Päivälörböniä
Eikös se ala olla jo pitkälti päivän puolella. Meidän pienimmäinen heräilee varmaan kohta päikyiltä. Isomman kanssa pelailtiin Charlya. Se on semmoinen korttipeli, missä pitää ruokkia eläimiä. Ihan hauska peli, mutta taitaa olla hiukka vaikea tuolle esikolle vielä kun siinä pitää saada omaan käteen semmoinen pakka eläimiä jotka saa syötettyä esillä olevalla ruokamäärällä. Hyvää laskuharjoittelua toki, mutta meinaa palaa pieneltä käpy aina välillä ku on koura täynnä porkkananpurijoita eikä yhtään evästä. Mut ajan kanssa oppii. Tälle päivälle ei suuria suunnitelmia. Kävin jo kaupassa hakemassa vähän evästä reissuun. Perjantaiaamuna auton keula suuntaa kohti Töysää ja Tuurin kyläkauppaa. Synttärikutsut sain yhtä vaille kaikki postiin vietyä. Yksi täytynee kiikuttaa henkilökohtaisesti perille kun on muutakin tavaraa vietävänä. Kaverin luokse ei perjantaina päästä. Hällä oli eilen laskettu aika ja tänään käynnistelevät. Jänskättää, koska sieltä tulee ilmoitusta pikkuisen maailmaan tulosta. Mutta ihan varmasti tämän kesän aikana mennään käymään. Edellisestä näkemisestä on oikeasti se 10 vuotta, että eiköhän olisi aika pitkästä aikaa treffata. Lappusia pyöri pitkin poikin missä on listattuna, et mitä pitää ottaa mukaan reissuun. 2-3 yötä ollaan siellä Tuurin paikkeilla, käydään Wasalandiassa viikonlopun aikana ja ma-ti yö ollaan Oulussa. Sieltä sitten Ranualle eläinpuistoon ja sitten nokka kohti Kuhmoa. Jahas. Vaavi heräs

Vastaa
Listaa uusin ensinhuiskutin. Me kans bongattiin se ilmaistivoli. Varmasti ihan kivaa esikon päästä sinne hillumaan.

Ja tuuriin jään 4kanssa päiväksi yksin kun tuo mies menee tekemään pari työhommaa siihen
lähelle,kotona on tylsää niin me lähdetään mukaan ja vietetään päivä Tuurissa..onhan siinä nyt se ilmaistivolikin ja kaikki=)

Me on aina liikuttu paljon lasten kanssa,mutta telttaan en lähde.En pysty nukkumaan selvinpäin teltassa ja lasten kanssa ei alkoa viiti ottaa=D
Mutta muuten kyllä oon lähdössä esim. 4kanssa junallakin nyt reissuun yksin=D
Tänään oltiin puistossa noitten pikkusten kanssa,ja yhtä-äkkiä joku alko huutamaan mulle että sun lapsi menee autotielle..lähdin kun salama perään kunnes huomasin että se ei oo mun lapsi=D
No nappasin lapsen mukaan ja vein oikealle äidilleen,omat pojat leikki kiltisti hiekkalaatikolla minkä vierellä seisoin..jotenkin vaan vaistomaisesti lähdin juoksemaan tuon huudon jälkeen kattomatta että omat oli vieressä..äidin vaisto=DPojat vaan sano että äiti mihin sä juoksit=D

Iltaa! Mä kävin töiden jälkeen uimassa. Siis ihan matkaa uin, en muista koska viimeks olisin sitä harrastanu, varmaan/koulussa joskus liikkatunnilla. Mä en oo ikinä erityisemmin pitäny siitä, vedessä polskimisesta muuten kylläkin, mut oli ihan mahtavaa. Etenki ku kävin maauimalas eli aurinko lämmitti kasvoja samalla ja vesi näyttis ihanan viileeltä. 2x 200m uin näin ens alkuun ku 200m meni noin vartti (mä oon hidas uimari :)) ja vartit saunassa ni tunti meni mukavasti. Jos loppuviikko on yhtä nättiä ni vois käydä jok ilta. Kotona on niin älyttömän orpoa yksin.. nautin mä siitäki, mut jotenki vielä ihanampi tunne fillaroida omaa vauhtia kaupungissa :)
Just tulin kotiin ja meinasin täytettyjä lettuja väsätä ku huomasin ettei oo munia :/ täytyy lähtee kauppaan.

Kiitos, kiitos :)
No me nyt lähetään kokeilee, miten reissuaminen sujuu telttamajotuksella kahden lapsen kanssa. Onneksi toi meidän vauva on just semmonen kohtuu helppo, et viihtyy rattaissa jonkin aikaa itsekseen. Esikko oli samanmoinen ku sralla siun pikkuisesi.
Me just syötiin, tai 3/4 söi ja yksi kiukkusi selkä karrella syöttiksessä. Se on nyt eka taisto siitä, kuka määrää mitä syödään. Eiköhän me tämäkin pässinpää kouluteta syömään silloin kun ruokaa on tarjolla.
Nyt mie lähen tuon ruokalakkolaisen kanssa ostamaan retkikeitintä että saahaan jotain ruuan tapasta tehtyä reissun päällä.

Moro
Nemo täällä kirjoittelee vaikka pitäis vetää hiukset päästä kun häästressi,vaikka kaikki reilassa ja lauantaina sanon tahdon,hihii.. tänään siivonnut kun kaveri tulee kylään ja huomenissa jos pesis latian sitten,niin kaikki valmiina juhlia varten. Leivoin tänää 100 maalaisleipästä jatkoille,pitäis riittää,ja pitää osa pakastaakin.
Huuh taitaa huominen kauppakeskus reissu jäädä huomen aamuksi,nyt ei enää ennätä kun postikin menee kiinni. Perjantaina juhlapaikan koristelu,kukkajutut,siis voi perse... apuwaa,sullahousutkin pitäis löytää.. eli tänään kauppareissu lähikauppaan ja pihalle .. sit onkin jo päivä pulkassa.
