa)sekoittamalla niihin hiukan päärynää joukkoon. Nykyisin päärynä on enää spesiaali herkku ja vihannes/juures-soseet sujahtavat suusta vatsaan sellaisenaan :)

Vastaa
Listaa uusin ensin
Ei meillä kumpikaan ole tietenkään hoksineet suutaan avata lusikan ilmestyessä näköpiiriin mutta lapsilla on semmoinen hassu refleksi, että kun tökkäät kevyesti lusikan kärjellä ylähuuleen ni suu aukeaa. Ja samalla kun lusikka osuu soseineen huulille ni lapsi kyllä ihan luonnostaan työntää kielen ulos ja saa sen ekan makuannoksen. Jos ei kelpaa ni sit ei kelpaa ja voi kokeilla seuraavalla kerralla uudelleen.
Ja soseen voi sotkea myös rintamaitoon tai korvikkeeseen, tai ostaa ihan rehellisesti velliä. Ite tein kuopukselle maissisoseesta vellin rintamaitoon 2 tl sosetta+ 40ml maitoa ja upposi kuin häkä.
Lapsen tahtiin kannattaa noita soseita aloitella ellei tosiaan ole neuvolasta muuta ohjeistettu. Minusta leikkimiseen opettaminen on ihan turhaa ja lopulta jopa ongelmallistakin. Jaan tässä asiassa riun natsiäiti ideologian :D

miekii jättäsin kyllä leikit pois kokonaan. Eihän kukaan lapsi heti osaa sitä syömistä, pikkasen harjoittelua se vaatii :) Meillä mie oon lusikan kärjellä pikkasen ujuttanut sosetta suuhun, sitten pikkanen on kummissaan sitä makustellut suussaan. Muutaman päivän päästä alkaa se syöminen kyllä sujua kun lapsi oppii avaamaan sen suunsa :) Hedelmiä ei tosiaankaan kannata välttämättä ottaa aloitussoseeksi, mutta rehellisyyden nimissä oon miekii opettanut lapset syömään niitä vähemmän hyviä kalasoseita niin että pikkasen oon lusikan kärkee dipannut makeaan soseeseen. Sitten kun kalan maku tullee tutuksi oon jättänyt herkut lusikan kärjestä pois :) Mie oon natsiäiti tuon ruokailun suhteen ja meillä ei ruokapöydässä leikitä eikä lueta... :D

Aloittaja on voinut saada terveydenhoitajalta ohjeen soseiden aloittamiseen (paino ei nouse tarpeeksi äidinmaidolla/korvikkeella).
Itse ajattelen niin, että antaa sosetta ns. ruoka-aikaan, eli kun vauvalla on nälkä.

Hyvä että teillä lapsi suostuu syömään vihannessoseitakin. Hedelmäsosseita ei suositella aloitussoseeksi juuri siksi että usein lapsi kieltäytyy syömästä mauttomampia kasvissoseita kun on päässyt herkun makuun.
Ja noihin leikkeihin ei kannata lähteä ollenkaan. Kohta teet kärrynpyöriä viihdyttääksesi lasta että hän avaisi sen pienen suppusuunsa ruokaa varten. Ja lapsi oppii pian että äiti tekee IHAN MITÄ VAAN jotta hän söisi edes vähän. Sitten olettekin pulassa.
