murtunut jalka

Ihan pakko purkaa, ottaa niin vieläkin aivoon, vaikka tapahtumasta on jo liki puol vuotta. Meidän keskimmäinen kaatui ulkokynnykselle, eikä sen jälkeen enää ottanut jaloilleen ollenkaan. Ei ollut mitenkään erityisen kivulias, joten ajattelin jalan vain nyrjähtäneen. Käytin lasta seuraavana päivänä terveyskeskuksessa, koska tilanne ei ollut muuttunut miksikään. Ottivat rtg kuvat lonkasta ja tulehdusarvot, joista ei mitään vikaa löytynyt. Totesivat ystävällisesti, että lapset joskus ovat syystä tai toisesta haluttomia kävelemään ja koita nyt kaikin keinoin houkutella lapsi liikkeelle. Palaa asiaan, jos tilanne ei parissa päivässä muutu... No tei työtä käskettyä, houkuttelin ja houkuttelin, tuloksetta. Tein havainnon, jotta tunto lapsen kipeässä jalassa oli huomattavasti heikompi kuin toisessa, mitä ihmettelin itsekseni. Kaksi päivää kaatumisen jälkeen vanhin lapsi istui toisen kipeälle jalalle (ja lapsethan tunnetusti pomppaavat istumaan) ja siitä huudostahan ei meinannu loppua tulla. Ja eiku takas terveyskeskukseen. Ei kuulemma lapsessa vieläkään ollut vikaa, ei tulehdusta, ei kuumetta, ei turvotusta. Vaadin lähetettä isompaan sairaalaan, joissa iltaisinkin on rtg käytössä, ei meinattu antaa. Ovat sielä kuulemma niin kovin kiireisiä... Huutamalla sain lähetteen ja eikun menoksi... No kuinka ollakkaan, sielä kun otettiin rtg kuvat, niin sanottiin heti, että sääriluu on murtunut ja päivystävä kirurgi väitti että koska lapsi on niin pieni, otetaan hänet NORMI toimenpiteenä yöksi osastolle. Olis vissiin jo tässä vaiheessa pitäny jonkinlaisten hälytyskellojen kilkattaa, mutta kun ei niin ei. Eikä soinu vielä seuraavanakaan päivänä, kun sairaalasta soittivat, ettei lapsi kotiudu vielä silloinkaan. Vai että normi juttuja, hah. Pikkuhiljaa alko valjeta, mikä oli homman nimi. Epäilivät minun pahoinpidelleen oman 2v lapseni. Ei siinä epäilyssä sinänsä mitään pahaa ole, ihan hyvä, että asiat tutkitaan, mutta kun ei puhuta asioista niiden oikeilla nimillä. Olis ollu ihan kiva tietää, että lapsi on kuvattu salaa päästä varpaisiin (luin asian epikriisistä pari viikkoa myöhemmin) ja että väkisin yritetään tehdä syyllistä. Kyllähän mä ymmärrän, että tietyt asiat täytyy tutkia ja että varmasti on sellasiakin vanhempia jotka oikeesti satuttaa lapsiaan... Lapsi oli kuukauden kipsissä varpaista nivusiin ja siitäkin vain selvittiin vaikka vähän päänvaivaa tuottikin. Kuinka kuljettaa autossa kun ei omaan istuimeensa jalka suorana mahtunut, mitenkäs selviydytään kylpemisestä jne. Ja kun on vielä kaksi muutakin lasta, vanhempi ja nuorempi.. huh huh... No asia on sossun puolelta vieläkin kesken, lastensuojeluilmoitus on sinne tehty ja kerran ollaan sielä oltu, mutta jatkosta ei ole mitään tietoa. Ihmetyttää, eiköhän näillekin asioille ole joku aikaraja asetettu? Meillä on silti kaikki asiat ihan hyvin, vaikka epäilyksen alle jouduttiinkin. Ja tästä eteenpäin en kyllä tykkää, jos joku viranomaistaho puhuu jostain normi käytännöstä. Kokemus siitä sanasta on vähän huono ja ottaa kupoliin niin maan vietävästi vieläkin kun ei asioista voida kertoa niiden oikeilla nimillä! Että semmonen tarina meidän elämästä.

24.4.2012
katja335
katja335

Ei yhtään vastausta vielä.

Tapahtui virhe. Yritä myöhemmin uudelleen.
Ladataan...