Odotusaikana miehelläni ja minulla oli todella eriävät mielipiteet vauvan sukupuolen selvittämisestä ja kertomisesta. Mieheni sisaruksilla on paljon lapsia ja hän on itsekin todella lapsirakas. Heillä on myös suuri suku. Minulla taas on pieni suku ja olen ensimmäisten joukossa saamassa perheenlisäystä tai niitä harvoja, joilla on perhe en tapaa koskaan. Olen ennen puolisoni tapaamista inhonnut ja pelännyt lapsia ja ajatellut etten koskaan halua lapsia. Mutta tietenkin tämä on toivottu ja haluttu raskaus, mutta muutos minussa on ollut suuri ja annan itselleni armoa totuttautua että "äidiksi kasvetaan". Siksi olenkin halunnut että hankimme hyvissä ajoin vauvatarvikkeita, että siinä saa kasvaa odotellessa henkisesti ennen kuin se näkyy fyysisesti :) Mutta se pointti. Mieheni halusi että lapsen sukupuoli selviäisi vasta syntyessä, minä taas halusin että otamme selville sen ja olemme alusta asti avoimia asiassa. Lopulta pääsimme sopuun että eka lapsi katsotaan ja kerrotaan, seuraavan lapsen kohdalla toteutetaan sitten miehen tahto. Mutta viikkoa ennen rakenneultraa mieheni sanoi ettei sukupuolta sitten kerrota kellekään. Se aiheutti aivan valtavan rotkon välillemme, mieheni ei voikaan ymmärtää miten tärkeää minulle on iloita lapsesta perheeni kesken, puhua raskaudesta ja sen tuomista tunteista oman äitini kanssa ja tietenkin alkaa jo toteuttaa sitä suunnitelmaamme tehdä tytöstä tyttömäinen ja pojasta poikamainen. Mielipaha sopimuksen rikkomisesta oli niin suuri, että olen lohduttautunut ajatuksella ettei mieheni voi olla möläyttämättä asiaa perheelleni, joka on todella tohkeissaan ensimmäisestä lapsenlapsesta. Onhan tässä vielä aikaa.. Kun saimme rakenneultrassa tietää kumpi on tulossa, en voinut soittaa kellekään ja kertoa. En siis todellakaan ole mikään juoruakka jolla on tarve kertoa kaikki kaikille, ei ole kyse siitä. Tuli olo ettei voi iloita asiasta kun pitää varoa sanojaan. tottakai toisten innostus, onnittelut ja ideointi/haaveilu tuntuu hyvältä ja tukee ja kannustaa itseäni. Mieheni on oikeastaan rakenneultran jälkeen herännyt raskauteen, juttelee silloin tällöin vauvalle ja silittelee masua mutta hän on sanonut ettei halua tehdä sitä joka päivä ja puhua siitä koko ajan. No, minullahan tämä raskaus ja vauva on mielessä ,luonnollisesti, oikeastaan joka sekunti vaikka touhuaisin muuta. Nyt on siis siinä pisteessä, että en voi puhua kellekään raskaudesta ja tuntemuksistani täysin, koska pelkään lipsauttavani sukupuolen jollekin ja mieheni kanssa en voi jutella koska häntä ei välttämättä kiinnosta tietyt asiat tai hän ei halua keskustella joka päivä raskaudesta. Tuskastun, tuntuu etten voi tai SAA iloita ja nauttia raskaudesta täysin mitoin. Mieheni puolestaan kokee että hänenkin tahtonsa pitää saada tässä asiassa läpi. Ihmettelen vaan mihin se aiempi sopimus katosi.. Kai minäkin voin sitten seuraavassa raskaudessa tehdä tuollaisia yllätyksiä.. Suututtaa kyllä niin kovin taas tämä asia! Mieheni on nyt alkanut perustella asiaa että hän on aina ajatellut (jo siis ennen minun tapaamista) että ei halua selvittää tulevien lastensa sukupuolta. Tässä nyt on kaksi eriävää kantaa, joista toinen enemmänkin psykologinen ja toinen mieheni tuntien täysin periaatteellinen. Antakaa hyvät ihmiset mielipiteitä ja mieluiten vielä omia kokemuksia vastaavasta. Tämä asia raastaa meidän välejä ja etenkin minua, miehelläni kyllä on rauha asiassa niin kauan kuin kukaan muu ei tiedä kumpi meille on tulossa. Tänään kysyin häneltä, voisiko hän kuvitella salata sukupuolen vielä synnytyksen jälkeen ristiäisiin asti. Silloinhan viimeistään asia on hänellekin vähintään yhtä todellista kuin mitä minä koen vanhemmaksi tulon olevan nyt.