Elämä koettelee vaan..

Kai sitä jokainen joskus tulee siihen pisteeseen että tajuaa oman elämän tilanteessa tosissaan.Olen viimeiset 3kk vaan mennyt,tehnyt ja ollut ajattelematta mitään. Ei ole ollut muuta vaihtoehtoa,miehelläni todettiin syöpä pari kk sitten,meijän yhteinen lapsi on 5kk ja viime yö vietettiin sairaalassa lastenpäivystyksellä kun toinen oli niin flunssanen ja oksensi kun yski. Löytyi taas korvatulehdus,aletaan suunnitteleen korvien putkittamista. Mieheni syöpähoitojaksoista on 3/4 käytynä,vielä olis ainakin yksi ja sit katotaan jatkoa.Esikoiseni 2v9kk,on ollut isällään nyt paljon enemmän,yritän antaa sitä itselleni anteeks.Poika tykkää kovasti olla ja isä myös tykkää mutta mietin vaan kuinka en pysty huolehtiin kaikesta mutta tarviiko mun? tiesinkö mä että elämässä kävis näin? Joutuisin yksin hoitaan kodin,koiran,lapset,miehen hoidot,lääkkeet,paperiasiat jne..Tässä keväänmittaan on vielä asunto myyty ja auto ostettu,joskus mietin että miten oonkaan kaikki jaksanut,oon elänyt ihan pimennossa varmaan.Lisäksi kummityttöni tarvii mua myös,äitinsä odottaa uutta vauvaa ja äitin jaksaminen sielläkään ei ole huippua,mutta se on toissijainen juttu,ensin kumminkin oman perheen asiat :)

8.6.2012
ELLu90
ELLu90

Sinä olet kyllä mun mielestä selvinnyt hienosti. Ei sun tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä että sun lapsi viettää aikaa isänsä kanssa. Ihanaa, että olet saanut apua silloin kun olet sitä tarvinnut. Ja olet myös osannut sitä pyytää.

Voimia toivotan. Toivotaan, että miehesi hoidoissa on ollut tehoa ja kaikki kääntyy parhain päin.

8.6.2012
misukka
misukka
Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...