Millaisesta arvostelusta ärsyynnyt?

Huomenta kaikille mammoille! Sain viikonloppuna arvostelua - hillittyä tosin - eräästä tekemästäni valinnasta. Siksi ajattelinkin kysyä: millaisesta kritiikistä hermostut tai loukkaannut? Vai osaatko olla välittämättä saamastasi arvostelusta? Isäni kihlattu tuntui ihmettelevän kovasti, että hylkäsin minulle vuodeksi tarjotun työpaikan, koska haluan jatkaa kotona lasten hoitamista. Pienin on vasta kaksivuotias, enkä henno antaa häntä vieraan hoitoon. Kieltämättä olen ollut kotona pitkään ja työhön palaaminen varmasti aikanaan tulee olemaan vaikeaa, mutta silti valitsen näin. Ihmettelen sen ihmettelijöitä.

3.7.2012
odottaja
odottaja

minnuu ärsyttää arvostelu eritoten jos ihmistä tai tilannetta ei tunneta. taustoja tms. siitä syystä koen että minnuu saisi arvostella vain minä itse ja lähimmät ystävät,jotka tekevät sen silloin kun huomaavat jonkun mättävän pahasti.

jos joku ventovieras halluu jonkin puuttua kritiikkiä antaen, niin tehköön sen maltilla, silloin kuuntelen. ja ottakoon myös vastapalautetta yhtä sivistyneesti vastaan niin  monasti avartuu kumpikin osapuoli:)

mutta juuh. on olemassa niitä ihmisiä, jotka kokee,että tekevät ihmiskunnalle palveluksen "olemalla rehelisiä". lähipiirissänikin tällaisia... välillä tekisi mieli jo hakata niitä päähän kaulimella että ne ymmärtäisi ettei maailma parannu sillä että menee tölväsemään jollekulle miten huono vaatemaku sillä on, tai miten epäilet tämän puolison käyvän vieraissa, -ilman  minkäännäköistä näyttöä.  omat mielipiteet ja aavistukset on parastavaan pitää itelläään jollei ne yhtään ketään tai mitään tarkoitusperää palvele.

10.7.2012
Blanco
Blanco

Semmosesta turhasta näkättämisestä en tykkää. Et sanotaan ja kritisoidaan ihan vaan siitä ilosta et toiselle tulee paha mieli.

3.7.2012
misukka
misukka

mie en tykkää semmosesta jotka olevinaan sanovat vaan asian niin ku ne on ja ovat rehellisiä, miusta ne ihmiset on usei tahallisen loukkaavia. Siis semmonen sosiaalinen suodatin puuttuu kokonaan, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Suora saa olla, mutta tahallinen loukkaaminen on vaan turhaa. Ja sitte tietysti nuo jo aiemmin mainitut jutut :D

3.7.2012
riu
riu

Kauheesti on tullut tähän että oma äiti tai anoppi arvostelee, ettekö sitten mainitse asiasta heille? En kyllä hetkeekään itse kuuntelis arvostelua omasta kodistani tai lapseni hoidosta.

3.7.2012
Lintu4
Lintu4

Kiitokset kaikille vastauksista. Ihan hyvä neuvo tuo, että osaisi antaa arvostelevien kommenttien olla - tai siis mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kodin siisteyden arvosteleminen on todella raivostuttavaa! Oma mieheni teki sitä aikaisemmin, mutta nyt yrittää esittää asiat naureskellen: "Mähän täällä kaiken teen." Kun hän tulee kotiin puoli viideltä, talo on aika lailla eletyn näköinen, kun ollaan koko päivä kotona.

3.7.2012
odottaja
odottaja

No mun kohalle ei oo kyllä sattunu mitään kodin arvostelua tai lastenhoidosta arvostelua, tai ainakin ne on menny ihan ohi korvien ja jos tuliskin niin antaisin tosiaan mennä ohi korvien, mutta onneksi ei kumpikaan oma äiti eikä mieheni äiti arvostele, neuvoja toki voi joskus antaa mutta ikinä ei oo arvostellu. Mut nuoruudestani tuli sellanen asia mieleen mikä ärsyttää vieläkin eli toisen ihmisen arvostelu. Olin yläasteella ja vieläkin toki aika lyhyt niin siis kun kaveritkin aina päivitteli et ootpas sä lyhyt, niin mun mielestä se tuntu aina loukkaukselta kun mitä mä nyt omalle pituudelleni voin, sit kun sitä jatku ja jatku vaan niin totesin kerran ihan suoraan parille kaverille et ootpas sä läski ja toiselle että onpa sulla iso perse, niin tajuspahan että ihan yhtälailla se mua satutti se arvostelu. Loppu arvostelu lyhyeen!

3.7.2012
Lintu4
Lintu4

tiitulin kanssa sama, eli ärsyttää ihminen, joka pitää sitä omaa tapaansa/mielipidettään AINOANA oikeana. Ja sit musta-valkoinen maailmankatsomus eli se on joko tai, eikä mitään siitä väliltä.

Toinen on se, että jos joku arvostelee asiasta, mitä tekee itekki.

3.7.2012
Mummy83
Mummy83
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...