Marikan inspiroimana..=)

Mistä teille on tullu ideat lapsen/lasten nimiin? =)Meillä on esikoisen nimi ihan vaan kalenterista bonjattu, toinen nimi on suvussa ja pikku miehen nimen mies hoksas telkkarista ja tykästy ku oli vähä erikoisempi nimi..muut nimet onki väännelmiä suvussa kulkevista nimistä..=)

3.9.2012
memmu
memmu

meillä nimien etukirjaimet samat kun minulla ja miehellä. esikon toinen nimi niinku toisenkin musiikkiin liittyvä mikä tulee varmaan kaikille saman aiheen mukaan. kolmasnimi on sitten vanhan akainen.

5.9.2012
mustikka88
mustikka88

Meillä on kumpainenkin saanut nimensä sen mukaan miltä näyttää. Tykätään perussuomalaisista nimistä eli mitään hirmusia erikoisuuksia ei etunimestä löydy. Esikosta kävi myöhemmin ilmi että sekä eka että toka nimi onkin mieheni äidin isä ja veli, ei mies niitä muistanut. Kolmas nimi tuli siitä että  halusin vaan nimen Kasperi ja Kasper tuli kolmanneksi nimeksi.

Kakkoselle halusin toiseksi nimeksi Juhani mutta se ei sopinut kokonaisuuten joten vaihtoehto oli JOhan joka oli mun mielestä liian ruotsalainen joten suomennettiin Juuhaniksi, vahingossa tuli sitten yltiöpäisen erikoinen toinen nimi. Kolmas nimi tuli ihan vitsillä kolmesta rosvosta...

Kolmannelle sit se kolmas rosvo kolmanneksi nimeksi. Siis jos on poika. Tytölle ei ole edes ajatusta. Tai no ehkä Ronja (ryövärintytär) :D johonkin väliin.

Ja tähän mennessä perheen etunimissä jokaisella on jossain kohti kutsumanimeä R.

5.9.2012
misukka
misukka

Mä tykkään pitkistä nimistä sen takia et pidän lempinimistä :)

Meiilä oli kriteereinä että on kaksikielinen nimi eli kuullostaa samalta sekä suomeksi että englanniksi lausuttuna jotta molempien sukulaiset osaa sen sanoa. Toisekseen sen piti löytyä Raamatusta (mikä sinällään oo vaikeeta ku lähestulkoon kaikki nimet on joltain alkuperältään Raamatusta :) ) . Sit tietysti niin pitkä että siitä saa kivan lempinimen. Rebecca oli yks vaihtoehdoista sen takia et Becca on kiva lempinimi, mut sitku se on suomeks "pekka" ni luovuttiin siitä :)

Toinen nimi on miehen äidin toinen nimi.

3.9.2012
Mummy83
Mummy83

nyt kun rupesin googlettaa, niin kyllä  sillä nimellä löytyy merkityksiäkin:D intialainen versio eräästä  toisesta nimestä.  ja jos oisi mennytmun kirjoitusasun mukaan, niin oisi ollut venäläinen nimi:D

3.9.2012
Blanco
Blanco

mie halusin sellasen jollasta ei suomessa  oisi, sit jostain syystä oon vieläpä viehästynyt nimiin, joissa I kirjoitetaankin Y:llä. mies  ei tykänny kirjainvaihdosta,mutta halusi nimen, joka loppuisi H-kirjaimeen. tehtiin sitten kompromissi, uusi erikoinen nimi,  ilman  Y:tä mutta  H-päätteellä:D maistraatti hyväksyi nimen vain sillä perusteella, ettäsuomeen oli  viikkoa aiemmin kuulema muuttanut joku sen niminen taiteilija. hassua:)mie en ole aiemmin sellaista nimeä kuullut enkä  nähnyt missään:)

3.9.2012
Blanco
Blanco

Meillä tolla ukon nimellä ei oo pahemmin mitään tarinaa. Isäntä mainitti sillon alkuraskaudesta että se on aina tykänny nimistä Leo ja Nico, nimenomaan seellä kirjotetuna. Sit mä vaan yhdistin ne ja lisäsin Mikaelin ja väliviivan. Väliviiva on tässä lähipiirissä "se juttu" joten siitä tuskin kukaan tulee pääsemään eroon, vaikka kuinka haluais. Me sentäs laittetiin sillä kaks viimestä yhteen, toisin kun mulla ja mun siskolla on kaksosanen etunimi ja ite en sitä halunnu omalle lapselle koska tiedän kuinka perseestä se on kun ei kukaan ymmärrä käyttää oletuksena molempia, vaan vaan toista. Todella raivostuttavaa ihmiselle joka käyttää nimenomaan molempia nimiä. :E

Eikä meillä tuu olemaan mitään et nyt kaikkien lasten nimet pitää alkaa L kirjaimella kun esikko on L. Mut jos me joskus tyttölapsi saadaan niin hän jää varmaan nimettömäksi, ei löydy meidän suuhun sopivaa tyttönimeä. :o

3.9.2012
RJ89
RJ89
3 years, 6-month-old toddler
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...