no se piti itkut tirauttaa kun luin lasten foniatrin diagnooseja...
Koska jostain syystä se on vaan niin tylyä luettavaa. Ja mie luulen että tätä ei voi ymmärtää jollei itse lue omista lapsista vastaavia. Meillä ei onneksi ole kuitenkaan mitään sen vakavampaa kuin nuo kielellisen puolen ongelmat, mutta onhan sitä noissakin. Tiedossa siis äitin kipuilua asioiden kanssa, jos ei kiinnosta niin suosittelen hyppäämään ohi X) Vähänpä sitä arvasi kahdeksan vuotta sitten vauvaa hoitaessaan että mitä kaikkea on vielä edessä. Meijän esikoisella siis on kielellinen erityisvaikeus, on ja pysyy. Ollaan käyty nyt kolmena vuonna psykologin arviossa, tuplattu eskari ja nyt nähtävästi tuplataan se ykkönenkii. Tännää saatiin foniatrin lausunto käteen, huomenna soitan tytön koulun rehtorille ja jos en muuta niin edes v*ttuilen. Sapettaa niin kovasti koko homma. Mutta toisaalta asutaan pikkukaupungissa, ja täällä jos pullikoit niin kohtapas olet kahta enemmän silmätikkuna. No enivei, kuntoutussuunnitelmassa lukee sen lisäksi että suositellaan toiselle luokalle siirtymista, että pitäisi pelata ekapeliä ja pyrkiä vahvistamaan tytön itsetuntoa tuossa lukemisessa. Ohjeita pitäisi pilkkoa ja aina herätellä tyttö uuvestaan siihen kyseiseen tehtävään. Haastetta meille vanhemmille on oikeesti tuossa motivoinnissa... Mutta parhaamme yritetään :) Tokavekaran diagnoosi tarkentui ja se on nyt kielellinen erityisvaikeus puheen tuotossa vaikea-asteisena. Tuossa etenkii tuo lopun vaikea-asteisuus kaihertaa äidin sydäntä ja jotenkii tunnen sääliä poikaa kohtaa. Vaikka se on tosi reipas, ihana aurinkoinen pikkupoika, jonka järjessä ei oo tippaakaan vikaa! Kuntoutussuunnitelma jatkaa aika samaa linjaa ku ollaan tähänkii asti menty, päivähoito, kuvien ja viittomien käyttö siellä ja kotona, henkilökohtainen avustaja, puheterapia jonka tarve pitkäkestoinen (tosi hilpeetä kun puheterapeutti jää syssymmällä mammalomalle), ens vuonna uudet psykologin tutkimukset ja uusi aika foniatrille. Lausunnolla voijaan hakea myös jatkoa vammaistuelle. Jotenkii mie oon jo paremmin hyväksynyt tuon tytön tilanteen, nykyään on olemassa paljon oppimiskeinoja eri vaikeuksista kärsiville ja jos tahtoa löytyy niin siten voi kouluttautua vaikka ammattikorkeakoulua myöten. Toki kaikki oppiminen viivästyy ja on vaikeampaa. Miettikää itse miten pärjäisitte jos ette osaisi lukea ollenkaan? Mutta mie oon toiveikas, kyllä tyttö oppii lukemaan :) Pojan kohtalo surettaa tavallaan enemmän. Entä jos se ei opi ikinä puhumaan kunnolla? Aika vaikeaa tulla toimeen vaikka pelkillä viittomilla, niitä ei kovin moni osaa. Jo ens talven kiekkokoulu on sinällään jännää, koska poika ymmärtää ohjeet, mutta se ei ite tule ymmärretyksi. Voitte varmaan kuvitella senkin että millaista on jos kukaan ei ymmärrä teitä vaikka miten selittäisitte? Onneks sieltä tulee jotain sanoja selkeesti, että eiköhän tuokii asia ajanoloon purkaannu :) Ja kohitystä on miun mielestä tapahtunut vaikka vuoden takaiseen verrattuna :) Semmonen pieni ajatusten purkaminen tähän väliin :) Jotenkii näitä asioita pyörittelee päässään ihan koko ajan, sulattelee vähän kerrassaan. Välillä se on helpompaa, välillä vaikeempaa. Kaikki kunnioitus niille äideille jotka pähkäilee ihan todellisten ongelmien kanssa!
