no se piti itkut tirauttaa kun luin lasten foniatrin diagnooseja...

Koska jostain syystä se on vaan niin tylyä luettavaa. Ja mie luulen että tätä ei voi ymmärtää jollei itse lue omista lapsista vastaavia. Meillä ei onneksi ole kuitenkaan mitään sen vakavampaa kuin nuo kielellisen puolen ongelmat, mutta onhan sitä noissakin. Tiedossa siis äitin kipuilua asioiden kanssa, jos ei kiinnosta niin suosittelen hyppäämään ohi X) Vähänpä sitä arvasi kahdeksan vuotta sitten vauvaa hoitaessaan että mitä kaikkea on vielä edessä. Meijän esikoisella siis on kielellinen erityisvaikeus, on ja pysyy. Ollaan käyty nyt kolmena vuonna psykologin arviossa, tuplattu eskari ja nyt nähtävästi tuplataan se ykkönenkii. Tännää saatiin foniatrin lausunto käteen, huomenna soitan tytön koulun rehtorille ja jos en muuta niin edes v*ttuilen. Sapettaa niin kovasti koko homma. Mutta toisaalta asutaan pikkukaupungissa, ja täällä jos pullikoit niin kohtapas olet kahta enemmän silmätikkuna. No enivei, kuntoutussuunnitelmassa lukee sen lisäksi että suositellaan toiselle luokalle siirtymista, että pitäisi pelata ekapeliä ja pyrkiä vahvistamaan tytön itsetuntoa tuossa lukemisessa. Ohjeita pitäisi pilkkoa ja aina herätellä tyttö uuvestaan siihen kyseiseen tehtävään. Haastetta meille vanhemmille on oikeesti tuossa motivoinnissa... Mutta parhaamme yritetään :) Tokavekaran diagnoosi tarkentui ja se on nyt kielellinen erityisvaikeus puheen tuotossa vaikea-asteisena. Tuossa etenkii tuo lopun vaikea-asteisuus kaihertaa äidin sydäntä ja jotenkii tunnen sääliä poikaa kohtaa. Vaikka se on tosi reipas, ihana aurinkoinen pikkupoika, jonka järjessä ei oo tippaakaan vikaa! Kuntoutussuunnitelma jatkaa aika samaa linjaa ku ollaan tähänkii asti menty, päivähoito, kuvien ja viittomien käyttö siellä ja kotona, henkilökohtainen avustaja, puheterapia jonka tarve pitkäkestoinen (tosi hilpeetä kun puheterapeutti jää syssymmällä mammalomalle), ens vuonna uudet psykologin tutkimukset ja uusi aika foniatrille. Lausunnolla voijaan hakea myös jatkoa vammaistuelle. Jotenkii mie oon jo paremmin hyväksynyt tuon tytön tilanteen, nykyään on olemassa paljon oppimiskeinoja eri vaikeuksista kärsiville ja jos tahtoa löytyy niin siten voi kouluttautua vaikka ammattikorkeakoulua myöten. Toki kaikki oppiminen viivästyy ja on vaikeampaa. Miettikää itse miten pärjäisitte jos ette osaisi lukea ollenkaan? Mutta mie oon toiveikas, kyllä tyttö oppii lukemaan :) Pojan kohtalo surettaa tavallaan enemmän. Entä jos se ei opi ikinä puhumaan kunnolla? Aika vaikeaa tulla toimeen vaikka pelkillä viittomilla, niitä ei kovin moni osaa. Jo ens talven kiekkokoulu on sinällään jännää, koska poika ymmärtää ohjeet, mutta se ei ite tule ymmärretyksi. Voitte varmaan kuvitella senkin että millaista on jos kukaan ei ymmärrä teitä vaikka miten selittäisitte? Onneks sieltä tulee jotain sanoja selkeesti, että eiköhän tuokii asia ajanoloon purkaannu :) Ja kohitystä on miun mielestä tapahtunut vaikka vuoden takaiseen verrattuna :) Semmonen pieni ajatusten purkaminen tähän väliin :) Jotenkii näitä asioita pyörittelee päässään ihan koko ajan, sulattelee vähän kerrassaan. Välillä se on helpompaa, välillä vaikeempaa. Kaikki kunnioitus niille äideille jotka pähkäilee ihan todellisten ongelmien kanssa!