tämä sopisi ennemminkin osioon "Sekavia aiheita" (Huom, sis. 100 sivua tekstiä:D)

lähinnä nyt siis haluan purkaa tunteitani sen enempää äidinkieltä miettimättä joten anteeksi sekavuus ja satasivuinen ähellykseni.. lukekaa joka kappaleen alku ja loppu sitten vaikka jos ei muuta jaksa :D tiedätte varmasti jonkun ihmisen joka väittää olevansa esim ruma vaikka on kaunis, huono piirtämään vaikka on hyvä, lihava vaikka on laiha jne jne..... entäs sitten kun asiat onkin niin päin että näkee itsensä ihan kauniina ja muut pitävät rumana tai itse pitää itseään hyvänä laulajana mutta muut eivät. huonot esimerkit tiedän muttakun musta tuntuu niin ristiriitaiselta tietyissä asioissa (ei nyt siis tarkalleen noissa mainituissa esimerkeissä).. tuntuu että olen koko elämäni elänyt narsistisena pilvilinnassa kuvitelleeni kaikki hyvät piirteeni koska asiat eivät suju enää kuin ennen ja tilanteet joissa olin hyvä eivät suju kuin ennen minulta ja mietin että ovatko ne ennen sen paremmin onnistuneetkaan tai olenko sittenkäään ennenkään sen parempi jossain ollutkaan.   minua harvoin perheeni, ystäväni mies ym kehuu missään vaikka kerrotaan että rakastetaan, niin olen aina itse hoitanut itsetunnostani huolehtimisen mutta olisihan se kiva että ympäristökin sitä pönkittäisi aina välillä. olen siis miettinyt että onko minussa koskaan mitään hyvää ollutkaan kun aina itse olen vaan niin päätellyt ja itseäni kehittänyt ja tsempannut vaikka toki kaverit muuten auttaa ja ymmärtää minua ja esim koulun liikuntatunnilla kehutiin tyyliin mutta ei sen kummepia ole ikinä. olen viime aikoina tuntenut että ne hyvät puolet mitkä minulla on ennen ollut ja joita olen pitänyt hienona asiana itsessä ja niiden esiintuonti on tuonut hyvän mielen varsinkin jos on saanut muita auttaa lahjoillaan esim kuuntelemisen taito, ihmisten "lukemisen" taito, huumorintaju, sanavalmius ja hellä äidillisyys ovat käänytneet päälaelleen tai en osaa selittää mutta tuntuu että hyvät puoleni ovat hiipuneet/kadonneet mutta uusia ei ole tullut tai huonot puoleni eivät ole hyviksi muuttuneet ikäänkuin tilalle kumminkaan.. kukaan ei varmaan tajua koko ideaani mutta siis suomeksi tuntuu etten nykyään ole hyvä oikein missään. enkä tosiaan ole mikään perektionisti, minulle on aina riittänyt että itse olen tyytyväinen itseeni ja työhöni+saavutuksiini yms enkä ainakaan tietoisesti ole hakenut hyväksyntää ulkopuolisilta useinkaan..   tunnen myös riitämättömyyttä äitinä, en halua lapselleni tällaista sekopää äitiä... jos saisin valita ilman oikeuskäsittelyjä, kenenkään kysymyksiä, miehen mielipidettä ja muuta siihen liittyvää niin olisin mieluummin viikonloppuäiti jos sitäkään ja antaisin miehen hoitaa koko homman kun hän on lapsellemme niin ihana isä ja tuntuu että vaikutan negatiivisesti lapseeni vaikka mitä tekisin..... tuntuu etten pysty antamaan lapselleni mitään kun en mitään osakaan.. en siis puhu mistään piirtämisestä tai kokkaamisesta vaan ylipäätään koen joka osa alueella olevani vajavainen ja riittämätön ja se minä jota ennen arvostin kaikkine vikoineen ja negatiivisuuksineen joita toki myös löytyi (kärsimättömyys, jahkailu, saamattomuus joissain asioissa jne jne), olin kuitenkin sen minän hyväksynyt eihän kukaan ole täydellinen. näin kuitenkin itsessäni paljon hyvää, osasin kuunnella, olin järjestelmällinen ja muuta mitä nyt olenkin maininnut. pikkuhiljaa piirteeni vain rapisi ja rapisi lähes olemattomaksi kunnes yhtäkkiä havahduin etten löydä itestäni mitään mihin olisin tyytväinen paitsi ulkoset puitteet kämppä tms..   masennukseltahan tämä kuulostaa ja olen ennenkin ollut masentunut, tosin ilman lääkitystä mutta oikeasti välillä mietin että entä jos vaan olenkin näin helvetin tyhmä, vajavainen ja osaamaton mistäs sen tiedän?? kaikissa on muka jotain hyvää no mutta entä jos olen vain paha ihminen tai jos mun hyvät puolet on niin piilossa ja niin olemattomia että en niitä ymmärrä itsekään jolloin nei paljo lohduta.. miten voi mieli huijata niin että vaikka kuinka yritän miettiä positiivisesti ja realistiseti niin en löydä itsestäni oikein mitään hyvää ainakaan isompaa.. viimeaikoina tosiaan tuntui vasta että kaikki on muuttunut.. välillä mietin jopa jotain aivokasvainta itsellä ja jopa toivon sitä että olisi jotai konkreettista mistä valittaa ja mitä surra! nautin lapsestani ja miehestäni ja puitteet perheidylliin on tarpeeksi kunnossa ja kiitän onneani joka ikinen päivä tästä kaikesta mutta miten voin kokean itseni yhtäkkiä näin surkeaksi maan matoseksi.. elämäni on jotenkin ollut liian hyvää minulle. miten voin olla kiitollinen elämästäni ja samalla olla masentunut oman riittämättömyyteni takia??   