Vastaa
Listaa uusin ensinjaa että tuommonen... Jos rehellisiä ollaan iin mie ite en ainakaan kokis tuota viikonloppua mitenkään hyödyllisenä. Tietysti jos vertaistukea haluaa, mutta muuten en usko että tuosta sen kummemmin hyötyy. Kaikkia vastaavia asioita on meillä ainakii käsitelty jo perhepalvelukeskuksessa :) Jonne kyllä kuuluu suuri kiitos, monessakin asiassa :)
aivoliiton sivuilta löytyy tietoa sopeutumisvalmennuskursseista joita voi hakea.Niille tosi hankala päästä,koska hakijoita paljon.Itse haettiin parille kurssille,mutta ei päästy kuin varasijalle.
mikä on sovakuntoutus? Eli ei olla :D Varmaankaan :D Ei kuulosta ollenkaan tutulta koko homma?
ei olla tutustuttu, sehän on niin kaukanakin että saa olla :D Meille on tiiossa 10 kertaa viittomien kotiopetusta, kun vaan millon muistasin soittaa ja kysyä niitten perään. Lisäksi talvella oltiin semmosella "kurssilla" jossa opeteltiin viittomia, kuvien käyttöä ja perehdyttiin papunetin maailmaan :) Kuvia en aio ruveta käyttämään, kun ne ei oo kuitenkaan tilanteessa mukana, kun viittomat taas on :)
Riu, ootteko tutustuneet Kuurojen kansanopiston tarjontaan?
Sijaitsee Helsingissä.
joo mie tiiän että tukiviittomat jostakii syystä auttaa siihen puheen tuottamiseen, mutta niitä ei todellakaan tuu paljoo kotona käytettyy. Johtuu kyllä varmasti siitä että ne asiat mitä osataan viittoo myö ymmärretään ilmankii. Tai niin mie luulen :) Pitäs vaan sinnikkäästi viittoa... Ja sitten kun niitä kotona käytettäs niin ehkä ne tulis sitte tarhassakin enemmän luonnostaan :)
Voi riu. jaksuja. Mut ainaki on hyvä et tuossakin lausunnossa puolletaan sitä kakkoselle siirtymistä. En jaksa ymmärtää miten ne voi siellä koulussa ylenkatsoa ammattilaisten viestejä noin pahasti.
Toivon sydämestäni, et se teiän pojan puhekin aukeisi ettei mene elämä ihan hankalaksi.
no poika tais käyvä ekan kerran puheterapeutilla oliko se 2v vai 2,5v ja sitten passitettiin kasvamaan vielä. Säännöllisesti on käynyt nyt melkein 2v siellä. Poika täyttää ens kuussa 5v :) Ja ei siinä kerenny sisäiset kellot hälytellä, kun esikoisella oli jo ollu ongelmia puheen kanssa niin poikaa seurattiin neuvolassakin paljon tarkemmin. Sama on nyt kolmosen kohdalla että jos yhtään alkaa laahaamaan niin puheterapeutille saadaan lähete välittömästi :)
Joo ei myö asiaa tähän suostuta jättämään tähän tuon tytön kohdalla. JOs se vaikka jäisikin luokalleen niin mie ehdottomasti vaadin koululta lisäpanostusta lukemisen opetteluun. Lisäksi jos ja kun tyttö edistyy niin ne saa vakavissaan harkita sitten sen kakkosluokan yli hyppäämistä. Mie sillä opettajalle oon tehny jo tiettäväksi että yhtään myö ei siihen luoteta, että siinä mielessä ollaan jo silmätikkuina X)
Voi Riu, paljon voimia sinne. Sitä aina tietysti toivoo ja rukoilee että omilla lapsilla olis kaikki niin prikulleen ja äitinä sitä haluais siloittaa kaikki tiellä olevat rypyt, ja silloin ku asiat ei mene kuinka toivoo niin siinä on varmasti monta osapuolta jotka joutuu asiaa käsittelemään. Mutta yritä ajatella lastes asiat niin että ne ei ole ongelmia vaan pelkästään hidasteita.
Ei nyt ihan sama juttu mutta hyvin pystyn kuvittelemaan tuon poikas tilanteen mun paapan kautte joka on viime vuosien aikana menettänyt kuulonsa. Juttelee ja höpöttelee mutta ei kuule mitä sanotaan takaisin ja sitten paapan ilmeessä näkee tietynlaista turhautumista ja kiukkua... Milloin teidän poikaa alettiin tutkia tuon puheen tuoton osalta? Oliko sulla pojan ollessa pieni se pieni äitin sisäinen hälytyskello päällä, siis soiko se jo ennenkuin kukaan muu otti sitä puheeksi?
Vaikka pienellä paikkakunnalla oletkin niin silti kannattaa taistella ja kukkoilla koska pienellä paikkakunnalla luistetaan velvollisuuksista niin kauan kuin mahdollista, eli jos kukaan ei puhu mitään ei asioille tartte edistystä edes tapahtua.
