Lapsuus ja äitiys

Itel alkaun pelottaa miten sitä osaa olla äiti tulevalle pikku-riiviölle ku itellä oo käytännössä ollu olleskaa äitiä. Fyysisesti ollu paikalla mut vahava arvaus on et laiminlyöny ku nykyää kiinosta yhtään mitä tekee yms. ja lapsuudest en muista et ois ollu kertaakaan läsnä oikeesti. Perheesene kuuluu muitakin lapsia, jotka kaikki on jo täysi-ikäisiä. Miten sitä osaa kasvattaa lapsesta sellaisen että pärjää ku oo saanu ite minkäänlaista kasvatusta, saanu tehä ja olla miten on halunnu. Onko muilla vastaanvanlaisia kokemuksia?

19.6.2012
marsku88
marsku88
1 year, 7-month-old toddler

Minä oon kokenut samaa kuin marsku88. Mun vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita musta kun olin lapsi eikä niitä kiinnosta minä tai mun asiat nytkään kun olen aikuinen. Ainoastaan jos meistä lapsista oli jotain hyötyä heille tai jos pääsivät jotenkin "loistamaan" kauttamme, niin silloin mutta ei muuten. Ei ole lohdutettu, ei kyselty koulupäivästä tai kuulumisista, ei kiinnostanut harrastukset, ei viety lääkäriin kipeänä mutta jälkeenpäin jeesusteltiin miksi en vaatinut että pitää päästä lääkäriin, en uskaltanut ilmaista tarpeitani kun se oli provosointia ja ärsyttämistä vanhempien mielestä ja tuloksena saattoi olla tukkapölly, huutoraivari tai remmi perseelle, joskus jäin jopa ulos pakkaseen t-paita päällä. Ja jos jäin kuumeen vuoksi kotiin, haukuttiin koulupinnariksi. Ei ole kaverit kiinnostaneet muutakuin silloin jos oli jotain riitaa tai erimielisyyttä, jotta päästään syyllistämään ja haukkumaan epäsosiaaliseksi ja tyhmäksi kun ei kaveritkaan tykkää. Ei ole leikitty, pelattu tai tehty oikein mitään yhdessä. Sen sijaan kiusaamista, alistamista, henkistä ja fyysistä sekä sosiaalista väkivaltaa, haukkumista yms. oli kyllä. Olen todennut että vanhemmillani on pahoja mielenterveysongelmia ja lisäksi isällä pahoja ongelmia päihteiden kanssa. Lisäksi vanhemmillani oli todella pahoja parisuhdeongelmia sekä pettämistä. En muista koska olisimme olleet ehkä perhe.

Menimme viime vuonna mieheni kanssa naimisiin ja sain niin järkyttäviä loukkauksia äidiltäni että en ole vieläkään saanut käsiteltyä kaikkia. Vanhempieni avioliitto päättyi kun olin murrosikäinen joten veikkaan että avioitumiseni oli äidilleni siksi kova paikka, että hänen oma avioliittonsa ei onnistunut. Hänhän ei soisi minulle mitään hyvää ja mukavaa elämääni koska hän on itse tyytymätön elämäänsä. Kai hän ajattelee että kun ei hän, niin en sitten minäkään. En ole äitini silmissä erillinen ihminen vaan hänen jatkeensa. Äitini tuntuu saavan voimaa siitä että minulla menee huonosti ja lisäksi hän yrittää eristää minut muista sukulaisista ja sisaruksilleni hän on mustamaalannut minua ja väittää minun mustamaalanneen heitä. Arvata saattaa että välit sisaruksiinkin on huonot koska he uskovat äitiä ja äiti on heille auktoriteetti vaikka ikämme puolesta olemme kaikki jo aikuisia.

Nyt on rv 10+6 ja vieläkään en ole kertonut vanhemmilleni tästä raskaudesta, enkä kerro vielä pitkään aikaan ja tuskinpa heitä edes kiinnostaa. Isää saattaa kiinnostaa jotta pääsisi suvulle loistamaan "hyvänä ukkina" kuten tekee isoveljeni lasten kanssa. Sen sijaan äitiä ei kiinnosta nämä veljeni lapset joten miksi meidänkään pikkuinen?!

