Kiitos kaikille vastanneille. Olikin yllättävän paljon vastauksia. Ihan hyvä neuvo tuo, että kasvattaisi vähän paksumpaa nahkaa a) vieraiden ihmisten ja b) satunnaisten tuttavuuksien suhteen. Vaikeampaa se on niiden kanssa, joiden kanssa joutuu kasvotusten säännöllisesti. Mutta onneksi voi aina keksiä tekosyitä tapaamisista kieltäytymiseen. Lasten sairastumiset (flunssat, mahataudit), omat kasaantuneet taloustyöt, väsymys, sukulaisvierailut ym. ovat loistavia. Satun tuntemaan muutaman sellaisen, joka selän takana puhuu pahaa, naureskelee sanomisille tms. ja kuitenkin edessäpäin teeskentelee ystävää. Sellaisten kanssa on vastenmielistä olla tekemisissä.

Onnellista ja riuta peesailen=)

Tuosta sanavalmiudesta tuli mieleen että lasten kanssa saa kyllä varautua siihen sanavalmiuteen. Me asutaan pienessä kyläpahasessa ja kun meidän tyttö näki tummaihoisen ensimmäisen kerran näin kans että nyt kohta tulee jotain ja valmistauduin kans tuohon meitä on erilaisia... Mutta tyttö odotti ja supaji mulle sitten siitä miehestä eikä asia menny ollenkaan niinkuin olin odottanu. Se ihmisen ihon väri oli tytölle ihan kuin arkipäivää, se ihmetteli kuinka sillä oli niin valkoiset silmät ja hampaat ja näitkö sä äiti ku sen nämä kädetkin oli aivan valkoiset. Niinstä valkoisista kämmenistä se puhui pitkään ja niitä taivasteli... Minä sitten vaan puhuin jotain tytön vaaleanpunaisista jalanpohjista ja kämmenistä...=) en mä oikeasti tiedä miksi ne on eriväriset=)

kyllä minnuu ainakii se nuoruuden menetys hiertää nyt aika tavalla, ei sitä nuorena näin paljoo puhalluttanu jos rimpsalla kävi X)

Tuo on kyllä totta, sitä saa sanavalmiuttaan ja rohkeuttaan kasvattaa monella eri tapaa. Mutta itseluottamuksen ku saa kohdilleen niin ei noita jää kyllä ihmeemmin miettimään. Eikö meistä kaikista oo varmaan joskus tuntunu että siusta puhutaan tai jopa vähän naureskellaan? Ja suurimmassa osassa tapauksista niin kuitenkaan oikeesti tapahtuu. Toisesta korvasta sissään ja toisesta ulos, samaa oon yrittäny saaha lapsiin iskostumaan ja oon omasta mielestäni onnistunutkii. Esim. tyttöä on lapset yrittäny koulussa "kiusata" kun se ei ossaa sannoo r-kirjainta, mutta tyttö kun on vaan tyyliin kohauttanut olkapäitään niin se asia oli jäänyt siihen. Tyttö ei kokenut asiaa ees niin tärkeeksi että ois siitä kotona kertonut, vaan opettaja itse kertoi tämän meille. Se tuntui oikeastaan hyvältä, 8 v tuntee oman arvonsa sen verran hyvin, että tuollasella siihen ei voi vaikuttaa :) Joo, tais mennä vähän asian ohi, mutta kerroinpa kuitenkii :D

Jospa tytölle tuli dejavu (vai miten kirjotetaan) sun sadeasusta mikä ei liity sinuun milläänlailla.. Mulle käy joskus sillein ja hihittelen yksinäni :D Eikä tarkoitus ole milläänlailla loukata toista.. Minäkään en nyt haloota asiasta nostais..

jos hän ei olisi parikymppinen olisitko aloittanut tätä ketjua?? ;) taitaa nuoruuden katoaminen hiertää..

kannattaisi varmistaa asia tai sitten korjata itsetuntuongelmasi ja suojella lapsia oikeilta ongelmilta esim päiväkotien ryhmäkoot jne =)

Tässä peesaan Omenahilloa. Jos on ollut noinkin nuori kuin 16 tai edes paria vuotta  vanhempi, niin ei silloin vielä osaa välttämättä suhtautua asiakkaisiin.

Mulla on kokemusta 18-vuotiaasta valmistuneesta lähihoitajasta työtoverina, ja hän ei ainakaan osannut kaikissa tilanteissa  (meidän tapauksessa) työtoveria eli minua kohdata. Jutut kiersi, ja meni esimiehellekin, ja meidän tiimi sai ihan talon ulkopuolista työnohjausta. Eli puhuttiin mun tietämättä esimiehelle. Minä olin silloin 29, en ollut ensimmäisessä työpaikassani, ja odotin lisäksi esikoistamme.