Uhmaikäinen sopuisaksi

Aina on puhuttu joulupukista ja tontuista, mutta itse vasta huomasin, että nehän ovat tosi hyvä keino uhmaikäisen rauhoittamiseen. Meidän lapsemme (tuli juuri 3v) rakastaa lahjoja. Jostain tuli puheeksi joulupukki joku aika sitten ja kerroin, että pukki tuo lahjoja kilteille lapsille ja tontut tarkkailevat ikkunoiden takana laittaen muistiin kaikki kiltit ja tuhmat teot, plussaa ja miinusta jne. Lapsi on rauhoittunut huomattavasti, kun vain muistuttelen asiasta ajoissa päivän mittaan uhmatilanteiden lähestyessä ja hänellä on siis tavallaan rutkasti valintatilanteita (joissa harjoitella sitä tahtomista) ja yleensä hän valitsee sen kiltin teon tuhman sijasta. Nyt, kun esimerkiksi alan kattaa pöytää, hän saattaa vilkaista ikkunaan päin ja alkaa pyytämättä kerätä lelujaan pois ja huomauttaa sitten tyytyväisenä, että plussaa tuli minulle. Meillä tämä on ainakin toiminut ja arki on rauhoittunut (ja kerron toki pojalle aina myös niitä syitä ja seurauksia, miksi jotain ei saa tehdä tai pitää tehdä eli sattuu, tulee paha mieli, menee rikki jne, mutta usein ne tuntuvat olevan hänelle ilmeisesti vielä liian vaikeita käsittää ja tämä tällä erää on toiminut paremmin).

20.9.2012
äiskä7
äiskä7

no joo, miusta tuo joulupukki-homma nyt on melko vaaratonta kun ei ruveta pelottelemaan lasta, vaan jutellaan pikemminkii semmosia tontut katsoo ja kertoo joulupukille kuka on kiltti-tarinoita. Kaikkein typerin pelottelu minkä oon ite kuullut, oli kun miehen siskon mies pelotteli niiden lasta että nyt jos et oo kiltti niin seuraavan kerran neuvolantäti pistää oikein monta piikkiä. En puuttunut, mutta aattelinpa vaan että harvinaisen idioottimaista pelottelua. Miusta joulu on ihanaa, sillon aikuisellakin on lupa käyttää mielikuvitustaan :) Miusta tuo lenoreen kommentti ainasesta maanantaista on kyllä tosi osuva :D

22.9.2012
riu
riu

Selkeyden vuoksi; meillä vietetään joulua sekä annetaan ja saadaan joululahjoja.

20.9.2012
PekkajaMatti
PekkajaMatti

meilläkii kahellaan tontun jälkiä joulun alla enemmän, saunassa jos meno äityy mahottomaksi niin jutellaan saunatontusta vuoden ympäri :D

Hih minnuu peloteltiin lapsena että jos en oo kiltisti niin maitomies vie miut :D

20.9.2012
riu
riu

Meillä vilahtelee tonttuja pojan toimesta keskellä kesääkin mutta vaikutus käytökseen on kyllä sekunnin luokkaa. :D

20.9.2012
misukka
misukka

Jos perhe ja suku viettää joulua (kaikkihan Suomessakaan eivät vietä eri syistä), niin kyllä ne "tuhmat" aikuiset ja lapset saavat myös joululahjoja.

Noin pieni lapsi ei osaa ensinnäkään hahmottaa ajan kulumista. Jouluun on vielä aikaa paljon.

Toiseksi lapsi ei pian uslkalla näyttää negatiivisia tunteitaan, jos joulupukki ja tontut rankaisevat lahjattomuudella lasta.

20.9.2012
PekkajaMatti
PekkajaMatti
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...