Olen todella paljon miettinyt että miten osaa olla lapselleni äiti ja luoda meidän pikkuiselle turvallisen ja terveen kasvuympäristön ja tukea lapsen kasvua ja kehitystä. Mietin näitä asioita koska oma lapsuuteni oli turvaton ja väkivaltainen sekä kaoottinen. Onneksi otin nämä asiat puheeksi ensimmäisellä neuvolakäynnillä mutta silti näiden asioiden kanssa on yksin. Mieheni ei täysin pysty ymmärtämään minua erilaisen taustansa vuoksi ja minulla ei ole ketään sellaista ystävää jonka kanssa voisin tämän asian jakaa. Suurin osa ystävistäni on lapsettomia.

Onneksi olen käynyt ja saan vielä käydä Kelan kustantamassa psykoterapiassa masennuksen vuoksi. Onneksi olen jo paremmassa kunnossa kuin silloin kun aloitin terapiani, olen edistynyt mielestäni hyvin koska jaksan opiskella ja käydä töissä. Ja nyt, älkää arvostelko minua ja tulevaa äitiyttäni tämän sairauden vuoksi, sen on jo anoppini tehnyt kun menin keskustelussa mainitsemaan n. 2vuotta sitten että haluan joskus lapsia. Hänen mielestään olen masennuspotilaana kelvoton äidiksi ja minun ei sairauteni vuoksi pitäisi lisääntyä. Samaa tekstiä voin odottaa omalta äidiltäni kun hän saa raskaudestani kuulla. En ole kertonut äidilleni enkä anopilleni että meille tulee vauva ja ainakin anoppi saa kuulla vasta kun lapsi on syntynyt. 

Tulipa pitkä viesti....

18.7.2012
Tigru
Tigru

Kuten edellä kommentoineet ovat sanoneet, ei kukaan ole seppä syntyessään ja äitiyteen kasvetaan lapsen myötä. Ja jokainen lapsi tuo omat lisämausteensa.

Uskon, että tuollaisella taustalla olet luultavasti tarkempi ja huolehtivampi omasta lapsestasi, jotta hän ei joutuisi kokemaan samaa kuin sinä itse olet joutunut kokemaan.

Pohdintasi on täysin normaalia ja kuuluu äitiyteen valmistautumiseen. Onnellista loppuodotusta sinulle :)

19.6.2012
misukka
misukka

Kaikki tulevat äidit varmasti käy läpi noita tunteita ja ajatuksia. Se on se sisäänrakennettu äitin rakkaus minkä avulla säkin tuut pärjäämään. Luota siihen! Ei siihen äitiyteen äitiä tarvita. Aina on olemassa kuvitelmat kuinka olisi oman äidin toivonut toimivan jos ei ole toiminut kuten olisi ollut suotavaa. Ja aina sitä varmasti pyrkii parempaan kuin mitä oma äiti on ollu/tehny. Ja se että noita kasvatusjuttuja miettii ja lapsellista elämää ylipäätään tekee susta varmasti hyvän äidin. Ja vanhemmuuteen kasvaa ihan yhtä lailla ku se vauva kasvaa ensin sun masussa ja sitten siinä sinun sylissä... samalla tavalla se vanhemmuus kasvaa, ei sitä valmis pakkaus tartte kenenkään olla ku se vauva maailmaan pääsee.

Paljon voimia ja rohkeutta tehdä hyviä päätöksiä toivotan minä!=) ja aina jos ongelmaa tulee tai haluaa saada toisenlaisen näkökannan niin täältä voi esimerkiksi kysyä, neuvolasta tai tutuilta lapsiperheiltä. Itse ainakin huomasin senki että silloin ku odotin tunsin itteni yksinäiseksi ku kaverit vielä viettelivät sinkkuelämää tai juuri vakiintuneen elämää kun minä jo perustin perhettä. Mutta jotenki sitä samassa elämän tilanteessa olevat tutut tulivat elämääni enemmän ja sitä hakeutui sellaisten pariin esim mll kautte.

Niin ja jos kasvatus kysymykset oikein mietityttää niin lue saara kinnusen tai jari sinkkosen (ja monia muita) niistäkin saa ittelleen paljon.

19.6.2012
myrmeli
myrmeli
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...