sekin kun ympärillä ihmiset pääsee unelmakouluihin ja menee naimisiin ja lomailee ja rikastuu töissä jne ja mulla kaikki on äitiysloman takia niin kaukana ja tuntuu ettei kukaan oo samassa tilanteessa ja ymmärtäis tätä elämää vaippojen kanssa kun kaveritkin vaan sanoo "joo on se vauva arki varmaan tosi rankkaa ja hampaiden tulo ja kaikki mutta hei arvaa mitä koulussa kävi.." en tiedä miksi näin tunnen vaikka kaikki periaatteessa on kunnossa mutta ennenkin olen masentunut ihme asioista ja aina sillä elämän hienoimalla hetkellä, why? nytkään en kokonaan osaa nauttia vauva ajasta ja se valuu hukkaan ja myöhemmin kaduttaa miksi en vaan nauttinut mutta voi kun se olisi niin helppoa.. yritän joka päivä katsoa itseäni peilistä ja sanoa että olen hieno ihminen, äiti ja puoliso ja osaan sitä tätä ja tota ja olen hyvä siinä tässä ja tossa mutta ei se tule sydämestä vaikka kuinka yritän itselleni perustella asiat itselleni.. olen kuin joku jakautunut peroonallisuus :D ei nyt sentään.. yksi tähän masennukseeni mikä onkaan liittyvä ongelma on siis myös se että tuntuu ettei kukaan enää nykyään ymmärrä minua, siitä tämä kaikki kai lähti.. minulla on myös muistin kanssa ongelmia ja keskittymisessä.. saatan esim kysyä mikä päivä tänään on ja seuraavassa lauseessa puhua kuitenkin ihan eri viikonpäivästä. ja siis unohtelen syntymäpäiviä jne noloa.. ja painotan vielä että vauvani on ihana ja helppo 8kk vesseli joka nukkuu hyvin, syö ja leikkii ja mies auttaa enemmän kuin paljon joten vauva arjen rankkuudesta en usko tämän johtuvan vaikka toki joskus on rankkaa mutta ihan yksittäisinä hetkinä vain. mutta siis ihmiset nykyään ymmärtävät minut, ennen niin sanavalmiin, perustelevan, realistisen puheliaan ihmisen ihan oudosti tai täysin väärin ja jutun idea katoaa. minulla on myös puheen tuottamisessa välillä ongelmia iha oudolla tavalla siis sanat menee sekaisin ja kun piti sanoa koira sanon loira tms ihan outoa enkä ymmärrä aina itseänikään, välillä sanon jopa eri asioita kuin ajattelinkaan ja se ärsyttää miten ilmaisuni on kuin kaksivuotiaalla yhtäkkiä tai sitten sekin on aina ollut niin enkä ole tajunnut sitä että muut tarvitsisivat tulkkia kanssani.. kyse ei kuitenkaan ole väsymyksestä tai nopeasta puheesta vaan ihan millon vaan voi käydä niin etten saa ilmaistua nykyään itseäni kuin ennen ja joskus kaverinikin hieman ihmettelevät juttujani mikä häiritsee ihmissuhteita suuresti.. mikähän tämä tällainen sairaus tai sekoilu oikeasti on??? olen ihan tosissani miettinyt että kun kaikki vammaiset eivät tiedosta erityistä tilaansa niin jo olenkin jotenkin vammainen (kaikella kunnioituksella kuitenkin vammaisia ja heidän läheisiään kohtaan) jos tämä on masennusta niin huhhuh mikä määrä oireita kaiken hikoilun ja ruokahalutomuuden ja hitauden ym lisäksi ei minulle ennen näin sekavaa ollut vaikka olin tosi masentunut. olen menossa tarkistamaan kilppariarvot ja muutenkin puhumaan lääkärille ja jos hän ei auta niin huudan apua ihan vaan poikani ja miehenkin takia... aamen :D

1.9.2012
AMP91
AMP91

Toivotaan, että siellä lääkärissä selviäisi jotain. Kyllähän tuo oudolta kuulostaa jos ihan ykskaks sua ei enää ymmärretä.

Osa noista jutuista menee mun mielestä ihan selvästi johonki masennuksen tai itsensä dissailun piikkiin. Iteki nimittäin ollut tuossa mielentilassa et mä oon ihan paska ja joskus oon ollu hyvä mut en enää kelpaa mihinkään. Ja kyllä tää työttömyys näkyy aiheuttavan sitä taas, että tuntuu etten kelpaa kelleen enkä mihinkään.

Mä olen siinä mielessä erilainen kuin sinä, että minä haen jatkuvasti sitä ulkopuolista hyväksyntää ja jos kukaan ei mulle osoita, että kelpaan ja olen hyvä ni se negistely saa vallan.

Jaksuja haluan toivottaa.

1.9.2012
misukka
misukka
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...