Sukupuolen kertominen

Odotusaikana miehelläni ja minulla oli todella eriävät mielipiteet vauvan sukupuolen selvittämisestä ja kertomisesta. Mieheni sisaruksilla on paljon lapsia ja hän on itsekin todella lapsirakas. Heillä on myös suuri suku. Minulla taas on pieni suku ja olen ensimmäisten joukossa saamassa perheenlisäystä tai niitä harvoja, joilla on perhe en tapaa koskaan. Olen ennen puolisoni tapaamista inhonnut ja pelännyt lapsia ja ajatellut etten koskaan halua lapsia. Mutta tietenkin tämä on toivottu ja haluttu raskaus, mutta muutos minussa on ollut suuri ja annan itselleni armoa totuttautua että "äidiksi kasvetaan". Siksi olenkin halunnut että hankimme hyvissä ajoin vauvatarvikkeita, että siinä saa kasvaa odotellessa henkisesti ennen kuin se näkyy fyysisesti :)  Mutta se pointti. Mieheni halusi että lapsen sukupuoli selviäisi vasta syntyessä, minä taas halusin että otamme selville sen ja olemme alusta asti avoimia asiassa. Lopulta pääsimme sopuun että eka lapsi katsotaan ja kerrotaan, seuraavan lapsen kohdalla toteutetaan sitten miehen tahto. Mutta viikkoa ennen rakenneultraa mieheni sanoi ettei sukupuolta sitten kerrota kellekään. Se aiheutti aivan valtavan rotkon välillemme, mieheni ei voikaan ymmärtää miten tärkeää minulle on iloita lapsesta perheeni kesken, puhua raskaudesta ja sen tuomista tunteista oman äitini kanssa ja tietenkin alkaa jo toteuttaa sitä suunnitelmaamme tehdä tytöstä tyttömäinen ja pojasta poikamainen. Mielipaha sopimuksen rikkomisesta oli niin suuri, että olen lohduttautunut ajatuksella ettei mieheni voi olla möläyttämättä asiaa perheelleni, joka on todella tohkeissaan ensimmäisestä lapsenlapsesta. Onhan tässä vielä aikaa..  Kun saimme rakenneultrassa tietää kumpi on tulossa, en voinut soittaa kellekään ja kertoa. En siis todellakaan ole mikään juoruakka jolla on tarve kertoa kaikki kaikille, ei ole kyse siitä. Tuli olo ettei voi iloita asiasta kun pitää varoa sanojaan. tottakai toisten innostus, onnittelut ja ideointi/haaveilu tuntuu hyvältä ja tukee ja kannustaa itseäni. Mieheni on oikeastaan rakenneultran jälkeen herännyt raskauteen, juttelee silloin tällöin vauvalle ja silittelee masua mutta hän on sanonut ettei halua tehdä sitä joka päivä ja puhua siitä koko ajan. No, minullahan tämä raskaus ja vauva on mielessä ,luonnollisesti, oikeastaan joka sekunti vaikka touhuaisin muuta.  Nyt on siis siinä pisteessä, että en voi puhua kellekään raskaudesta ja tuntemuksistani täysin, koska pelkään lipsauttavani sukupuolen jollekin ja mieheni kanssa en voi jutella koska häntä ei välttämättä kiinnosta tietyt asiat tai hän ei halua keskustella joka päivä raskaudesta.  Tuskastun, tuntuu etten voi tai SAA iloita ja nauttia raskaudesta täysin mitoin. Mieheni puolestaan kokee että hänenkin tahtonsa pitää saada tässä asiassa läpi. Ihmettelen vaan mihin se aiempi sopimus katosi.. Kai minäkin voin sitten seuraavassa raskaudessa tehdä tuollaisia yllätyksiä.. Suututtaa kyllä niin kovin taas tämä asia!  Mieheni on nyt alkanut perustella asiaa että hän on aina ajatellut (jo siis ennen minun tapaamista) että ei halua selvittää tulevien lastensa sukupuolta. Tässä nyt on kaksi eriävää kantaa, joista toinen enemmänkin psykologinen ja toinen mieheni tuntien täysin periaatteellinen. Antakaa hyvät ihmiset mielipiteitä ja mieluiten vielä omia kokemuksia vastaavasta. Tämä asia raastaa meidän välejä ja etenkin minua, miehelläni kyllä on rauha asiassa niin kauan kuin kukaan muu ei tiedä kumpi meille on tulossa. Tänään kysyin häneltä, voisiko hän kuvitella salata sukupuolen vielä synnytyksen jälkeen ristiäisiin asti. Silloinhan viimeistään asia on hänellekin vähintään yhtä todellista kuin mitä minä koen vanhemmaksi tulon olevan nyt. 

