Mua vaivaa Popeda-kirous! Top4

koko pienen ikäni olen yrittänyt päästä edes kerran näkemään Popedan, jostain kumman  syystä tielle on tullut aina yllätyksiä siinä määrin  että alan  uskoa ettei minnuu olo tarkoitettu Popedaa näkemään tahi kuulemaan:D 1.  ensimmäinen epäonnistunut yritys oli  päästä alaikäisenä festareille, jossa kyseinen pumppu soitti. valitettavasti lähtöä edeltävänä iltana kuulin sukukokouksesta, johon  munkin  oli  pakko osallistua,  koska "kerran kymmenessä vuodessa on  vain pakko!".  siinähän sitä sitten, mökillä murjottamassa. ystävät soittivat ja hihkuivat puhelimeen miten mahtavan keikan pojat vetivät ja oi on kuule uskomattoman  hienoa täällä,  kuinkas siellä?  pöydän toisella puolen mummoni sisko jatkoi suolistovaiva-selvitystään  jo kolmatta varttia. joten hauskaa, aivan helvetin  hauskaa mullakin  oli! 2. toinen epäonnistunut yritys oli  matkata  noin 600km  iisalmen olusille nauttimaan paikallisesta tunnelmoinnista Popedan  voimin. sisäänpääsyä rajoitti kuitenkin liian vähäinen ikä, niimpä majoittauduimme  aivan portin kupeeseen, jotta kuulisimme Patea. jostain kumman syystä portille majottautui  noin sata muutakin laitamyötäistä, ja piankos siihen pystytti paikallinen  humppapändilavansa ja alkoivat veisata "jos ei muuta keksi,  kelpaisiko seksi"-veisua ja sen sellaista. olisihan se metka kokemus  ollut  muutoin, mutta ei siihen verrattuna, ettämatkaa oli takana, eikä Ukkometsosta kuullut pihaustakaan.. 3. kolmas popeda-tunnelmointini oli jo täysi-ikäisenä etsiä tuo  legendaarinen ravintola  Ukkometso, jonne ajoin parin tunnin matkan + ilman navigaattoria hapuilu, vain todetakseni  ovella,että kyseinen pulju oli joko tehnyt konkurssin, tai  sattui muuten vain pitämään ovia  lukossa perjantai-iltaisin.  Niin, enhän mie oisikaan halunnut... 4. viimeisin yritykseni oli firman  pikkujouluissa joukolla meno Sokos hotelli vantaaseen,  jossa Popedan oli määrä esiintyä. taksissa  laulettiin  kuorossajo kersantti karoliinaa, mutta yön  pikkutunneilla hämmennys oli  suuri,  kun lavalle nousikin Laura Voutilainen ja antoi uuden käsitteen laululle "vaarallinen yllätys". siis mitä helv...?? jaa, se Popeda esiintyikin naapuri raflassa eikä sinne  enää mahdu  sisään?  jassoo.   jotta tuulettakaan vaan  Paten tahtiin, mie en ala  enää mitään:D!

27.8.2012
Blanco
Blanco

Mulla on samanmoinen kirous Hunksien kanssa :D Pariin otteeseen oikeen yrittäny päästä niitä kattoon ni ei sit mitään saumaa.

28.8.2012
misukka
misukka

pitänee jatkaa  vaan sinnikkäästi  yritystä, josko ne niin hyvin livenä vetää kuin ihmiset kehuu:D

28.8.2012
Blanco
Blanco

Mua taitaa vähän kans vaivata joku kirous popedaa kohtaan. Monesti on pitäny päästä kattomaan ja aina jotain estettä tullu. No, sit viime joulukuussa päästiin jo pikkujoulupiknikkiin, yö ja suvi teräsniska ei niin kovasti siinä fiilistä nostanu kun popedaa odotin. No, enköhän mä kökkinu bajamassa mahani kans kun popeda alotti. Siinä siltä reissulta selvittyäni onneksi pysähdyin katselemaan kauempaa hetkeksi. Kun pääsin muun seurueen joukkoon niin ne känniääliöt oli päättäny että lähdetään!! En paljon viittiny alkaa vastaan tappelemaan kun herra iputtimen pomo tän päätöksen oli tehny, toki vähän protestoin, mutta eihän ne mua ainoaa selvinpäin olijaa kuunnellu.

Jäi harmittamaan...

28.8.2012
iputin
iputin

pakko hieroa suolaa haavoihin ja kertoo että oon nähny popedan kahesti, vieläpä eturivistä, niin että paten hiki (jota muuten lensi!!) roisku päälle, ja hassua on että en ees tykkää koko hemmosta! =) mutta hyvin se osaa vanhaksi patuksi vetää..=)

28.8.2012
memmu
memmu

up

27.8.2012
Blanco
Blanco
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...