14.9.2012
joh316
joh316
12 weeks pregnant

Minä yrittäisin myös sopia miehen kanssa, että sinä saat kertoa omille vanhemmillesi, mutta pyydät heitä pitämään asian sitten salassa. Ymmärrän kyllä, että jos asiasta on suuntaan tai toiseen periaatteellinen mielipide, niin siitä on hankala joustaa... Sitä haluaisi, että säännöt ovat kaikille samat.

Itse halusimme tietää lapsemme sukupuolen rakenneultran yhteydessä, mutta sovimme, ettemme siitä kenellekään kerro. Se oli molempien tahto ja itseasiassa kun omilta vanhemmiltani kysyin (ennen ultraa), että haluaisivatko he tietää, niin äiti sanoi, ettei halua. Kannusti itseasiassa siihen, että saavat yllätyksen vasta lapsen syntyessä.

Periaatteellisia eroja meillä sitten onkin lapsen nimen kertomisen kanssa. Itse haluaisin pitää salassa kasteeseen asti, mikä on meidän perheessä perinne, mutta miehen suvulle sellainen ei kuulemma käy alkuunkaan. Hänen sukunsa ei ymmärtäisi, jos lapsi on syntynyt, mutta sillä ei vielä ole nimeä!!! Lopulliseen ratkaisuun ei vielä olla päästy, mutta voi olla, että miehen suku saa tietää nimen aikaisemmin kuin omani. Jonkinlaisia kompromisseja on tehtävä.

17.9.2012
jan13
jan13

Myö ei olla haluttu tietää meijän lasten sukupuolia ennakkoon, mutta se on ollut kummallekin niin itsestään selvää ettei siitä ole tarvinnut edes keskustella. Mutta teijän kyllä täytyy. Aika palikka on se siun mies, jos ei ymmärrä miten suuri muutos se raskaus on, ja miksi siitä tuntee tarvetta puhua. Miekii voisin kuvitella, että siulla vois olla pari luottohenkilöä, joiden kanssa keskustella raskaudesta ihan vapaasti ja joille voisit kertoa tuosta sukupúolestakin ihan vaan kun sie koet sen tärkeeksi. Etenkii ensimmäisen raskauden aikaan kun kaikki on ihan uutta... Siinä käy kaikenlaista mielessään ja onhan se hyvä jos niistä voi jollekin vapautuneesti puhua.

Onnellista loppuodotusta siulle joka tapauksessa! :)

15.9.2012
riu
riu

Jos susta noin vahvasti tuntuu siltä, ettet voi raskaudesta täysillä iloita sen takia, niin mä suosittelen kans uudelleenkeskustelua ja kompromissia. Vaikka että saat äidillesi kertoa niin sulla on yks ihminen, joka "jaksaa" kokoajan kuunnella kaikesta jos mies sitä ei jaksa. Samoin kyllä sanoisin et se raskausnyt vaan on sun elämän täyttävä asia ja se nyt pitää vaan yyväksyä, eihän aitä voi sittenkään sanoa et en mä nyt jaksajoka päivä/tänään kuunnella vauvaan liittyviä juttuja kun lapsi on syntyny.

15.9.2012
Mummy83
Mummy83

Keskustelkaa. Kerro miehellesi, että sinulla on paljon sulateltavaa äidiksi tulossa ja haluat jutella siitä jopa joka päivä, jonkun kanssa. Ja nyt tunnet ahdistusta asiasta. jos ei mies sitä tajua niin hän on aasi. Usko pois, hyvin monet miehet on aaseja tässä asiassa. He eivät todellakaan tiedä mitä odottavan äidin mielessä tapahtuu. Ainakaan ellet kerro.

Vetoa vaikka siihen, että jos hän rakastaa sinua niin antaa sinun iloita lapsesta ja puhua mieltä kaihertavista asioista. Ja silloin se sisältää myös sen sukupuolen lipsahtamisen, jos niin on käydäkseen. Joskus periaatteet on pyllystä. Kysy ihmeessä mihin se teidän alkuperäinen sopimus katosi. Ei tuollainen veneen kääntö ole mistään kotoisin. Mutta en suosittele sitäkään, että ehdoin tahdoin tahallaan kerrot sen sukupuolen, asenteella "lälläslää, kerroinpas" Puhukaa ensin asia halki, niin että ukkokin ymmärtää.

Meilläkään mies ei halunnut tietää lasten sukupuolia ja eka olikin mulle ihan ok, että oli yllätys. Mut toisesta pelkäsin, että jos se onkin yllättäin tyttö ni en osaa sulattaa asiaa ja opi ikinä rakastamaan sitä lasta kun on "väärä". Ja suostuihan tuo lopulta katsomaan että poika se toinenkin oli. Nyt mulle on oikeastaan ihan se ja sama kumpi kolmannesta tulee. Todennäköisyys on pojan puolella mutta olen jo sinut senkin ajatuksen kanssa että meille saattaa tulla tupsahtaa myös tyttö.

14.9.2012
misukka
misukka
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...